United States or Turks and Caicos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuten sanoin, tässä näyssä oli jotakin, mikä erikoisesti liikutti Apekidestä; ja vaikeata todella on löytää muotoa, joka paremmin sopisi hyvään perustuvalle uskonnolle, selvemmin toisi esille perhe-elämän tunnealoja ja voimakkaammin liikuttaisi ihmisrinnan herkimpiä kieliä. Silloin avautui hiljaa huoneen sisäovi, ja huoneeseen astui sauvatukinen, vanha mies.
Viisasten väittelyä iloin kuulen, kun voimista, jotk' ihmisrinnan tuskaan ja autuutehen voivat liikuttaa, käy puhe sointuva ja innokas; tai ajattelijan kun puhumaan saa ruhtinasten maineen-, vallanhimo, ja silloin äly hieno, joustava, kuin ainoastaan viisaan miehen on, meit' opettaa, ei harhaan meitä vie.
Kun Herra mulle ihmisrinnan loi, Se muuta ei kuin ihmisrinta voi: Se hehkuu, syttyy, lempii, rakastaa, Ja niinkuin taivahall' on tähtösiä, Se täys' on tuntehia, säveliä. Siis lemmin, leimuan ja unelmoin Ja laulan lemmestäni, min vain voin, Ja rukoelen sua, Herrani: Sä suojele mun armast' impeäni Ja virvavalkeist' estä lempeäni! ETSIJ
Vaan ihmisrinnan mutalähtehestä Maan arvoisimmat löytyy aartehet. Jos kaivaa voisin, kirkkaiksi ne pestä, Tuhannet loisin maalle loistehet. Ma loisin valot, jotka lämmittäis Ja elonvoimaa paistais maailmaan; Ei Pohjan jäätkään kukkimatta jäis, Ja Pohjan kansa hehkuis loistossaan. Niin, loisin, loisin moinen raukka luoja!
Hän lauloi elämän-ilosta niinkuin lahden lumpehista, ja elämän murheesta niinkuin niiden juurista, jotka ovat syvällä pohjamudassa. Mutta hän lauloi myöskin elämän lyhyydestä, joka on kerkeämpi kuin kesä pohjolassa, ja elämän yltäkylläisyydestä, jota ei ehdi ahmia kuolevainen. Hän lauloi tiedonjanosta, joka on kuin kuluttava tuli, ja kauneudenkaipuusta, joka riuduttaa ihmisrinnan.
Ja kun aate, rakkauden luoma, Ihmisrinnan nytkin valtaa, valmis Hän sentähden uhraamaan on leivän, Hengellensä voitoks' elääksensä.
Mutta ollut niitäkin, jotka olivat väittäneet, ettei hän koskaan vielä ollut laulanut niin inhimillisesti eikä tulkinnut paremmin ihmisrinnan pohjatonta tuskaa ja kaukomieltä. Soitto on suruista tehty, nuoret keskenään kuiskineet. Väinämöinen on nyt ihminen ihmisten seassa, hän ymmärtää nyt myöskin meitä eikä enää vain jumalia.
Vaikka onkin lumi valkea kujilla, mennytkin minun kesäni, löydän kukkivan elämän, luonnon laajan, Luojan suuren, kuulen kaikkeuden sävelet, tunnen riemut ihmisrinnan, tuhat tuskaakin totista. Päivä päivältä enemmän arvailen elämän arvat.
CHRYSEIS. Oi, Afrodite, joka autioittaa ja lämmittää voit liekein ihmisrinnan, ilmoita lempi, joka puhtahinna maailman yli päivän kanssa koittaa Mik' on se mahti, jalompi kuin sun! Ken kuolevainen kaikki anteeks antoi, ei koskaan pettänyt, vaan kärsi, kantoi? Miss' on se lempi, lujempi kuin mun? Kymmenes kohtaus. Kuvaelma ja pantomiimi. Osa kallioseinästä vaipuu ja tausta nousee.