Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. toukokuuta 2025
Kaarle XI oli tarmokas henki, kuuluisa monista hyveistään, joita eivät hänen katkerimmat vihollisensakaan ole voineet kieltää; hän oli myöskin, kun oli kysymys suurista tarkoitusperistä, niinkuin hänen valtakuntansa onnesta, suuri hallitsija, jonka vuoksi moni hänen laitoksistaan onkin jaksanut kestää vuosisatain myrskyt ja ollut siunaukseksi tuleville sukupolville.
Jospa aikojen myrskyt nostaisivat heidän siipiänsä ja osoittaisivat, mitä tulee tehdä kansan hyväksi. Synkkä oli aika, mutta oli toki vielä yksi rehellinen mies, niinkauan kuin hänen ainoa veljensä Heikki Sprengtport oli elossa.
GABRIEL. Ja vinhemmin kuin aatos vierii Suloinen maa, ja vaihdellen Sen päällä päivä kirkas kierii Tai synkkä yöhyt hirmuinen; Syviltä vuorivuoteiltansa Vuo merten pauhaa tyrskysuu, Ijäisen sfeerilennon kanssa Meret ja vuoret tempautuu. MIKAEL. Ja kilvan pauhaa mailta myrskyt Merille, niiltä rantahan, Ylt'ympäriinsä solmii hyrskyt Vihaisen vitjan vankimman.
Koko tienoo huoahti helpotuksesta, ja syksyn myrskyt ja pimeys olivat nyt tervetulleemmat kuin koskaan ennen mitäpä olikaan luonnonvoimain raivo sodan onnettomuuksiin verraten!
Tuop' ali Armi antimuori istui aitan portahalla, lauloi hän lajinsa virren, sukuvirren suomalaisen: »Kerran ne kesät tulivat, kerran keikkuen menivät, koska yhdessä elivät emon yhden kantamoiset; tuli syksyn synkät ilmat, talvet tuota tankeammat, vierahan viluiset ilmat, myrskyt mustat muukalaisen koppoivat koreat multa, ottivat omaksi lapset, poiat kuuluisan Kalevan, siskot sillan suomalaisen; vaan ei vielä virsi kuollut, sana kaunoinen kaonnut, soipi virroilla Venäjän, Nevanlinnan liitoksilla, aavan Aunuksen takana, Vienan hyisen vieremillä; sinnepäin sinä kulekin, mistä soi sorea ääni, laulu lapset liitelevi poikki laajankin lahelman.»
Vaan nyt on Verna poissa, Yletty taivaasen, Siell' Luojan kukastoissa On lilja valkoinen. Ei siellä myrskyt pauhaa, Ei siellä huolta näy, Ei siellä puutu rauhaa, Ei silmä itkuun käy. Mutt' taivahalla illoin Kun loistaa tähti tuo, Niin siskosiinsa silloin Hän sinisilmät luo. Nyt onni taivahainen On hällä ihanin, Nyt saanut on hän vainen Jo hohtosiivetkin.
Jos olet mun, Ei myrskyt taivahalta näy. Ei ruoho lakastu, Ei lehti kellastu, Ei jäädy aallotkaan, Hymyilee taivas vaan, Ei tule talvi, vaikka näyttää, Vaan kevät sydämeni täyttää, Jos olet mun. Syys lähestyy. Jok' aamu kukat kyynelehtii, Jok' ilta heist' yks surkastuu.
"Rakastaa meitä!" toisti Galdus pitkäänsä. "Niin." "Minä en ymmärrä. Jumala lähettää ukkosen ja salaman ja raju-ilmat ja myrskyt. Kuinka hän voi rakastaa meitä? Kun kuulen ukkosen jyrinän, pelkään minä häntä kaikkein enimmän." "Mutta minä", sanoi Markus, "en pelkää ensinkään, sillä minä tiedän, kuinka hyvä hän on. Miksi ukkosta pelkäisin?
Säät rajut, vinhat myrskyt, karjaspäät, Lietselät, umpiluodot, jotka piillen Salassa viatonta taikaa väijyy, Kuin kauneutta he tuntis, murhamielens' Unohtavat, ja ehjän' ohi kulkee Tuo jumalatar Desdemona. MONTANO. Ken se? CASSIO. Hän, josta puhuin, valtiaamme valtias, Jot' uljas Jago saattaa: tulollaan hän Ehdätti toivehemme viikon päivät.
"Kaikkein himojen raivoisin myrskytuuli riehui sydämmessäni. Minä kirosin valoa ja valo vei säteensä pois minun kelvottomista silmistäni sekä ruumiini että sieluni sulkeutui iankaikkiseen yöhön. "Luonnon myrskyt ovat lyhykäiset, niitä seuraa tyvenet, kirkkaat päivät. Ihmis-sydämmessä himojen myrskytuulet riehuvat kauan ja suovat vain hetkellisen levon.
Päivän Sana
Muut Etsivät