United States or Faroe Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaikki nauroivat nähdessään erakon täten tuhlaavan kallisarvoisiin ja harvinaisiin ostoksiin pitkän ajan kuluessa vaivalla kootun omaisuutensa; mutta vanhus sälytti ratsun selkään kalliit kankaat ja matkasi takaisin Isolden luo: "Kuningatar, vaatteenne ovat riekaleina, suvaitkaa ottaa vastaan nämä lahjat, jotta olisitte kaunis sinä päivänä, jolloin lähdette Surman Kaalamolle; pelkään, etten ole osannut valita teille kyllin mieluisia: olen tottumaton tällaisiin ostoksiin."
Tyttönen etsi kauan löytääkseen jotakin juomaa, kunnes hän vihdoin keksi sen pullon, jonka Isolden äiti oli uskonut Brangienin haltuun. "Olen löytänyt viiniä!" huusi hän heille. Ei, mitään viiniä se ei ollut: se oli intohimoa, katkeran suloista riemua ja loputonta tuskaa, kuoleman onnea. Tyttönen täytti suuren pikarin ja ojensi sen valtiattarelleen.
Kun Brangien astui Isolden eteen, polvistui hän, anoen anteeksi kaikkia pahoja tekojaan; mutta kuningatar oli myöskin vaipunut polvilleen hänen eteensä, ja molemmat lankesivat toinen toisensa kaulaan ja viipyivät kauan hellässä syleilyssä. Suuri petäjä. Ei Brangieniä, uskollista, vaan omaa itseään tulee rakastavien pelätä.
Tristan näkee sen. Silloin hänen entinen rakkautensa taas herää ja hän tuntee tehneensä rikoksen. Hänen mieleensä muistui se päivä, jona Isolde Vaaleahius oli antanut hänelle tuon sormuksen: metsässä, jossa Isolde hänen vuokseen oli kärsinyt kaikkea puutetta. Ja nukkuessaan toisen Isolden vierellä Tristan näki koko ajan mielessään Morois'n metsämajan.
"He ovat myös Tintagelissa, äskettäin näin heidät: kuningatar Isolde näytti surulliselta kuten tavallisesti." Isolden nimen kuullessaan Tristan huokasi. Ei kavaluus eikä urhoollisuus häntä nyt auttaisi. Kuningas Mark surmaisi hänet... "Mutta samapa tuo, jos surmaakin! Miksi en kuolisi rakkaudesta teihin, Isolde! Mutta ajattaisittekohan taas pois minut?
Kun muutkin paroonit olivat ehtineet paikalle, niin Tristan, taluttaen suitsista Isolden ratsua, astui esiin, tervehti kuningasta ja sanoi: "Kuningas, annan sinulle takaisin Isolde Vaaleahiuksen. Kaikkien näiden valtakuntasi urhoollisten miesten edessä anon sinulta lupaa saada puolustaa itseäni. Ei koskaan ole julkista tuomiota langetettu ylleni.
Sattuipa niin, että kun Tristan syöksyi alas äkki-jyrkänteeltä, oli tämän tapauksen nähnyt muuan köyhä mies ja nähnyt myös, miten Tristan nousi ja lähti pakoon. Hän oli rientänyt kiireimmän kaupalla Tintageliin ja livahtanut salaa Isolden huoneeseen... "Kuningatar, älkää itkekö enää. Teidän ystävänne on päässyt pakoon!" "Jumala olkoon ylistetty!" sanoi hän.
Heti narri kääntyi paroonien puoleen, ajoi heidät ovelle huutaen: "Hullut ihmiset, pois täältä! Antakaa minun pitää neuvoa Isolden kanssa, sillä minä olen tullut tänne rakastaakseni häntä." Kuningas naurahti, Isolde punastui. "Sire, ajakaa pois tuo narri!" "Kuningatar Isolde, ettekö muista sitä suurta lohikäärmettä, jonka tapoin teidän maassanne?
Sitten he tappoivat koiranpennun ja toinen heistä leikkasi siltä kielen ja pisti sen reppuunsa ja niinpä molemmat täten varustettuina astuivat Isolden eteen. "Onko hän puhunut?" kysyi tämä levottomana. "On kyllä, kuningatar, hän on puhunut.
Mutta jätänpä sellaiset merkit jälelle, jotta he herätessään tietävät, että olen löytänyt heidät nukkumassa, että en ole tahtonut heidän kuolemaansa ja että Jumala on armahtanut heitä." Aurinko, joka tunkihe lehväkaton läpi, paistoi suoraan Isolden kelmeille kasvoille; kuningas veti kädestään kärpännahalla koristetut hansikkaansa: "Hän toi ne minulle muinoin Irlannista", muisti hän.