United States or Cabo Verde ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun hän nousi ylös ja lähti maantietä myöten astelemaan uutta työpaikkaansa kohden, oli hän niin vakava liitteissään, ett'ei hänen olisi luullut koskaan viinaa nähneenkään. Eräänä kertana oli Matti menossa erääsen pitäjääsen alasin-töihinsä. Kevätjolste oli ja hänellä oli pari penikulmanen taloton taival edellänsä. Mutta tietä ei ollut, kuin pahanpäivänen metsäpolku.
Petrea ei epäillyt hetkeäkään, ja rohkaistuaan Saaran mieltä hän riensi reippaan pikku tytön seurassa kylään. Tyttö kulki edellä ja hänen valkoinen huivinsa vilkkui pimeässä osoittaen Petrealle, minne mennä yön pimeydessä. Mutta metsäpolku, jota metsän lapsi astui niin keveästi ja varmasti, tuli Petrealle oikeaksi koetustieksi.
Naiset olivat Maurin kanssa samaa mieltä ja vakuuttivat, että Siirosen ääni oli vielä sulavampi kuin Peltosen, vaikka yhtä väkevä. Rantalan emäntä katkaisi puheen, ehdottamalla, että mentäisiin vähän kävelemään, koska kaikki olivat istuneet ylen ahkerasti työssään. "Metsäpolku rantaan päin on viileä ja kaunis, menkää nyt vähän virkistämään itseänne, nuoret."
Sitte pesin kaswoni ja walelin wedellä polttawaa päätäni: se wirkisti minua paljon ja minä taas join. Näin saatuani wirkistystä, lähdin taas samoamaan metsää. Minkäänlaista tietä tahi polkua ei ollut, mutta kauas pois waan teki mieleni; aurinkoa oppaanani pitäen, tiesin minä suuntani ohjata pois wiimeisestä kodistani. Likelle puolta päiwää samottuani, tuli eteeni heikko metsäpolku.
Kuohuvan sydämen lähde oli noussut partaittensa yli. Kyyneleitä virtasi nuorukaisen silmistä; kuumia olivat ne, katkerampia, kipeämpiä kuin isän kuritus äsken; mutta kyyneleet lievittävät kumminkin. Suru sulaa kyyneleisiin. Metsäpolku yhdistyi maantiehen. «Mitä itken minä?« kysyi Johannes. «Itkulla ei asia parane. Vaikka silmät päästäni itkisin, minusta ei kumminkaan ole mihinkään«.
Eipä kukaan, ken mun täällä näkee, Antto viejält' apuansa kiellä." Anton tuumaa kiittäin Aatu vastas: "Mielelläin niin pitkällen sua kannan Polulla, kuin voimat suinkin sallii; Siitä käy, ja Luoja taas sun tuokoon!" Molemmin nyt matkailen ne lähti, Toinen käyden, toinen kannettuna, Kunnes metsäpolku vahvemp' alkoi; Veljessovuss' erjettiin nyt siinä.
Se on kuin uusi, tuntematon metsäpolku, joka korpeen katoo, noroihin painuu ja nousee huimaavien vaarojen laelle, näyttäen minulle maisemia, joita ei kukaan ole ennen nähnyt, en edes minäkään. Sentähden lemmin minä teitä, tunnelmani, kuin talossa lapsia lemmitään, vaalin teitä, enkä häpeä tunnustamasta teitä välistä hemmottelevanikin.
Muutamasta paikasta erkani somannäköinen metsäpolku, ja minä poikkesin sitä umpimähkään kulkemaan, tietämättä, minne se veisi. Se kulki soita, kankaita ja korpia. Kerran tuli joki eteen ja toisen kerran järvi. Toisen poikki kahlasin, toisen yli kuljin venheellä, jonka löysin rannalta. Eksyinkin minä kerran ja makasin metsässä yötä, mutta löysin taas tieni ja kuljin ja kuljin.
Hevosella ajajat eivät siitä välitä, eivät sitä huomaakaan, ja monet niistäkin, jotka jalkaisin kulkevat, valitsevat kernaimmin valtatien. Mutta minulle on metsäpolku maani kauneimmat näköalat näyttänyt ja vienyt minut luonnon lumotuimpiin pyhättöihin ja sentähden minä sitä kuljen.
Sillä harvoin on metsätiellä vastaan tulija, ja aina on siinä hiljaista. Jos joku kulkeekin, et sitä kauan näe, et kauan kuule, pian hän tienkäänteeseen katoaa. Ja kuitenkin kuulee metsäpolku asioita paljon ja näkee monenlaista. Kaikkien salaisuudet se saa tietää ja kaikkien luottamuksen ottaa vastaan.