Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Neljä miestä soutivat minkä jaksoivat, vaan meri aaltosi niin, ett'eivät airot voineet päästä kelvollisesti veteen. Kumminkin tultiin linnasta kauvemmaksi, ja se oli tärkeintä. Yö oli pilkkopimeä; jo oli melkein mahdotonta eroittaa veneestä rantaa, ja vielä vaikeampaa oli siis eroittaa rannasta venettä. Musta pilkku keinui meren pinnalla. Se oli pursi.
Mut kurjaa, sen minä tiedän vaan, on reistata maailmassa, kun laina jo huomenna lankeaa ja tyhjä on miehen kassa. Muinaisuuden mustan yössä, Pohjolan ajan alussa, aaltosi ulappa aava yli suuren Suomenmaan. Suolaisten sumujen vyössä vyöryi synkät aallot vaan sylitellen, sylkytellen, halki aikojen halaten jäitä hyisten huippuvuorten, päitä lauttojen lumisten.
Vene lähestyi rantaa niin paljon kuin saattoi, mutta ranta oli liian matala, vene ei päässyt kuivalle maalle asti. Felton astui veteen vyötäystään myöten; hän ei tahtonut uskoa kenenkään haltuun kallista kuormaansa. Onneksi alkoi myrsky asettua, mutta meri aaltosi vielä kovasti; pieni vene heittelehti kuin pähkinän kuori laineilla. Purteen, sanoi Felton, ja soutakaa rivakasti!
kun kuusikon helmasta Anni sai kotihin kiiruhtain, mut poskia poltteli vieläi ja rinta se aaltosi vain. K
Mutta kun rynnistäin päin joukkoa joukko jo pääsi, törmäsi kilpeen kilpi ja peitseen peitsi ja miehet urheat vastakkain, sopavaskiset; kumpurakilvet yhteen iski, ja valtainen kävi ryske ja pauhu. Rinnakkain soi vaikerrus sekä raikuva riemu, kaattujen huuto ja kaatajien, maass' aaltosi hurme.
Kuin isopauhuiseen meren rantaan kuohuja kuohut seuraa, vyöryen päin, kun puskee läntisen puuskat; nostaa vaahtisen pään ulapalla jok' aalto ja sitten murtuu manterehen jylinällä ja kaartuvin harjoin kalliotörmiin lyö, sekä parskuu suolava vaahto: noinpa nyt jäljekkäin rivit aaltosi danaolaisten taistoon taukoamatta; jok' ainoa johtaja käski siin' omiansa, mut ääneti muut kävi; äänt' olevankaan rinnass' uskonut eip' ois kaiken tuon sotikansan; 430 vaiti he tarkkasivat päämiehiä; välkkyväkirjat heill' oli varrellaan sovat suojana rientäjän kunkin.
»Sydämmeltäsi, mieleltäs ole vaan Yhä entisen kaltainen, Mut vielä jos Lurjukseks sanotaan, Vedä miekkasi tiuskaisten.» Tähän hetkeen uuden tään soturin Povi tyynest' aaltosi vaan; Mut kuultua nyt sanat kenraalin Järähtääpi se pohjiltaan. Ikinään ei riemua ollut hän Edes maistanut varkaisin; Jo lapsena kolkkoudess' elämän Oli jäätynyt kyynelkin.
Ehtivät Idan luo, puropursuvan, riistavarinteen, Lektonin niemeen, kuss' ulapalta he riensivät maihin, nousivat vuorta, ja askelien all' aaltosi latvat. Sinne nyt jäi Uni, ennenkuin näki Zeus hänet, honkaan kiipesi korkeimpaan laell' Idan lautunehista, ilmojen kautta mi kasvoi ain' ylös taivohon asti.
Soi korahukset, kun monen sonnin välkkyväkyljen sorteli veitsi ja myös monen lampaan, määkyvän vuohen; valkeahampaiset monet rasvaa-tiukkuvat karjut korvennuttivat kypsyttäin kypenillä Hefaiston; vainajan ympäri ammeittain veri aaltosi maassa. Tuonnepa myrmidonein päämiehen, Akhilleun nopsan, vallat akhaijein muut vei luo Agamemnonin aimon, vaivoin suostuttain uron ystävätään surevaisen.
Mut lymypaikassa salin ylvään Näät välihetkenä nuoret nuo: He on puoleks kätkössä jaluspylvään, Min varjoon taittuvi valovuo. Se vielä tanssista hehkui poski, Ja povi aaltosi ihanin; Vait impi herkästi päätään koski, Ja he samaa tunsivat kumpikin. On ilmass' ahdistus kummanlainen, Mi nuorukaista nyt painostaa, Tuo illan tunnelma, kylmä vainen, Se kevään syksyksi kolkoks saa.
Päivän Sana
Muut Etsivät