Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. toukokuuta 2025
Ja sinä, Liv mitenkä sinä olet tullut tänne? vaan sama se. Lyö minua nyt, Gunnar Haugen, muuten en saa mitään rauhaa lyö minua nyt ennen kuin menen, ja Jumala siunatkoon sinua jos tahdot olla hyvä lastani kohtaan". Hän tarttui Gunnarin käteen, pudisti sitä hartaasti ja suuteli sitä kyynel-silmin. Sitten aikoi hän lähteä, mutta Gunnar pidätti häntä.
Tekö jäätte nyt, uhkeat orhit! Seikan sen sanon teille, ja myös se on täyttyvä totta: Nestor, joukkojen pää, ei hoidossaan pidä teitä, vaan teräll' ankaran vasken lyö heti hengeti, jos vain palkinnoista nyt viimeisen vetelehtien saamme. Joutuen juoskaa siis, ani-parhain vauhti te pankaa! Itse ma kaiken taas panen taitoni, ett' ohi pääsen tuon solarotkon suulla; en laimin lyö sitä seikkaa."
He vaivoin vanhat halunsa peittää: he kruununsa kivistä noppaa heittää. Lyö valkein sormin he neuvospöytään: niin köykäiseksi tää aika löytään! Joku kaularöyhelö kahahtaa, joku kuningas toiselle kuiskuttaa, kuin vastakeksityn leikinlaskun, viissatavuotisen vanhan kaskun. He peruukkejansa hypistää ja hymyää ja hymyää. Jos vielä vainajat kuolla vois, he ikävästä nääntyis pois.
Ja sitten seuras aika niin kolkko, sumuinen, Ja yhä Suomi sortui poluilta isien, Ja hurmevuohon hukkui jo joukko Jumalain, Ei maassa sorretussa soi ääni laulajain. Ja yhä Suomen peittää verinen vainon-yö, Ja vihamiehen kalpa sen lapset yhä lyö; Sen lapset nälkä tappaa, ne perii vieras maa: Heit' unissansa Suomi se surren vaikertaa.
1 SENAATTORI. Pois ruumis viekää, Ja surkaa häntä. Kunniata saakoon Hän suurempaa kuin kukaan, jota airut On hautaan saattanut! 2 SENAATTORI. Aufidiota Tuon miehen kiivaus osaks puolustaa. Hyväksi kaikki kääntyy. AUFIDIUS. Viha jäähtyy; Mun suru valtaa. Nostamahan tulkaa, Päämiestä kolme, yhten' olen itse. Lyö rumpua; se suruvirttä soikoon; Peitsenne laskekaa!
Toinen heikkous uhkaa taas Vaaran-romaaneissa etenkin 'Elsassa' väljähyttää monia lukuja: liiallinen, voipa sanoa naisellinen viihtymys tunteellisissa kuvitteluissa. Niin on Pakkalallakin sekä Skyllansa että Karybdiinsä. Mutta tietoisimman luomisensa hetkinä hän on luonut raitishenkistä runoutta, missä sydän lyö sulana ja seestynyt taiteellinen katse hallitsee kokonaisuutta.
Niin heräjä jo, rinta, ja nouskaa kuollehet! Kun väliin neljän laudan käyn kerran nukkumaan, saa kehdoks kevät haudan, taas synnyn uudestaan! Oi luonnon kaikkivalta, kaikk' katoo kuolo, yö, maan alta, mullan alta kun kevään harput lyö! Sua nähnyt en ma, ma kuulin vain sinä lingottu lentäjä taivahan alla. Sua silmilläni ma hain ja hain: suvipilvet purjehti taivahalla.
Siell' on niin ihmeen hauskaa, siellä nuoriso riemuitsee, elon onnesta uhkuva joukko ilomielellä nautitsee ja posket poikien hohtaa, povet paisuvi impysten, ja kengät ne vallattomasti lyö tahtia soitollen.
Tuntuu niinkuin oisi pieneen rintahas meri laaja käynyt laulamahan. Valkeanaan pellot kaikki ovat jo. Lakkaamatta uutta lunta sataa. Musta, puolijäykistynyt laine lyö sihinällä rannan lumisohjuun. Istuu lumisella vesikivellään yksinäinen, kookas merimetso. Kääntää päätään hitaasti ja huutelee. Ainut elonmerkki kuolleen seudun. Merimetso, mistä elonvoimas saat kesken monen tylyn talvipäivän?
Egyptin kuolonkirja sanoo: sielu käy kotiinsa Aurinkoon kautt' töiden hyvien, muumio ehjä vaikka hautaan himmentäy, niin kauan kuin lyö arpa aikain syvien, mut Henki, jok'on sielun korkeampi Minä, jää sinne, missä suret yöt ja päivät sinä. Tää usko varma vakuudestaan olla voi, näät Henki aina muovaa muodot ainehen.
Päivän Sana
Muut Etsivät