United States or Monaco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Huokaseiksi hiilen impi: »Sinä valkee, minä musta, on mun piillä kaunihimpi liki pirtin öisen usta; jos ma taattos saliin saisin, pimentäisin pihtipielen, lautsat uudet nokeaisin, vihoittaisin taaton mielen.» Sammuu hiljaa viime hiilu.
Kasvatusisänsä rakasti häntä kuin taivaallista olentoa jonka hän sanoi Jumalan lähettäneen hänen vanhuutensa päiviä sulostuttamaan. Vai olisiko impi surrut kesän lähtöä, olisiko hän kammonnut kolkon talven tuloa? Ei! Jotakin erinomaista liikkui hänen rinnassaan. Suottako se noin valtavasti olisi aaltoillut. Ei noin syviä huokauksia jokapäiväiset syyt voineet esille tuoda.
Karkaa ylös Thorer Hund: »Ah, kukka raitis rannan! Tule, sulle ristin tään ma rinnaltani annan. Kun sa sitä katselet, niin muistelet sa mua. Herran käsi kaitkohon ja kaikki pyhät sua.» »Hiljaa!» impi äännähtää, »ma teitä tahdon auttaa. Polku, viepä vapauteen, käy kammioni kautta. Vartioiden vaihto on. On vene rannan alla. Keveästi keinutte te kohta ulapalla.»
Impi lensi sen katseen alaisena paikalla tulipunaiseksi, tempasi käteen ruukkunsa ja melkein juoksi ulos puodista. Maleksijoilla oli liian paljon katsottavaa uudessa tulokkaassa heidän huomatakseen Kirstin hämmennystä; mutta vieras huomasi sen ja hän oli siitä hyvillään.
ILVO. Nyt sinut omistan, seppo. Sin' olet muita muhkeampi, Vallan kantaja vakava. IMMO. Pohjan impi! Suomen seppo! Terve Suomen rannan rauha! Terve kunnia, kukoistus! Joukko yhtyy huutoon. Mulle tyttöni on miekka Kaarikaula on enempi: On suloinen hurmajuoma, Joka jo sepon sulatti. Kansa, läikkyvä vetonen, Sekin kallistuu keralle. Tässä on sylini täysi, Kotionnen päivän koitto.
Ja impi, joka lehtein varjoss' seisoo, Toisen kallis aarre on, Se vuorittaavi nuorukaisen sielun Muurill' mustall', hirmuisell', Ja toivonsa aurinko Pilvihin sammuu Ja mielensä harhailee synkeäss' yöss'.
IMPI. (Its.) Miksikä tekeytyy hän noin tyhmäksi ja on olevinaan ventovieras minulle. (
Impi itkemämme, olit sorja; Eipä juomahan nyt poika norja Jääne kaunolähteelles, kun sieltä Huokuu muistelmas vaan murhemieltä. Kun sä vielä kuljit hettehillä, Istujoit' ol' kukkais-vieremillä; Usein paimen toivon hurmoksissa Siell' ol' kaiken päivää unelmissa. Riemun ääni, hehku joka kiihtyi, Lähteelläs kuin kotonansa viihtyi; Minkä eespäin juoksi vesi raikas, Laulut soi ja huilun ääni kaikas.
Kun vihertää nurmen nukka. Miks vihertää nurmen nukka? Kun lehottaa lemmen lehti. Miks aholla lemmen lehti? Kun heloittaa immen vuode. Milloin siihen impi untui? Kaivatessa kultoansa. El' aina kerro keväimestä, El' aina kevät-aamusta, El' aina kuisku kukkasesta, El' aina laula lemmestä! Vaan mistä nuorna laulaisin, Kun kevät nuoruuteni on? Ja oisko kukka-aikakin Ja lemmenpäivä lauluton?
Huus yli kaiken kaupungin polo, itkevä impi: "Tullos, kansa jo kaikk', urot, naiset, Hektorin näätte, riemuna teille jok' ain' eloss' ennen sankaritöiltään saapui. Hänp' ilo näät oli kaupungin sekä kansan." Virkki, ja kaikk' ulos karkasivat, mit' ol' Ilionissa miestä ja naistakin. Sill' ylen hillitön heill' oli murhe. Ulkona kohtasivat liki porttia Hektorin tuojan.