Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Oi sana tää, jot' epäillä mun pitäis, niin kauan kuin ees uskon värekään minussa elää vielä, niin tää sana kuin päätös kohtalon vie? lopuksi se rautareunaan tuskieni taulun, jo täyteen kirjoitetun, uurtuvi. Nyt vasta vahvat vihaajani ovat, nyt minä iäks olen voimaton. Kuin voin ma taistella, kun joukossa on vihollisten hän!
Ja suuren kaupungin kun pauhinassa sa turhaan etsit, etsit itseäsi, sa tunnet, että tuolla, Pohjolassa, on iäks vangittuna elämäsi. KEV
Ja ystävää ja kotia he iäks jäävät vaille, mut laulu elää sydämessä sentään. Ja erehtyin ja eksyen he etsii laulupuita, kun linnut muut jo rakentavat pesää. Ja kesän suuret suvipäivät odottavat muita, mut heidät korjaa kuolo ennen kesää. Itkuraita Alfred de Musset'n haudalla Se Père-Lachaisen hiekassa huiskaa, siin' ei laula linnut, ei temmellä tuulet.
Niin kummat ihmisell' on koetukset: kevyttä joustavuutta jos ei luonto ois meille antanut, niit' emme kestäis. Opettaa hätä meitä leikkien pois jumalien lahjat tuhlaamaan: me kädet aukaisemme mielellämme, ett' iäks aartehemme häviää. Myös kyynel seuraa tätä suudelmaa ja sinut katoon vihkii! Sallittu tää onhan heikkoutemme hento merkki.
Yksin tuuliviiri yksinäinen valvoo iäisesti ikävöiden, â- ¦< valvoo niinkuin valvot sydämeni tähystellen mennehesen aikaan: < kuinka paljon iäks unhoon meni, kuinka vähän koskaan todeks saikaan! Omaa kirkkauttansa kummeksuin kesäyöhyt maille laskeuupi. Syviin aatoksiinsa unehtuin puiset ristit yössä uneksuupi. Elon onni, lempi, ystävyys tänne soi kuin kaiku laulun lauhan.
Nyt lempi jää ja synnyinmaa, taa merten lähden loitos, kulta, taa merten lähden loitos!" Hän katseen Iirin-rantaan loi, miss' salaa vuotti haaksi; hän ratsuaan löi ohjaksin: "Hyvästi ainiaaksi! Kulta, hyvästi ainiaaksi!" Soturit palaa, merimies taas kotiin purttaan johtaa; mut iäks armaan kadotin, en koskaan häntä kohtaa. Kulta, sua koskaan en mä kohtaa!
Sua siitä mielelläni kiittäisin. Vaan jos on vanhaa kaunaa povessasi, jos pois mun tahdot ajaa hovista, jos väärään suuntaan iäks ohjata mun kohtaloni tahdot, avutonna maailmaan avaraan mun karkoittaa, jää mielipiteesees ja estä mua! ANTONIO. Oi Tasso, koska kuitenkin mun täytyy sua vahingoittaa, niinpä valitsen sun valitsemas tien. Ken erehtyy, sen lopputulos näyttäköön! Pois pyrit!
Mut öisen kulkijan on järki poissa: se harhaa metsän synkän sokkeloissa ja hurjaa onnenunta unelmoi. Pan vaiennut on metsän pimennoissa ja tähdet suuret syttyy vihrein valoin ja Selene kuin kuumesairain paloin yön äärettömän keinun aallokoissa. Faun vanha yksin saloin sokkeloissa käy vanhuuttansa väsynehin jaloin ja kiroo lemmetöntä yötä saloin ja kaihoo aikaa, jok' on iäks poissa.
Taas syttyvi silmäs tuike, taas poskilles puna saa, Ja voi sitä, ken hiuskarvaa nyt päästäsi notkistaa!» Ja linnasta hän taluttaapi kuningattaren ilmoillen, Ja vastahan kansan joukko jo rientävi riemuillen, Ja on kuin laulua hellää ja vienoa taasen sois, Mut aamulaulua on se, yö on iäks mennyt pois. Kuningatar istuimellaan taas istuvi loistossaan, Ihanaisena niinkuin päivä ja kuuluna ympäri maan.
Suomi suri vilpittömästi hurskasta maanisää, ja maan ensimmäiset sanomalehdet alkoivat sentähden toimensa vetistävillä valitusvirsillä. Vaikka nuo tuntehikkaat runoilijat eivät millään muotoa voineet antaa "auringon" olla rauhassa laulaessaan: Jo aurinkomme on meist' iäks' eronnut tahi; Sen auringon jo yö voitti, mi auvo oli Pohjolan, mi ilmakannen purppuroitti,
Päivän Sana
Muut Etsivät