Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
»Lahja on murhe, laupias, hellä, miksi et kanssani siunausta jakais?» Riemuni sulle ma jakaa tahdoin, murheeni yksin kantaa. »Suuri, summaton lapsi sinä, etkö sa lempinyt koskaan?» »Miksi et virkkanut minulle mitään, tuijotit tuleen, vaikenit vaivasi kauan?» Pelkäsin että et leikkisi enää, et nauraisi enää, naurusi mulle on kallis.
Että seikat sellaiset kuin syntyperä, rikkaus ja sivistys eivät ole minulle yhdentekeviä, sen saat suoda anteeksi, en ainakaan ole pahempi kuin moni muukaan..." "Sinä tiesit, miten rajattomasti rakastin äitiäni", jatkoi Ester, kiinnittämättä huomiota hänen viime sanoihinsa, "ja sinä tiesit, että onnellisempaan asemaan päästyäni olisi suurin riemuni ollut ilahuttaa hänen elämäänsä.
Niin sanon minä, hänen kurja sisärensä; mutta mitä sanot sinä, hänen morsiamensa, hänen sydämmensä ystävä? MARIAMNE. Mä lemmin häntä, hän on mun iloni ja riemuni, muisto hänen kuvastansa voi povessani sytyttää taivaallisen tulen; ja jos hänen kadottaisin: mikä murheen hetki! Mutta huomaa: meillä on ijankaikkinen perintö-osa, jota emme mahda menettää kohtalon iskujen tähden täällä.
Ja onnellisia he olivat lujassa, horjumattomassa uskossaan. Mutta lakastunut oli taaskin ihana toivoni ja riemuni oli mennyt kuin tuuleen. Virvatulta olin takaa ajanut; pettymystä seurasi kaipaus ja ääretön tyhjyys. Sen tiesin nyt, ettei täällä ollut se elämänlähde, jota etsimään olin lähtenyt; eikä täällä minun sielulleni ravintoa löytynyt. Löytäisinkö sitä mistään?
Nyt kului hetki ääneti, hengeti, Ja Dmitrin huulet vastaukseksi ei, Vaan outoiseksi nauruksi liikkuivat, Ja taasen jalo äitinsä virkkoi noin: "Ei julki huoli Dmitrini vastata, Niin kuin nuo kuvat kysyvät, samoin myös Hän vaiti tahtoo heille nyt vastata; No olkoon niin! mun ylpeä riemuni On siinä että vastuuta saamatta Mä itse kyllä huoleton olla voin.
Siks sua etsinyt oon, Runotar, ja sun jälkiäs seuraan, kuuntelen kutsuas sun kaikista äänistä maan, että mun rintani kautt' olet antanut maailman soida, tuskien tuskan ja myös riemujen kaikkeuden, että mun kaipuuksein olet antanut luotujen kaipuun, niin että yhtä ma oon kaiken kanssa mi on koskaan kärsinyt, toivonut, sortunut auringon alla. Riemuni antanut oot, tuskani antanut oot.
Se aikakausi, jona sinä olit minun iloni, jolloin sinuun kirjoittaminen oli minun riemuni, on nyt loppunut. Sydämeni on nyt minun muistikirjani. Mitä sinne näinä päivinä on kirjoitettu, se on kuumilla kirjaimilla siihen painettu. Sydämessäni ovat luettavina ne tapaukset ja ajatukset, jotka nyt seuraavat. Sydämeni on muistikirjani toinen osa. Ja tämä osa alkaa näin: «Harmaala, Harmaala!
Päivän Sana
Muut Etsivät