United States or North Korea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Väinämöinen vastaa heti suoraan: »Sammosta sanomat miesten, Kirjokannesta urosten; Saimme sampuen jaolle, Kirjokannen katselulle.» »Ei Sampoa jaeta», kiirehtii Pohjan akka sanomaan: »Ei pyyssä kahen jakoa, Oravassa miehen kolmen.» »Kun et anna toista puolta, viemme Sammon kokonaan», päättää Väinämöinen, ja Louhi tuosta pahastuneena kutsuu talon miehet aseihin.
Lemminkäinen yhtyy tiellä heidän seuraan. Kun Pohjolan emäntä ei anna osaakaan sammosta, laulaa Wäinämöinen koko Pohjolan väen nukuksiin; Kalevalan miehet vievät sammon veneesensä ja lähtevät kotimatkalle. Kolmantena päivänä herää Louhi, lähtee sammon viejiä jälestä ajamaan ja saavuttaa heidät.
Väinölän ja Pohjolan välille syttyi sota sammosta, jonka Ilmarinen oli sinne takonut ja joka tuotti Pohjolalle suurta onnea ja rikkautta. Väinämöinen ja muut Väinölän uroot kävivät sampoa ryöstämässä Pohjolasta, ja siitä syntyi suuri taistelu Väinölän ja Pohjolan väen välillä. Siitä taistelusta on kertomus tuonnempana.
Kun Ilmarinen oli Pohjolan emännälle takonut Sammon, lukitsi tämä sen Pohjolan kivimäkeen, mikä nähtävästi ei ollut mieleistä Kalevalan sankareille. Pohjolaiset vaurastuivat kyllä hyvin Sammon turvissa, mutta yleisempää hyötyä Sammosta ei ollut, päinvastoin Kalevan kansalle siitä oli haittaa.
Mutta ihminen ei elä leivästä yksin: hän tarvitsee sitä henkistäkin ravintoa, joka »Isän suusta lähtee», kuten Jeesus lausui. Onko siis ihme, että »Pohjan akka ihastuu»! Kun sitten Sampo on suljettu Pohjolan kivimäkeen yhdeksän lukon taakse, alkaa suuri sota Sammosta.
Ei saanut sanottavata koko sammosta kotihin; veipä kuitenki vähäisen sormella nimettömällä: kantoi kannen Pohjolahan, sai rivan Sariolahan. Siit' on polo Pohjolassa, elo leivätöin Lapissa. Vaka vanha Väinämöinen itse maalle mentyänsä löyti sampuen muruja, kirjokannen kappaleita rannalta merelliseltä, hienoiselta hietiköltä.
Matkalla neito häntä taas herjasi, kunnes seppo lausui hänen lokiksi. Sepon kotiinsa tultuaan, kyssi häneltä Wäinämöinen "miten Pohjola elävi," johon Ilmarinen vastaa: "Mi on Pohjolan eleä, Kun on sampo Pohjolassa! Siin' on kyntö, siinä kylvö, Siinä kasvo kaikenlainen, Siinäpä ikuinen onni." He päättävät nyt lähteä Pohjolaan saamaan edes osan sammosta; ja lähtevät.
Päästyänsä matkan päähän vetivät venosen maalle, teloille teräksisille, valkamoille vaskisille. Astuvat tuville tuosta, alle kattojen ajoihe; kysyi Pohjolan emäntä, tutkaeli tullehilta: "Mipä miehillä sanoma, millä matkalla olette?" Vaka vanha Väinämöinen tuopa tuohon vastoavi: "Sammosta sanomat miesten, sillä matkalla olemme; saimme sampuen jaolle, kirjokannen katselulle."
Syvästi inhimillinen onkin Kalevalan kuvaus Väinämöisen nöyrästä ja iloisesta kiitollisuudesta, kun hän näki, miten tuulet ja aallot kuljettelivat maihin Sammon siruja: Ja Väinämöisen rukous kansansa puolesta, kun hän itse on kaikkensa menettänyt, osottaa, kuinka tyystin hän on itsensä unohtanut: Täten loppuu Kalevalan kertomus Sammosta ja siis Kalevalan esitys vihkimyksen suuresta draamasta.
Mutta pitkäksi kävisi nyt tällä kertaa kertoa siitä, kuinka Sammosta sitte tuli suuri herra, joka ruokki poroansa kultakauroilla hopeaisesta soimesta. Sanotaanpa, ett'eivät lappalaiset siitä ajasta asti enää vuodesta vuoteen lykkää lapsiensa kastattamista, kuten ennen; sillä kuka tahtoisikaan, että vuoren haltia söisi lapset suuhunsa? Sampo Lappalainen kyllä tietää, kuinka tämän asian laita on.