United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ah, kunp' oisitte te yksi lisää niihin, joit' tyydyttää vain nimi ihmisen! RISTIRITARI. Jumalan nimeen, Nathan, niitä olen! Niit' olen! Kätenne! Mä häpeilen, ett' erehdyin mä teistä hetkeksikään. NATHAN. Mä siit' oon ylpeä. Vain yleisestä erehtyy harvoin. RISTIRITARI. Harvinaisen taas vain vaivoin unhoittaa. Niin, ystävät on meidän, Nathan, oltava. NATHAN. Jo oomme.
Muut siell' on, missä innoin nuorin Mun maani nuori sydän lyö, Miss' suuret käyvät henkivirrat Ja hedelmöi jo hengen työ, Mä erämaass' oon, miss' on kaikki hiljaa, Miss' yksin halla, tuoni niittää viljaa. Vasarain kaikuu vankat iskut Mun korvihini muualta, Hyv' onkin takoa, kun raudat Jo hehkuu tulikuumina! Tääll' erämaass' on kylmää vielä rauta. Jos taot, turhaa on se, ei se auta! Se turhaako?
Kulkija, kiiruhda askeltas, minut jättäös rauhaan! Sääliäs pyydä ma en, muistoas pyydä ma en. Keskeyttää älä koita mun untani multien alla, nukkua pyydän ma vain, uupunut oon, väsynyt Leikkiä ollut on Marathon, on Zama ja Cannae rinnalla taistelujen, jotka ma oon kokenut, leikkiä vaahtova Adria, leikkiä raivokas Aetna rinnalla myrskyävän tuskani, kärsimyksein.
FAUST. Hänt' oon ma läsnä kaukomaillakin; Ei huku hän eik' unhotu hän multa. Niin Herran ruumistakin kadehdin, Sitä huulillaan kun koskee kulta. MEFISTOFELES. Niin miekin teiltä kahta keijukaista Kadehdin, ruusumailla leijuvaista. FAUST. Pois parittelija! MEFISTOFELES. Herjaatten ma nauran vaan! Kun sulhon ja neidon Luoja loi, Hän senkin kelpo-lahjan soi, Että vaill' ei oltais tilaisuutta.
Vartoa nyt tuskin, tuskin jaksan, mitä ensin hän multa vaatii. Olen kaikkeen altis, oon valmis tunnustamaan hälle sen, ett' oon vain teidän tähtenne näin altis. RISTIRITARI. Mä itsekään en vielä kiittää saanut hänt' ole, kuinka oonkin tapaillut. Se vaikutus, ma jonka häneen tein, men' yhtä nopeaan kuin tulikin.
Jo hehkuu laulajan poski, jo silmä säihkyilee; Hän soljesta kantelon päästää, Guillem Doré, Sen kultakieltä iskee, ja laulu raikuu Hänen äänensä viime kerran Provencessa kaikuu. "Ma urkkijajoukkoos mustaan jo herjaa laulanut oon, Mut toinen lauluni vielä jäi kanteloon: He väijyi sielun rauhaa ja raasti tunnot Sä miehet ja vaimot surmaat ja ruumiit runnot.
Mut riideltiinhän äskettäin Me myöskin, mesihuulet. Nuo pienet lemmentyrannit Ol' valtiasta vailla, Mut totellahan täytyy myös Jumalten meidän lailla. »Me valitsemme kuninkaan, Niin meill' ei riitaa konsanaan!» Sä armas, suo'os suukkonen, Niin oon mä alamainen; Tuo osa kyllä karvas on, Mut ynnä ihanainen.
Läheni häntä Mestari ja pyysi, tien että parhaimman hän meille näyttäis; hän vastannut ei tiedusteluun tuohon, vaan kysyi maatamme ja vaiheitamme. Suloinen Oppahani alkoi haastaa: »Mantova...» Silloin varjo umpimieli tuo paikaltansa ponnahti päin häntä ja sanoi: »Mantova! Ma oon Sordello, sun kansalaises!» Ja he syleilivät.
Ma, joka altis aivan hänt' olin tottelemaan, käännyin jälleen sotahan, jota silmät heikot kävi. Kuin joskus nähnyt, vaikka varjoss' itse, oon kukkaniitun päivänpaistehessa, mi pilven haljennehen puhki säihkyy; niin monet valohenkein laumat näin ma säteissä säihkyvissä korkeuden, en alkulähdettä, ne josta läikkyi. Oi voima lempeä, mi niin ne leimaat!
Tuoss on metsä, marjamaamme, Joss' oon siskovainaan kanssa Puolamia poimiskellut. Huh, kuin tummaa, sudet vainen Siellä talvin asustavat; Tohtisinko aidan luokse Mennä, en, en pääsisikään; Lunt' ois turkinhelmaan asti, Enemmän, ois uomilleni.