Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Kauniina kesä-iltana Yks vanhus istui seurassa Nuorten, jotk' hänen puhetta Ihaillen kuuntelit. Hän elämästään jutteli Ja viisauttaan saarnasi Ja surut, riemut ennusti, Jotk' heitä odotit. Hän puhui esi-isistä. Ja heidän urotöistä, Sen kansan kärsimyksistä, Jonk' omaks nimitti.
Hän hyräili nuotit läpi ja alkoi sitten selvällä, taipuvalla ja täysinäisellä äänellänsä laulaa: Sun oon ma vuorten, laaksoin eroittaissa, Jos myrsky täällä kuinka raivoaa, Ja hiekkaan peittyy liljat erämaissa, Sun olen vaan. Jos vaikka omaks' saisin marmorilinnat, Jos loiston, valon maissa asuisin, Ja tarjottaisiin aarteet kallihimmat, Sun olisin. Ja ollessani kuolin vuotehella, Kun vaihdan...
Sovun tahdomme, jott'ei Turmioon tulis' maasi tää. Kaikki lemmimme me Oihonnaa, Hän se syynä on riitamme vaan. Se on sammuva, jos hän Omaks' yhdelle annetaan. Rakkaat olemme kaikki sulle, Kuinka päättänet, tyydymme. Lausu, kelle hän kuuluu, Neito siintävän kaukomaan!" Vanha kuningas vaiti viipyi, Poikain punniten sanoja vaan.
Oi! anna mailman elää; Vuosmiljonat, vaan ajan virrasta Ei nouse koskaan hänen kaltaistansa. Ja hän ei ole minun, vaikka kerran Hän omaks' armaakseni luvattiin. Nyt miekka tahi myrkky! Kuolon uneen Mä tahdon vaipua hänt' unohtaaksein. PAULI. Oi Tyko! hillitse nyt mieles vimma; Suo ajan vaikuttaa; hänt' unohda Ja kätke lempes toisen naisen helmaan.
Moisill' ymmärryst' on; Tuot' olen karvaa minä, sen ma myönnän. Kah, ystävä, niin totta kuin Rodrigo Te olette, jos mauri oisin, Jagon' En olla tahtois. Häntä palvellessa Vaan itseäni palvelen; en lemmest', En ystävyydestä, sen tietköön taivas, Mut näöks vaan ja omaks hyödykseni.
Ja että nimi oisi miehen mukaan, soi henki, että nimitettiin hänet sen omaks, jolle kokonaan hän kuului: Dominicus, niin häntä mainittihin. Hänt' ylistän kuin peltomiestä, Kristus min otti avuksensa viinitarhaan. Ol' oppilas hän Kristuksen ja airut, näät ensi rakkaus, mi nähdä voitiin, hänellä Kristuksen ol' ensi käskyyn.
Jumalat, miks ette Mun syntejäni kostaneet, ett' oisi Tää teko multa jäänyt? Katumukseen Näin jalo Imogen ois säästynyt, Ja minä, kurja, sortunut, jok' olen Enimmän koston ansainnut. Mut, voi! Pois tempaisette toiset pikku syystä Se rakkautt' on: näin eivät enää lankee Ja toiset kasaa vikaa vian päälle Pahempaa mitä myöhempää siks että Niit' itse omaks onnekseen he kammoo.
Vallitsi sekasorto, hämmennys, Ei pienintäkään ollut järjestystä, Ei kuultu torven ääntä kutsuvaa, Ei käskijätä kenkään totellut, Maan omaks kaikki luota heitettiin, Niin, kilvet, keihäät, jouset, tapparat; Vaan sittenkin niin monta onnetonta Jäi tallattavaks toisten jalkoihin.
Me kahden sukupuolen synnin teimme; ja koska ihmislait me loukkasimme eläinten lailla hekkumaamme etsein, etääntyessä omaks herjaksemme nimeä huutelemme tuon, mi tuli eläimen puisen hahmoss' eläimeksi. Nyt tiedät syntimme ja työmme pahat; nimeltä tuta jos sa tahdot meidät, en niitä tietäis eikä meillä aikaa.
Tään neito, katsoen kalliolta, Het' omaks äkkäsi kullakseen: Kuin kotkan siivet ois hartiolla, Hän viepi sulholle seppeleen. Hän juoks, ei muistanut turmioita, Hän luokse armahan riensi vaan. Ja alas kiiveten kallioita, Hän loukahti surmaan kamalaan. Ja sulho, silmäten äyrähällä, Näk' oman armahans' turmion: "Mik arvo onpi nyt elämällä? Sen tuiki sammunut valo on."
Päivän Sana
Muut Etsivät