United States or Burkina Faso ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eihän, sen heikale, vain pulaan joudu, ihaili eräs. A-sje on pierkeleh poika! riemuitsi vuorostaan muuan parrakas Arkangelin mies, joka väkisinkin oli tunkeutunut väkijoukon keskeen.
Kuin Elina näin tunnusti tekojansa ja usein itseänsä syytteli, niin hänen usein oli vaikea tukahuttaa itkua, joka tahtoi väkisinkin tyrskyä ulos, ennenkuin hän oli päässyt loppuun. Mutta viimeiset sanat luettuaan hän ei enää voinut hillitä itseään, hän taas itki noin katkeralla katuvaisella tavalla, jonka olin kuullut yhden kerran tätä ennen, ja jota nyt ymmärsin paremmin kuin silloin.
Ja nyt juoksujalassa sinne painaessaan selkeni hänelle taas mikä rikollinen teko hänen oli täytynyt tehdä: pettää Hiku, paras toveri. Itku pakkasi sitä ajatellessa väkisinkin kurkkuun.
Mutta meidän pitää ryhtyä siihen toiseen keinoon: meidän pitää pakoittaa Martti paikalla kirjoittamaan epäys-kirja", hopitti Katru hätäisesti, ikäänkuin hän olisi pelännyt tuon toisen avullisen keinon väkisinkin loihkahtavau pois heidän käsistänsä, sillä hän tahtoi nyt kerrassaan purra pään poikki tuolta katkeralta asialta, jonka Martti oli heille tuottanut Kolkin tyttären naimisen hommallaan.
»Paras puolustuksemme on rehellinen katse», innostui forstmestari, aivan kuin jonkun uuden opin olisi huomannut. Isän lempeä ääni viilsi Esterin sydäntä, hän vuoroon punastui ja vuoroon kalpeni, ja hän tunsi päänsä väkisinkin painuvan alas. Hyvä Jumala! Hän ei ollut enää se sama lapsi, joka oli istunut kesäyön ukon sylissä äidin kuvan hymyillessä heille.
Nyt katsoi hän noilla erinomaisen syvämielisillä silmillään Pekkoon, sanoen: »Oletteko tekin orpo?» Pekko säpsähti ensin, hän kun ei ollut huomannutkaan koko tyttöä, vaan sanoi sitte: »Olen minä niin yksinäinen, ettei kukaan maailmassa ole niin yksin», ja nyt rupesivat kyyneleet vierimään väkisinkin hänen silmistään, vaikkei hän sitä tahtonut näyttää, koska hän itkemistä piti epämiehuullisena.
Senjohdosta tulee väkisinkin ajattelemaan hyvän ja pahan ikuista taistelua, ja likeltä pitää, ettei kallistu dualismiin, siihen muinaisten idän kansojen uskoon, että valo ja pimeys alati kamppailevat keskenään hengen maailmassa niinkuin luonnossakin, ja että toiset olennot jo alun pitäin kuuluvat hyvän, toiset pahan valtakuntaan.
Jos tuo ryysyinen, pörröpäinen ja likainen tyttö olisi nöyrästi rukoillut ja itkenyt, niin olisi opettaja luultavasti häntä säälinyt eikä pitänyt asiasta sen enempää lukua. Mutta Melissan eriskummainen rohkeus saavutti nuorelta mieheltä, hänen tietämättänsä, sitä kunnioitusta, jota suorat ja lujat ihmisluonteet väkisinkin osoittavat toisilleen, kun yhteen yhtyvät.
"No, mitäs sinä nyt rupeat toimittamaan, poika?" kysyi herra. Matilla meni väkisinkin peukalo suuhun, ja mitäpä se suusta poissa tekikään, kun asiat olivat perin epäselvät ja vaativat ensin kovasti miettimistä, ennen kuin vastaisi. "Ota nyt peukalo suustasi ja vastaa, kun herra kysyy!" sanoi mamseli. "Hm, kylläpä siinä taitaa pyöreät pojalla olla!" arveli herra.
Ja muistuipa tuosta hänen mieleensä ihana aamu, jolloin he, juuri samassa asennossa, olivat tutustuneet, ja tämä muisto se sai väen väkisinkin hilpeyttä hänen silmiinsä, itse kyynelhunnunkin lävitse; mikähän sitten lienee siihen syynä ollutkaan, joko auringon säteet, joilla kaiketi oli omat juonensa, saattaessaan hänet hymyilemään, tahi Jussi pahainen, jossa hänen mielestään aina oli ollut niin kummallisesti viehättävä voima, pääasia on se, että hänen mieleensä muistuivat nuo ivavehkeet heidän ensimmäisen tutustumisensa ajalta ja saattoivat hänet nousemaan istualtaan, nyykäyttämään ystävällisesti päätänsä ja lausumaan surumielisellä hymyllä: "Voi pikku Jussi, jos nyt voisit mennä patronan luo ja soittaa aika lailla kelloa hänen korviinsa, jotta hän tekisi minulle oikeutta, niin olisinpa toki palkittu siitä, mitä olen sinulle opettanut".