Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Sanoilla hänet myrkytä, tai mene, Ja jätä yksin tuskat nää, jotk' yksin Mun kantaa täytyy. SALISBURY. Anteeks suokaa, rouva, Mut ilman teitä palata en voi. CONSTANCE. Sa voit, sun pitää; minä en sua seuraa. Suruni ylvääks opetan; sill' ylväs Se suru on, se omaajansa valtaa.
Ja eloni harhakkaita mutkateitä Murheeni itkemään käy uudestaan, Rakkaita kutsuen, joilt' toivo haipui, Jotk' onnen pettämäisnä tuoneen vaipui. Ne joille soi mun laulun' alkunaiset, Ne näitä eivät enää kuulla voi; Hajalle haihtui kaikki armahaiset, Ja laulun' ensi kaiku tyhjiin soi. Nyt kuuntelee mua oudot, muukalaiset; Oon arka, jos ne kiitoksenkin toi. Ja ket mua muuten kuuli riemumiellä.
Ja minä, päässä side kauhun, huusin: »Oi Mestari, mik' ääni tuo? ja keitä nuo, jotk' on niinkuin suuren tuskan orjat?» Hän mulle: »Tää on tila kurja niiden kuolleiden onnetonten, jotka eivät ansainneet moitett' eikä kiitostakaan. Heill' osa enkeleitten on, jotk' eivät kapinass' olleet, eivät uskolliset, vaan itseksensä, irti Jumalasta.
Ja niinkuin ampiainen vetää taapäin otansa, purston perettäin hän pohjaa myös osan otti, vaipui syvyytehen. Mi jäi, sen kuin maan hyvän heinä peittää nuo peitti höyhenet, jotk' ehkä suodut hyvässä, siveässä mieless' oli, ja peittyi vaunut, peittyi pyörät kaksi, ja vehmar, kaikki tuo niin nopsaan, että kauemmin pitää suuta auki huokaus.
Sinusta luonto aikoi neidon soman, Mut sinuun rakastui, sun luotuaan, Ja lisän liitti, mulle tarpeettoman, Jok' onnen multa riisti kokonaan. Mut kun sa naisten lemmiks luotiin, anna Sydämmes mulle, heille hempes kanna. Mun runoni ei niitä ole, joita Ruseiltu kauneus lauluun kiihoittaa, Jotk' avuks ottaa itse jumaloita Ja korukseen jos mitä kokoaa;
Näin sepän, palja kourassa hän seisoi, Alasimella raudan jäähtyessä, Suu auki uutist' ahmi räätäliltä; Tää, mittapuu ja sakset kädessä, Jalassa tohvelit, jotk' erehtyen Hädissään oli pannut väärään jalkaan Huhusi tuhansien ranskalaisten Kent'issä tappotanass' olevan; Nyt toinen laiha, ryöttä kästyöläinen, Puheeseen puuttuin, maini prinssin surman.
Kiitos, riemu ei häntä liikuta ja kylmänä hän saaliins' alas laskee, väkijoukkoon pois katoaa! NATHAN. Ei ainiaaksi, toivon. DAJA. Taas näimme sitten lähipäivinä tuoll' astelevan hänen alla palmuin, jotk' ympäröivät Vapahtajan hautaa.
SALADIN. Mi käydä täytyy aseilla, jotk' on mulle oudot käyttää. Saan herraa peloittavaa näytellä, virittää ansoja, jään pintaa luistaa. Kuink' osaan sitä? Milloin oppinut sit' oon? Ja ah, mik' on sen tarkoitus? Niin, mikä? Rahaa, rahaa onkia! Kiristää rahaa juutalaiselt' esiin! Näin päätynytkö juoniin oveliin oon, voidakseni turhaa turhinta haltuuni saada.
Mutta Hurtan ratsu rientää niinkuin erämaassa myrsky, vauhti miehen mieltä lientää, vaan on vaivan, tuskan tyrsky: lepää urhon rintaa vasten, luo ei auki silmäterää Irja, lailla autuasten, taikka niiden, jotk' ei herää.
Viisasten väittelyä iloin kuulen, kun voimista, jotk' ihmisrinnan tuskaan ja autuutehen voivat liikuttaa, käy puhe sointuva ja innokas; tai ajattelijan kun puhumaan saa ruhtinasten maineen-, vallanhimo, ja silloin äly hieno, joustava, kuin ainoastaan viisaan miehen on, meit' opettaa, ei harhaan meitä vie.
Päivän Sana
Muut Etsivät