Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Maininnut olen jo, että minua vaivasi levottomuus kolme päivää, kunnes vihdoin keksin syyn siihen. Kadullakaan ai löytänyt rauhaa. Tämä ei ollut siellä eikä tuokaan ollut siellä ja mihinkä oli sekään mennyt? Ja kotonani oli vielä pahemmin. Kaksi ehtoota vaivasin itseäni kysymyksellä: Mitä puuttuu minulta sitten tässä sopessani? Mikä tekee oloni täällä niin kiusalliseksi?
Muukalainen virkkoi Aikynille hangella: "Sydäntäni kirvelee nähdessäni sinua, noin nuorta ja soreata, pidettävän pahemmin kuin orjaa." Lempeästi nosti Aikyn silmänsä ja katsahti muukalaiseen: "Vieras, oletko vaimosta syntynyt"? Eikö omassa maassasi ole naisia, koska minua säälit? Eihän oloni ole muitten naisten oloa tukalampi. Sellainenhan on kohtalomme."
No niin, orpoudentuntoni on tämän kohtauksen jälkeen tuntuvasti vähentynyt ja vaikka en pitkiin aikoihin tämän jälkeen edes vilahukselta näe Riekkiä enkä tiedä, missä osassa vankilaa hänen koppinsa sijaitsee, tuntuu oloni kuitenkin tämän jälkeen ikäänkuin hiukan turvallisemmalta, tietäessäni jossakin täällä läheisyydessäni löytyvän kohtalotoverin. Mutta löydöt jatkuvat.
Se valitus tunkihe melkein ehdottomasti huuliltani... Sitä ei kuitenkaan ollut kukaan minulta kysynyt; he luulivat epäilemättä kaikki oloni täällä kaikissa tapauksissa edullisemmaksi ja hupaisemmaksi. "Lapsi raukka!" lausui herra Claudius, ei, se ei ollut sääliväisyyttä! Varmaankin oli luonto vaan lahjoittanut hänelle niin hellän äänen.
Ei niin, että sitä murehtisin, sillä onhan oloni paljoa parempi kuin toivoakaan voin; olen omasta säädystäni astunut toiseen, paljon korkeampaan, ja siitä saapi aina kärsiä." Hän näytti vakaalta ja miettivältä, vaan kirkkaus, jota en kaukaan aikaan ollut nähnyt, valaisi hänen muotonsa.
Aloin pelätä vaimoni kuolemaa, sillä silloinhan minäkin tulisin elävältä haudatuksi. Oloni tässä kaupungissa alkoi rasittaa minua, olinhan ikäänkuin joutunut vankilaan, josta en koskaan voisi päästä vapaaksi. Koetin lohduttaa itseäni sillä, että vaimoni ehkä ei kuolisikaan ennen minua tai ehkä jollakin ihmeellisellä tavalla pääsisin sitä ennen kotimaahani.
Ei kukaan talon wäestä kysynyt minulta mistä ja mikä minä olin ja mihinkä minä menin, jotka aina owat tawalliset kysymykset ja joista pitää tehdä selitykset wieraan tultua taloon. Tuo kaikki teki oloni talossa ikäwäksi.
En tiedä kuinka kauan minun täytyy viipyä Antiumissa, ja muistakaa, ettei kukaan Caesarin likeisyydessä saata olla varma huomisesta päivästään. Petronius jo vakuutti minulle, että oloni siellä käy hyvinkin vaaralliseksi.
Molempain hetken ääneti oltua, lausui edellinen: "Tokkohan minusta vaan enää miestä tulee. Yhdentekevä tuo taitaneekin olla." "Minun oloni kumminkin on sinun tilaasi tukalampi," ja jälleen kuului katkeraa itkua. "Joko lähdet?" tiedusteli miehen ääni. "Lähden," kuului vastaus ja sitten lausuttiin: "Voi minua kurjaa, voi poloinen elämätäni!" "
Elä sano kellenkään sitä taloa, jossa kävit, kielteli hän minua ja minä lupasin olla sanomatta. Me nyt erosimme ja Antin kuulin alkavaksi laulua: Nuorena ollessani minä elämäni riemuja nautin... Poissa oloni aikana oli sisareni käynyt pyytämässä pari vaimonpuolta naapurista avukseen kääntämässä sairasta äitiäni toiselle kyljelle, jotta toinen kylki ei kovin väsyisi eikä hautuisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät