Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Ah, sulompi kuolla on loistohon lempes Kuin haipua edessä katsees hyyn, Mut sulointa ompi huumassa hempes Sun sielusi raueta säteilyyn. Laulun viimeisten sanojen häipyessä meren aaltoihin Ione kohotti silmänsä ne kohtasivat hänen rakastettunsa katseen.
Niin, paljon työtä, paljon alttiutta Ja paljon lämmintä ja rakkautta Maas nuori kevät vielä kaipajaa, Ennenkuin yöstä täyden vallan saa. Kateena sille vielä auringostaan, Sen surmaks Louhi turmioita nostaa Ja maanalaisen henkää hyyn ja jään Se nuorta viljamaata kylmäämään. Siis työhön, veikko, uutterahan työhön!
Kuin vankeina hallan ja hyyn ovat kauan kahlitut järvien, lampien laineet pohjoisen maan, niin vankeina on väkivallan ja vääryyden, vainon ja riidan ja surman ja syyn nuo vuosia maanneet maanpiirin henget ja aineet, ja maailmaan vain itkua, vaivaa, verta ja haavoja luoneet, sydäntuskaa tuoneet, myös ruumiiden runsautta kentille kunnian kimmeltäville, mut puutetta leivän ja lemmen ja lämmön leskille, orvoille osattomille.
Puhalla, armas pohjatuuli, Rintaani lemmen sanelma: Kun impen' ei lie hallahuuli, Hän kukkani suo puhjeta. Mä kenties sentään syystä luulen Niin armahaksi pohjatuulen. Oi ruusut rintani, Oi vilustunehet, Oi surkastunehet! Oi ruusut rintani, Kuink' ovat kuollehet! Kuink' uskalsin ja voin Hyyn, hallan tuulelta Rukoilla rakkautta! Kuink' uskalsin ja voin Toi talven pohjola!
Hän, jolle synnyinmaansa liekin rintaan loi, mi hyyn ja hangen keskellä voi kestää, jok' iloll' alttiin verens' eestä Suomen soi ja, kaiken horjuessa, urhovoimin voi häpeän maamme mainehelta estää, hän lepää. Rauhan saanut sankar' on, maa Svean hänet kätki turvahansa; myös siellä käydä jalon taistelon hän sai, eik' aatos nää sen ajan koittohon, kons' ylväs hänt' ei muista Svean kansa.
Ja mustain kantojen keskeltä Oras nousikin, versoi kohta; Ja viljan kullankarvaisen Nyt täysinä tähkät hohtaa. Sinä kylvösi hyvään maahan teit, Satakertainen siit' on jo sato; Sit' ei vihamies voi turmella Ja sitä ei kaada kato. Se rakkaudessa on kylvetty, Käden kautta on Kaikkivallan. Ja sen siemen se muruja Sammon on, Ja ne kestää hyyn sekä hallan. Kaikuja Hämeestä 1901.
Tunteen jumal'-liemu Valjetessas läikkyy, Rakkaus ja riemu Kaikkialla väikkyy; Murhe kevääll' lymyy, Itkust' ilo hymyy, Huolten pilvist' aamu ruskottaa. Kukka kuihtununna All' ol' hyyn ja jään, Syksyll' lakastunna Kuoli mielellään. Talvi hirmun lailla, Joka seudut raastaa, Autioilla mailla Käskyn kieltä haastaa Haudall' istui, sääti Surmaa, kaikki jääti Synkkä, kolkko niinkuin kuolon yö.
Näitäpä nähdä sä sait, näit myös valon armahan aarteen Kansaan kätkeyvän, hengen voittoja näit! Rauhan töitä ja keinoja myös navan aukean alla, Riemuja lounaan-maan kesken hyyn sekä jään! "Miks", nyt mietit, "kauvemmin käyn arkana kaihoin? Silmäni nostaa voin tyynnä jo kirkkauteen! Murheen aika jo jäi, tuli toivojen aika ja onnen." Aattelit, äiti, jo noin: turhaks toivosi jäi!
Pois laulamme maasta hyytävän hyyn, Joka vihreän viljamme kaataa, Pois laulamme hiljaa hiipivän kyyn, Joka onnen toukomme raataa, Pois laulamme Suomesta harmaan hallan Ja yössä vaanivan väkivallan, Pois laulamme juonet katalat Ja mielet matalat.
Päivän Sana
Muut Etsivät