United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mä tunsin Verna Roosan, mä. Hän oli sievä tyttönen, Kuin lintu oksall' iloinen, Kuin kevätpäivä lempeä. Hän välist' ylväs, raivokas. Ja poikia hän toisinaan Kätehen pisti neulallaan; Mut muutoin hellä, laupias. Hän kerran juoksi hatutta, Ja käsineittä, kengittä, Ja sukitta ja siteittä, Tapaillen kevään perhoja.
Vaan nyt on Verna poissa, Yletty taivaasen, Siell' Luojan kukastoissa On lilja valkoinen. Ei siellä myrskyt pauhaa, Ei siellä huolta näy, Ei siellä puutu rauhaa, Ei silmä itkuun käy. Mutt' taivahalla illoin Kun loistaa tähti tuo, Niin siskosiinsa silloin Hän sinisilmät luo. Nyt onni taivahainen On hällä ihanin, Nyt saanut on hän vainen Jo hohtosiivetkin.
Ei kumma, niissä oloissa, Jos Verna Roosa päähineet Ja käsineet ja jalkineet Unohti, juoksi vapaana. Niin kukat virkki: kuulepa Sä, Verna Roosa, tule vaan Kukaksi sieväks olemaan! Hän sanoi: Suokoon Jumala! Samassa tuuli käännähti, Ja Verna Roosa jaloistaan Jo alkoi niittyyn juurtumaan, Ja tarttui kenttään lujasti.
Ja Verna Roosa iloitsi, Kun kevät hehkui tuoksuineen, Ja koivu pitkin hapsineen Kasteessa aamun kiilteli. Ja linnut lauloi iloiten, Ja käki kukkui helkytti Ja joskus kukko kajahti Pihalla kovin kiekuen. Ja ruohot, kukat kasvoivat Niityllä päivän paisteessa, Ja perhot niiden latvoissa Niin ihanasti nuokkuivat.