United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se oli valmis muutamassa silmänräpäyksessä ja itkevä sovitettiin niille, hänen innokkaista vastustelemisistaan huolimatta. Hän ei luonnollisesti toivonut mitäkään hartaammin kuin että Suomalaiset tulisivat hänen pelastamaan ja alinomaa hän rukoili sitä. Mutta päivä ja yö kului eikä mitään pelastusta kuulunut.
Kaikkein tavallisin hautakoriste on murrettu pilari, itkevä enkeli, surun jumalatar tai jokin muu samanlainen vertauksellinen kuvio. Nuo kuviot ovat asetetut kuin vartioimaan seinässä olevaa kiinni muurattua aukkoa, jonne arkku on kätketty.
"Milläpä varoilla sitä köyhä ", mutisi sairaan mies, mutta tohtori ei ollut kuulevinaankaan sillä korvalla, vaan lähti pois. Anna-Maija siihen sijaan tiuskasi Mikolle: "joisit sinäkin vähemmän, niin ei eukkosi kuolisi nälkään." "Täti, täti", kuului nurkasta itkevä äiti, "eihän isä nyt enää moneen vuoteen ole ryyppinyt."
Vihreys on poissa, maa on ruskeaa ja likaista ja vesiperäistä. Totta tosiaan siinä on suo, suon reunassa karuja kallioita ja kallioiden välissä näkyy ensimmäinen sulamaton, vettä itkevä lumikinos. Kuta ylemmä tullaan, sitä autiommaksi ja kolkommaksi käy maisema, ja viimein ollaan keskellä nietoksia. On siis tultu vähän päälle tunnissa läpi koko Euroopan, Välimeren rannalta Inariin.
Kili oli nähtävästi vielä hyvin kesy, vaikka se oli eksynyt, ja kun se nyt huomasi nämä kolme ihmistä toisella rannalla, hyppäsi se äärimmäisille kiville ja seisoi siinä, määkien valittavalla äänellä, niinkuin itkevä lapsi, kun se ei päässyt heidän luokseen. Mellet ja Laila surkuttelivat kiliä ja kysyivät Jaampalta eikö hän voisi kaalata virran poikki ja tuoda kiliä heille.
Semmoinen ei hän tosin ollut silloin, kuin Luisulan mökistä karkasi kylmänä pakkas-aamuna, silloin oli hän kurja itkevä poika raukka, joka vieläkin pahempaa peläten, pakeni tiettyä kurjuutta kohden. Ja kyllä hän tunsi itsensä turvattomaksi raukaksi, istuessaan yhden ja toisen muurin pankolla leipäpalaa kaluten.
RICHARD. Sano, mahtikuningatar hänest' elpyy. ELISABETH. Nimeään itkevä, kuin äitinsäkin. RICHARD. Rakastan häntä ijät päivät, sano. ELISABETH. Kuin kauan nämä iät päivät kestää? RICHARD. Sen, minkä sulo ikä armahalla. ELISABETH. Kuin kauan armahalla sulo ikää? RICHARD. Niin kauan kuin vaan taivas suo ja luonto. ELISABETH. Niin kauvan kuin vaan horna suo ja Richard.
Taivas ja maa on hiljaa, hiljaa niinkuin valkea hanki, vaiti niinkuin elin-ijän vanki. Piilossa pilven kuin itkevä rusko ihanin usko.... Ikuiset tähdet, teillä on aikaa, meillä on vain, ah, hetki! Miksi kuin ilkkuvaa, tummaa taikaa tääkin lyhkäinen retki? Ehdimme syntyä, ehdimme kuolla, ja yhä on päivämme pilvessä tuolla. Missä se viipyy, viipyy yhä valomme pyhä!
Samassa kuuli hän toisen itkevän, mutta ei se miehen ääneltä tuntunut. "Mintähden tulitkin tänne?" kysyttiin. Varmaan sen teki itkevä, sillä ääni oli itkun tukahduttama. "Hm ... kenen häissä soittaisinkaan ellei ... sinun?" sanoi edellinen. Lauri-pelimanni varmaankin siellä potee, arveli Thorbjörn. Lauri oli pitkä, kaunis mies, jonka äidillä oli eräs talon torpista arennilla.
Hiljaa itkevä rouva aikoi juuri noudattaa herra Heimbergerin neuvoa, kun ovi äkkiä lykättiin auki ja äsken lähetetty virkapalvelija äärettömän säikähtyneenä taasen astui sisälle. "He tuovat häntä jo, herra neuvos", kertoi hän. "Ketä?" "No, virkalähettiläs Wagneria! Oi häntä raukkaa!" Elsbet rouva huudahti ääneen pelosta; kanslianeuvoskin vaaleni. "Mitä on hänelle tapahtunut?" kysyi hän.