Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Aivan orjantappurapensasten vieressä seisoo suuri ja kaunis pyökki niminen puu paksulla ja tuhealla lehtipuvulla. Kiiveten puuhun, laitin sen alimmaisille oksille sopivan istuinsian itselleni ja söin rauhassa voileipäni juuston kanssa.
Saman laulun hän nytkin viritti, ensin alavasti ja hiljaa, sitte yhä kovemmin ja kiiveten yhä korkeampiin ääniasteihin: "Isä se hevosen valjasti ja käskipä pojan luistaa, hei, ajella sen hellun luo, jonka rakkaimmaksi muistaa. Kahdeksan sataa on tarjottuna mun liinakkotammastani. Jos ei tuhatta anneta, niin vetelen ma helluani. Seitsemänsataa ja seitsemänkymmentä helluni hevonen maksaa.
Kyyrötimme hievahtamatta alallamme ja pian alkoi kuulua luodolla kiertelevien venäläisten pulitusta. Muuan viisimiehinen joukkue kulki ohitsemme noin kymmenen syltä kivestä, mutta meitä he eivät huomanneet. Kun vihollisen ääniä ei ollut enää hyvään aikaan kuulunut, uskaltauduimme kiven takaa liikkeelle, kiiveten lähimmälle kalliolle tähyilemään.
Tämä työ näytti tehdyn aivan äskettäin, sillä käytävässä oli soraa ja joukko työkalujakin. Seuralaiseni meni vaharulla kädessä alas tunneliin, ja minä seurasin aivan kintereillä kiiveten suurten kivien yli, jotka olivat pudonneet katosta tai seinistä ja sulkivat nyt tien. "Kuulkaas", sanoi hän nauraa virnottaen minulle yli olkansa, "oletteko koskaan nähnyt mitään tällaista siellä Englannissa?"
Kiiveten nopeasti itselleni määrättyyn paikkaan, näin tumman haamun liikkuvan joutuun pensaasta toiseen ja meitä kohden. "Donder!" ärjäsi Karel Dirksen; "mielimpä panna tuon roiston hieman käiväröitsemään; tuokaa pyssynne tänne, William".
Loistaa yli metsän, läheisen ja loiton, valon suuri siunaus ja hyvyys. Isät He ovat kaikki aikanaan unen kultavuorta vuolleet ja kokoillehet kalleintaan ja ovat nyt kaikki kuolleet. Mut unten vuori on entinen, yhä aarteet sen kiiltää ja hohtaa. Yli isäin kumpujen kiiveten sitä kohti kulkumme johtaa. Laulun lapset He on kuin linnut, eksyneet vieraille maille, ja siipirikoiks siipensä he lentää.
Edestakaisin mittaili silmämme suvannon suussa Imatran kiitävätä kulkua, milloin kiiveten pilvien rajalle sen ylimmäisien huippujen laelle, milloin laskien alas, milloin seisahtuen samaan paikkaan pitkäksi aikaa. Mutta lopuksi heittäytyivät nekin uuvuksissaan aaltojen harjoja myöten suvannon syliin, joka pyöreään kattilaansa kätkee hyrskyvät hyökypäät ja laittaa niille leposijan hetkeksi.
Sattumaltaan oli siinä paikassa kallioiden väliin kasvanut iso rautatammi, joka juuresta oli vähän eteenpäin väärä, vaan sitten oli taipunut takaisin ja ylennyt ilmaan, johon luonto saattaa kaikki kasvit. Kiiveten milloin tämän oksia; milloin ulos pistäviä kallionmöhkäleitä pitkin, pääsi hän linnan aseman tasalle, koska kaikki Numidialaiset innostuneina oleskelivat taistelevain lähisyydessä.
Sielt' tänne nosti sanoin valmistavin hän minut, vuorta kiiveten ja kiertäin, jok' oikaisee, min elo väänsi väärään. Niin kauas hän mua seuraavansa sanoo kuin pääsen sinne, missä nään Beatricen; mun siellä hänestä on erottava. Vergilius on se, mi moista sanoo ja toinen tää on varjo se, min vuoksi vapisi äsken kaikki vuoren äyräät, kun hänet luotaan nyt se kirvoittavi.» Neljäskolmatta laulu
Tään neito, katsoen kalliolta, Het' omaks äkkäsi kullakseen: Kuin kotkan siivet ois hartiolla, Hän viepi sulholle seppeleen. Hän juoks, ei muistanut turmioita, Hän luokse armahan riensi vaan. Ja alas kiiveten kallioita, Hän loukahti surmaan kamalaan. Ja sulho, silmäten äyrähällä, Näk' oman armahans' turmion: "Mik arvo onpi nyt elämällä? Sen tuiki sammunut valo on."
Päivän Sana
Muut Etsivät