Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Vihollinen jos olikin, sitähän mekin oltihin; hän löi, kuin mekin, riemuissaan, ken tuost' ois pahoillaan? Vihattu olkoon pelkuri, häpeän, pilkan saakoon hän, mut eläköön, ken uljaasti käy sankar'tietähän! Iloinen hurraa, ponneton osaksi kelpo urohon, olipa sitten veljemme tai vihollisemme! Kuningas Kustaa Aadolf salissaan noussut on, vait'olon lakkauttaa ja alkaa lausunnon.
Mutta mies sen huomasi ja Huoahti ja lausui nyt: »Tiedon puute, pulskat herrat Meitä näin on nylkenyt. Maatonna me oltihin jo, Tuskin oli taivastai Pamppu heilui, ryysyt siitä Selkähänsä kansa sai. Majojamme maata vasten Alas aivan painettiin, Huoneemmekin vihdoin vietiin, Siitä tultiin turpeisiin. 'Turpeen alta tulematta Mies on! sananparsi soi Mutta turpehenkin alta Tämä kansa nousta voi.
Niin päivyt hellästi silloin paistoi, Mun Herran' hyvyyttä, heijasti, Ja sielus hyvyyttä silmäs loisti Ja tuntos puhtautta tulkitsi. Ja sinijärvellä, muistanetko? Min rannall' oltihin, kangastus Niin kaunis nähtiin ja kangastukset Loi kauniit meillekin rakka'us. Sen muistan päivän, kun ensi kerran Sun, immyt armas, mä silmäs näin. Ja muistan, että siit' ai'ast' asti Et enää häipynyt mielestäin.
Kovin oli muuttunutkin, ei niin paljon vanhuuttaan, kuin tuon korskan näön kautta, jonka sai hän arvostaan. Liekö ylpeyttä? Ehk' ei; olo, käytös, muotokin tyyntä oli, mutta suurta, jäykkää, kylmää kuitenkin. Sotatovereita aina iloll' olen kohdannut, tuota katsoin ainoastaan, sydän siit' ei sulanut. Loista, pöyhkeile, ma mietin; ennen yhdess' oltihin, silloin verilläsi olit koristettu paremmin.
SKULE KUNINGAS. Maailman vanhimmalta kuninkaanalulta? RISTIVELI. Ensimmäiseltä jaarlilta, joka nosti kapinan suurinta valtaa vastaan, ja itse perusti vallan, joka on pysyvä ohi tuomiopäivän! Nikolaus piispa! Tunnetko mun nyt? Tutut me oltihin; Sinun vuokses oon jällehen täällä. Yksissä mielin purtta me ohjattiin, Niin hyvällä kuin pahalla säällä.
Aina ilostun, kun nään mä sotakumppanin, vaan nyt tuota katsoin, siinä kaikki, sydän siit' ei lämmennyt, Loista, pöyhkeile, mä mietin; muinoin yhdess' oltihin: suott' et suurennellut, loistit hurmehissas sorjemmin.
Siksi kun syntyi taas sen kunnon ja onnen Olympo, poiat te pohjolan, hei! me armoille antau ei! Oltihin ennenkin ja ollaan vieläkin. Kaukaa kaari on syntymämaan, kulkee sen päivä ja kuu. Hei, pojat pohjolan, hei!
Toisin ennen, toisin eilen, Toisinpa tänäi päänä: Elettihin meillä ennen, Oltihin ojan takana, Ojapuita poltettihin, Ojavettä keitettihin: Syötihin ojakaloja, Isolassa ollessani, Emolass' eläessäni. Toisin silloin Lappi lauloi, Hyrehti hyväsukuinen, Vennon joukio jorisi, Vennon joukko jouatteli, Hyvän sammon saatuansa, Kirjokannen tuotuansa.
Hän myötä vaaroiss' ollut on, on nähnyt veripäivät, on voitot, iskut tappion, joist' ikiarvet jäivät; häll' on niin paljon muistissaan, maailma mit' ei muistakaan, Ma hiiskumatta kuuntelin, ei sanaa hukkaan lennä, jo puoliyössä oltihin, kun vihdoin muistin mennä; hän saatellen viel' ovellaan puristi kättä iloissaan.
Kerrankin maanpiiri sai taas nähdä, mik' on kesä Suomen, konsa sen välkkyvät veet, yhdessä päivä ja yö, yhdessä taivas ja maa, suvun vanhan valtiasvoima, koska sen koittanut on koi pyhän syntymämaan. Oltihin orjia ryssän ja oltihin renkejä ruotsin, nyt pyhä kaikuvi vaan tuo sana syntymämaan, kaikille kallihin tuon, isän, äidin ja lapsien itkun, myös hymyn taivahisen, autuas, armahin maa!
Päivän Sana
Muut Etsivät