United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivä oli kuuma ja helteinen, etäällä ukkonen jymisi ja sumuna parveilivat paarmat ja kärpäset, saattaen karjan kiilivään kimmaan. Mutta ennen iltaa oli hän koonnut karjansa taas ja asteli iloisena kellojen kilinässä kotia. Sitä päivää hän nyt muistelee ja hymyää. Niinpä myös mannermaalla harmeneva merimies johdattelee mieleensä muinoista myrskyä merellä.
Pikku Katri nurmikolla Surutonna leikkii vaan, Häll' ei ensinkään voi olla Aavistusta huolistaan, Joita tapaa synninlapsi Täällä mailman matkalla, Noist' ei tiedä; onnekkaasti Hälle aamu ruskottaa. Sinisilmät säihkyellen Autuaana hymyää, Nurmen pikku kukkaselle Ruusuhuulet myhäjää. Tietäisikö pikku Katri Kuin on paha elon tie, Rukoilisi hartahasti: "Isä, luokses minua vie!" Kotiin, kotiin!
"Aina valmis, kuin lukkari sotaan." Eikä hän pelkää mitään, ei kuolematakaan: " ket' elo tenhois kurja tää, kuin Tuonen tytär hymyää." Onneksi on hänellä semmoinen ruumiinrakennus, ettei hänen tarvitse pelätä vangiksi joutumistakaan: " ja jos mä kahleihin lyötänehen, niin vapaasti sykkivi sydämmen' ja vapaa on aattehen'."
Jo ällistyimme moista käytöstä mies suunnittelee uimanäytöstä täss' ihan vihollisen nenän alla. Näet tuolla vastarannan kukkulalla sen kenttävahti kyttää, lymyää. Hän takin, saappaat riisuu, hymyää. »Se yritys on arveluttava, voit pian olla Ahdin tuttava, tai ainakin saa työtä lääkäri», niin varoitamme. Noituu jääkäri. Mut Kalle lyhyesti kiellot kuittaa: »Kai sentään passais vähän täitä uittaa.»
Ilost' äiti hymyää, Lausahtaapi hälle vastaan: "Jumalamme lähettää Enkelinsä taivahastaan Kaikkein lapsukaisten luo, Koska uinahtavat nuo. Nepä utu-siivillään Suopi nukkuville suojan, Vievät hengen näkemään Kunniata suuren Luojan: Lapsi sentään naurahtaa Autuutta kun maistaa saa. Laps kun siivo, hyvä on, Miellyttää se enkeleitä.
He vaivoin vanhat halunsa peittää: he kruununsa kivistä noppaa heittää. Lyö valkein sormin he neuvospöytään: niin köykäiseksi tää aika löytään! Joku kaularöyhelö kahahtaa, joku kuningas toiselle kuiskuttaa, kuin vastakeksityn leikinlaskun, viissatavuotisen vanhan kaskun. He peruukkejansa hypistää ja hymyää ja hymyää. Jos vielä vainajat kuolla vois, he ikävästä nääntyis pois.
Pojat, silmäellen heitä, Kohentavat kekäleitä, Päästelevät kilvan noita Kokkasanan vekamoita, Jotka kirpoo Karjalaisen suusta, Niinkuin kypset hedelmäiset puusta. Riemust' ah kuin pojan silmä välkähtää, Tyttö hänen puheelleen kun hymyää!
"Pium, paum! kehto heilahtaa, Kun lapsi viattomana nukahtaa, Pium, paum! äiti laulahtaa. Ja sydänkäpyänsä tuudittaa. Pium, paum! sävel kajahtaa Ja nuoret karkelohon kiiruhtaa: Pium, paum! viulu vingahtaa Ja joukko tanssissa jo tanhuaa. Pium, paum! Nauti elämää Sä silloin, kun se sulle hymyää! Pium, paum! onni häilyää, Se luopi valoa ja pimiää.
Hän seisoo yksin, muut ovat vielä pitkän matkan päässä. Nuorukainen pysähtyy astuakko suoraan, vai toisaanne kaartaa? Tyttö katsoo alas. Nuorukainen lähenee. Tytön katse kohoaa, läikähtää kerran syvästi ja lämpimästi, heti taasen painuu poskille tulvahtavat punaiset ruusut. Nuorukaisen silmä hymyää ja hän kohottaa ohiastuessaan iloisesti hattuaan.