United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oppia oivaa myös sinä selvähän kaikille saarnaat: Purjetuulehen on helppoa höllöttää. On Olli mies kuin muutkin hän; Syö kolme kertaa päivähän, Ja kerran vain on päissään. Hän oikein siinä tekeekin, Kun täyttää joskus päänsäkin Pää näetten tyhjä muuten aina ois, Jos täytettä hän vatsalleen vain sois. ER
Tarkk' on jouseni, Gall, kuin sun. Mene, Morvenin kankahilla Yksin kulkea halajan vaan. Metsän impi se lempii Jousta, nuolia, koiriaan." Pois läks' Gall, oli otsans' synkkä. Rurmar, laulaja, läheni nyt. Kauan ääneti ollen, Hän Oihonnaa silmäili. "Neito", lausuvi nyt hän viimein. "Sua kun katselen, sieluni muu Katsantohosi hukkuu Niinkuin päivähän usman yö.
Olen huokaus salojen humisevain kohu korven soi minun korvissaan olen heimon vaatimus valkeuteen, mut itse ma kuulun pimeyteen, olen lapsi ma suon ja laaksomaan, mi pääse ei päivähän milloinkaan, veli kaikkien yksin-yöpyväin, vaan vapauden tuuli on ystäväin: kuin raakuus se tulkoon rakeinakin, sitä katson ma suoraan silmihin, ja jos se mun kaatavi kannollein, saan sammalen pehmeän peitoksein!
Vankeuttako? No niin, kyllä meidät vankeudesta pelastetaan; pelastettiinhan rouva Bonacieux'kin. Hengen menettämistäkö? Joka päivähän me juoksuhaudassa panemme henkemme paljon suurempaan vaaraan, sillä luotihan voi musertaa jalan, ja minä olen varma siitä että välskäri saattaa meille paljon suurempia tuskia ottaessaan meiltä jalan, kuin pyöveli ottaessaan meiltä pään.
Monen ylpeys hurskaammankin nous alttarin sauhuna taivoon päin, monen heiltä katkerankin sanan kuulin, vihankatseen näin. Minut tunnet, tuomari, kyllä: sano, tuskassa paatuiko sydämein ? Iloin, nöyrällä hymyilyllä joka päivähän uhrini sulle tein. Ja ihmistä säälien muistin ja kaukaa siunasin elämää ja vihan ja himoni suistin ja vältin aatosta ylpeää.
Sua, Suomen Leijona, tervehdän: miten säilässäs aurinko palaa! Ylös vapauden päivähän sinun voimas vangitut halaa. Olet karaistu kentillä taistojen, olet elänyt vainojen aikaa, läpi veristen vuosisatojen sinun säiläs säihkyy ja kaikaa.
Etsin aarteen kimmeltävän minä aaltojen alta, kunne sen Neptunus saidasti on salannut, kätköstään toin kauneuden minä päivähän julki, uhmaten yötä sen toin loistohon Helioksen. Nyt yli Styxin katselen kauas päin elonrantaa: kaukana helmiset veet, kaukana kauneus on! Runoilijan hauta
Kun sitten oli tarittu ja juotu kupponen teetä sekä laulettu ja kuultu laulua, alkoi Aatamia liikuttaa semmoiset tunteet, joita ei voi selittää. Mahdoton oli hänen kieltää vasenta puoltansa, joka väkisinkin tahtoi häntä johtaa viiniä pusertamaan. Ja ennenkuin vielä laulukaan loppui, astui hän vasemmalla jalallaan askeleen kasvojen paistetta kohden; kallistui sinne kuin päivähän kukka.
Siis, tulkaa te utaret unelmien, minä vaivun riemunne rinnoillen ja uskon päivähän, aurinkohon. Unen maito on loppumaton. Oi, kauniisti mulle te kaartukaa, mun syömeni sateenkaaret! Mua hiljaa, hiljaa tuudittakaa, te haaveiden höyhensaaret! Mua katsokaa: olen lapsi vaan, olen riisunut päältäni riemut maan ja pyytehet kullan ja kunnian. Uni onni on laulajan. Minä tahdon vain uinua yksikseen.
Oi, kaikuos kauniisti kantelein, oi, helise hellästi sydämein, oi, sykkiös kerrankin päivähän päin työn onnea ylistäin! Se talo, min portilla kilpi on: »Tässä talossa tehdään työtä.» Se talo on pyhä ja pelvoton ja pelkää ei se yötä. Työs olkoon se suurta tai pientä vaan, kun vaan se työtä on oikeaa ja kun sitä palkan et tähden tee! Työ riemulla palkitsee.