Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Pakenin salin syvään ikkunankomeroon, paksujen silkkiuutimien taakse, jotka vedin kiinni, että vaan kapea rako jäi auki. Siellä saivat poskeni vapaasti hehkua ja silmäni säihkyä autuaallisista tunteistani; ei kukaan minua muistanut, ei edes neiti Fliednerkään, joka, pää alas vaipuneena, kädet ristissä helmassaan, oli istahtanut pimeään nurkkaan sekä liikkumatta kuunteli soitantoa.
Nautin tuoksua, Lintuin laulua, Maistelin marjoja, suutelin ruusuja rannan. Näin sai untumaan Luonto helmassaan Vaan jopa kutsuva kaikui soitto. Käki vietellen Sai mun vuorellen, Siellä mä kuuntelin kukkua, pauhua kosken. Päivät riemuiten Vietin laulellen, Muistelin laaksoa, ihmehin huokuja honkain. Aika riensi vaan, Riensi rientoaan Viel' en ol' entänyt toivoin maata. Mikä olenki utala?
Emäntä keinutteli kädet helmassaan hiljaa itseään ja sanoi viimein: »Kyllä se sentään panee vapisemaan, kun ajattelee että semmoinen koti kuin tämä oli vielä viisi vuotta takaperin muutamassa vuodessa hajoaa ja haihtuu tyhjyyteen kuin yön usva aamutuuliin. Näyttää kyllä kohtalo vievän siihen, että saamme huonemiehinä toisen katoksen alla heittää henkemme, kuten isäni ja äitini.
Väsymyksestä huohottaen hän sitten istui penkille, missä kuumuutta hohtavista kasvoistaan pyyhki esiliinaansa hikeä ja hetken äänetönnä kädet helmassaan katseli lattialla tepastelevaa Mattia, jota Jertta varoi lattialla levällään oleviin roskiin kompastumasta, ja iloisesti naureskellen sanoi: Tässä se on nyt Mäkelän isäntä. Tämä ei korkealta katsele, mutta ei se korkealta kaadukaan. Hei!
Kunpa sitä luulisi, olisi ehkä helpompi ollaksensa... Soisin, että olisi helpompi ollaksensa. Anja tuli taas, toi helmassaan piiraiden lämpösiä. Niinkuin olisi hänen mielensä arvannut, pani Marjan kertomaan entisistä oloistaan. Minkälainen se oli, jonka olit ennen? Minkäkölainen? Semmoinenhan oli, paljon vanhempi minua. Mutta hyväkö? Mistä sinä sen tiedät, että hyvä? Kuulen äänestäsi.
Tälle liinalle hänen molemmat kasvatteensa kaatoivat täysin käsin kuolevan kalleuksia, kultaa, jota hänen käskystään olivat helmassaan tuoneet. Diesbach oli kääntynyt Bubenberg'iin. Bubenberg tarttui hänen käteensä. Liikutetulla, masentuneella, hellällä äänellä hän vastasi: "Kiitos sinulle, ettäs meitä muistutit velvollisuuksistamme. Sinä tydyt vielä meihin, me te'emme sinulle kunniaa, Diesbach."
Minä seurasin piispaa erääseen pienoiseen huoneeseen muutamassa piharakennuksessa. Ja siellä me tapasimme pienen vanhan saksalaisen vaimon kuudenkymmenenneljän vuoden ikäisen, sanoi piispa. Vaimo hämmästyi nähdessään minut, mutta nyökäytti sitten ystävällisesti päätään ja jatkoi sen housuparin neulomista, mikä hänellä oli helmassaan. Hänen vieressään lattialla oli kokonainen kasa housuja.
Unta mitä uneksuuvi Tuossa paimen? Unta ihanaa: Kumo taivaan aukeneevi, Alas astuu heljäst aukiost Enkel hamees hiilakkaassa, Kohden paimenta hän kiirehtii. Likenee hän murheen maata, Hopeaisten siipein sihinäl Hongan juurella hän seisoo Lempeänä luona paimenen, Kätensä hän laskee hienon Lapsen kiirehelle hempeäst, Kuiskaa hänen korvahansa Ilon ihanaisen sanoman: »Kuuli taivas tuskas äänen, Katsoi armiaasti puolehees; Ol siis rauhas, paimen pieni, Kohta löydät karjas kadonneen. Lähe tästä lounaisehen, Tuonne kohden koivumäkeä, Ilokeimon kunnahalle, Sanajalkaselle aholle.» Niin hän lausuu, taasen päätyy Ylös korkeuteen kiitämään; Aukion hän ennättäävi, Kirkkahaana päilyy kynnyksel; Katoo hän ja valo peittyy, Kumo taivaan ihanasti soi. Herää paimen huoveestansa, Kuni liekki ylös lentäen, Muistaa mitä lausui enkel Unen ihmeellisen muistan ain Rientää vasten lounatuulta Kohden Ilokeimon ahoa; Kuni leimaus hän kiitää, Eikä tunne taakkaa helmassaan. Kuuleevi hän kellon kaikun, Löytäävi hän karjan kultasen Kultamaalta mansikkaiselt, Sanajalkaselta aholta. Mikä hetki, ilon-hetki Iloheimos ijankaikkinen! Syleilee hän lehmiänsä Ilon polttavissa kyynelis, Katsoo ylös korkuutehen, Taivaan laupeutta ylistää. Kuni aurinkoisen viilu Tuolla loistaa honkain välistä, Niinpä loistaa lapsen kasvot Paimelassa kesä-iltana. Enhän tiedä, mihen vertaan Riemun paimenpiikasen. Ehkä naiseen, joka löytää Helmen kallihimman taivaan al; Tahi mieheen, joka astuu Ylös korkehimpaan kunniaan? Kehno heidän hekumansa Ilon rinnal tuossa paimenen. Autuaana astelee hän,
Voi, ihminen ei tunne itseään, ennenkuin hän on tullut elämän taistelussa koetelluksi; silloin vasta aukenevat sielumme syvyydet ja me saamme nähdä, mitä ne kätkevät helmassaan. Me kudomme niin monet mieluisten haaveilujen hämähäkinverkot noiden kuilujen yli, ja kaiken sellaisen täytyy särkyä.
Lents käski palveluspiian menemään kyökkiin, ja sitte hän, pitäen lasta helmassaan, vilpittömästi kertoi Annille kaikki paitsi yhden ainoan asian, ja se oli hänen mieleensä puikahtunut äkkinäinen ajatus avioliittonsa pettymyksestä. Anni sanoi: "Sinun juttusi ei ole mistään arvosta, paitsi yksi ainoa asia. Tiedätkö mikä se on?" "Mikä sitte?"
Päivän Sana
Muut Etsivät