United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Itkisin itsekin, ellei se olisi niin kurjan kurjaa. Mikä herttainen nainen äitini onkaan! Silla, sinun pitäisi nähdä hänet, ylevine otsineen ja loistavine, tummine, säteilevine silmineen. Lapsena ollessani istuin usein hänen jalkainsa juuressa ja katselin häntä niinkuin korkeampaa olentoa, ja niin saatoin istua tuntikausia ja juoda hänen silmiensä loistetta.
Oi, jos kuin järvi laaja mun kyynelvirtaan ois, Ja itkullein jos kosken kuohun saisin: Yöt päivät itkein itkisin ma talven tuiskut pois Ja hangen alta kukat nostattaisin, Ja niitä suuteleisin ja niitä kaitsisin, Ja sydämmeni verta ma niille vihmoisin, Näin osan hengestäni niille suoden.
Kun saisin sen pois pyyhityksi, pestyksi niinkuin lian, ettei näkyisi jälkeäkään enää. Mutta ei minä en saa, en vaikka katuisin ja itkisin itseni sokeaksi. Elämäni tahrana se on ja pysyy aina, ijän kaiken. MIKKO. Eläkä tuossa höpise turhia! Mitä tahraa siinä oli? Hauskoja aikoja ne olivat, ei niitä tarvitse katua.
Kääntyy äkkiä pöydän ääreen ja purskahtaa hiljaiseen itkuun. Kohottaa sitten päättävästi päänsä: Nytkö itkisin? Astuu pari askelta eteenpäin. Samassa ulko-ovi avautuu sisään astuu nuori vaalea nainen orjattaren saattamana. TULIJA Huomaa Sätenen: Onko isäntäsi kotona, orjatar?
"Todellako?" vastasi hän. "Jos olisin vähemmin onnellinen, niin uskon, että itkisin teidän epäuskonne, teidän soimauksienne tähden. Muutoin te saatatte minut järkeeni jälleen. Mutta minä ajattelen perästäpäin ja nyt tunnustan minä teille, että te sanoitte totuuden. Niin! Minä en ole omassa vallassani. Minä elän kokonaan odotuksessa ja tunnen kaikki ehkä liian helposti. Nyt kyllin tunteista!"
Jos pyrkisin hänen luokseen niinkuin isän. Menisin niinkuin erehtynyt tyttö isänsä luo. Pyytäisin anteeksi niinkuin isältä? Jos olisi tuossa edessäni, polvilleen eteensä lankeisin, jälessään laahaisin, itkisin, anoisin anteeksi, tunnustaisin kaikki. Se antaisi anteeksi.
Mutta hymyillen hän vain virkkoi: "Jos itkisin tätä tuskaani silloin kun Jumala kaikkihyvyydessään on pelastanut ystäväni konnien käsistä, niin totta tosiaan, enpä olisi minkään arvoinen!" Kun sanoma siitä, että Tristan oli karannut akkunan kautta, saapui kuninkaan korviin, kalpeni hän vihastuksesta ja käski miestensä tuoda hänen luokseen Isolden. Hänet vedetään esiin.
Kuohuvan sydämen lähde oli noussut partaittensa yli. Kyyneleitä virtasi nuorukaisen silmistä; kuumia olivat ne, katkerampia, kipeämpiä kuin isän kuritus äsken; mutta kyyneleet lievittävät kumminkin. Suru sulaa kyyneleisiin. Metsäpolku yhdistyi maantiehen. «Mitä itken minä?« kysyi Johannes. «Itkulla ei asia parane. Vaikka silmät päästäni itkisin, minusta ei kumminkaan ole mihinkään«.
Miksi emme siis kävisi pyytämään anteeksi, luvaten tästälähin toisin eleskellä? EERO. Minä itkisin, jos taitaisin. Simeoni, Simeoni! »ei paljon puutu ettet» ... jaa, ei paljon puutu. »Mutta mene tällä haavalla matkaas». SIMEONI. Niin, niin, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään. TIMO. Kääntyisikö minun pääni anteekspyyntöön? En usko sitä. TUOMAS. Ei niinkauan kuin korppi on musta.
Hän mulle: »Pian sinne saavut, missä sun oma silmäs sulle vastaa, nähden sen syyn, mi tuulenleyhkän synnyttävi.» Nyt kurja muudan huus jääkuorestansa: »Oi sielut, joiden niin on julma rikos, ett' teille määrätty on viime paikka! Nää kovat kohottakaa silmän hunnut, ett' itkisin ma sydäntuskaa tuimaa ees vähän, ennen kuin taas kyynel hyytyy.» Ma hälle: »Jos mua anot apuun, lausu, ken olet!