Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Mutta uuden aamun tullen istuu ruuhessansa liki kaislarantaa jälleen korpraali ja everisti, viekoitellen vellamoisten karjaa; taas on Matti ennallaan kuin muinen, onkeaan kuin palokärki sihtaa, pääse hält' ei enää pitkäsiima, unhotu ei airo eikä koho; taas on ilo everistin saada kala taikka toista kadehtia, hältä kiistää kiviriipan paikkaa; eikä tuosta hetken häiriöstä enää elin-ajassaan he puhu.
Usko minua kuitenkin, kun vakuutan, ettei se, mitä olen tässä kirjassa lukenut, äkkiä minulta unhotu. Minä tunnen nytkin, että se kummallisella tavalla vaikuttaa minuun." Näitä oli tämä kirja Cineaassa aikaan saanut. Helena ei puhunut paljon, sillä hän tiesi, että kaikenlainen yritys todistusten esiin tuomiseen vaan vahvistaisi Cineasta niissä mielipiteissä, joita tämä ottaisi puolustaaksensa.
Ei nimi unhotu sen, joka lepää tuolla, Ikäänkuin uinahtain vaan matkan vaivoista. Kirkkaana loistaen hän tähtitarhain puolla Lemmellä katselee suloista maatansa. Tän kansan vaivoja ja isäin sankartöitä Hän selvemmin kuin muut osasi laulella, Ja ihannella voi hän Pohjan kesäöitä Ja silloin sointuvasti soitti kannelta. Runottarensa nyt jok' kätki kanteleensa, Ja ääni voimakas ei enää meille soi.
FAUST. Hänt' oon ma läsnä kaukomaillakin; Ei huku hän eik' unhotu hän multa. Niin Herran ruumistakin kadehdin, Sitä huulillaan kun koskee kulta. MEFISTOFELES. Niin miekin teiltä kahta keijukaista Kadehdin, ruusumailla leijuvaista. FAUST. Pois parittelija! MEFISTOFELES. Herjaatten ma nauran vaan! Kun sulhon ja neidon Luoja loi, Hän senkin kelpo-lahjan soi, Että vaill' ei oltais tilaisuutta.
"Minä tunnen, että olen puoleksi kristitty", sanoi hän kerta; "ja jollen kokonaan siksi muutu, ammennan kirjasta kuitenkin aatteita, jotka eivät milloinkaan minulta unhotu. Siinä löytyy lauseita, joita sopii sanoa jumalallisiksi ja jotka näyttävät sisältävän kokonaisten filosofiallisten järjestelmien loppujohteet ja päätökset."
Sata vuotta sitten: Napoleon ja Metternich, Pyhä liitto, ei unhotu Waterloo, Wellington, ei Moskovan surmaniitto, ne painuivat maahan ja hurmeeseen, ne nousevat aikojen takaa kuin muistelot murheiden, vapauden, kuin kansojen vartio vakaa.
Tyytyväisenä olin kumminkin, vaikka en puoltakaan hintaa saanut. Rahoillani maksoin hyyryni taloon, ja osa jäi vielä matkani varaksi. Viivyttelemättä läksin sitte matkalle, ensin rautateitse V:iin asti ja siitä astumalla noin 30 penikulmaa kotiani. Kaksi kuukautta oli minulta kulunut Helsingissä. Siellä oloni ei koskaan unhotu mielestäni.
Päivän Sana
Muut Etsivät