United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !


Mutta meidän pitää ryhtyä siihen toiseen keinoon: meidän pitää pakoittaa Martti paikalla kirjoittamaan epäys-kirja", hopitti Katru hätäisesti, ikäänkuin hän olisi pelännyt tuon toisen avullisen keinon väkisinkin loihkahtavau pois heidän käsistänsä, sillä hän tahtoi nyt kerrassaan purra pään poikki tuolta katkeralta asialta, jonka Martti oli heille tuottanut Kolkin tyttären naimisen hommallaan.

Toisena päivänä valmisteli Martti mestari nyreissänsä ja ääneti Bambergin piispan tynnyriä, eikä Fredrikkikään, josta nyt vasta Reinholdin ero tuntui oikein katkeralta, kyennyt sanomaan sanaakaan, vielä vähemmin laulamaan.

Hän puhui murheelliselle kuulija=joukolle, kuinka hänen mieltänsä painoi kummallinen tunne kymmenen wuotta takaperin tuolla Koskelan häissä ja että liiankin pian, liiankin täydellisesti nyt owat toteutuneet silloin lausumansa sanat. "Jumala on nyt ottanut pois sen, jota me kaikin rakastimme," sanoi hän, "ja tuo tuntuu meistä kowalta ja katkeralta.

Se kesti monia minuutteja eikä ottanut lainkaan loppuakseen... Se näytti katkeralta, suorastaan epätoivoiselta, se näytti ottelulta elämästä ja kuolemasta ja muuttui sentään jälleen leikkisodaksi... Kumpikaan taistelijoista ei enää tiennyt, mistä taisteltiin. Boleslavin veristyneet silmät etsivät Reginan silmiä. Reginan hiestynyt rinta puristui hänen rintaansa vasten.

Minun toivoni kiintyi hänen viimeisiin sanoihinsa; en silloin ymmärtänyt niitten oikeaa merkitystä. Ajat kuluivat, minä en nähnyt Anna-Liisaa en mennyt häntä etsimään, sillä hänen viimeistä pyyntöänsä minä niin pyhänä pidin, että sitä noudattaa tahdoin, vaikka tuo kyllä katkeralta tuntui.

Mutta kun ovi oli suljettu, riensi Saara yli laattian ja kuunteli. Hän kuuli hänen syöksevän ulos porstuasta, kuuli porttia lyötävän kiinni ja nopeita askeleita ikkunan ohitse. Silloin hän kääntyi päivän valoon päin, painaen kädet rintaansa vasten; suupielissä vapisi jotain, mikä katkeralta hymyltä näytti; sitten heittäytyi tuo nuori, voimakas nainen alas laattialle ja itkeä nyyhkytti.

Tämä tuntui Tyynestä katkeralta, ja hän ajatteli itseksensä: »Vielä vähän aikaa koetan taistella sydämmeni kanssa, mutta sitte täytyy muutoksen tapahtuaNiin ajatteli Mannikin, mutta hän ei ymmärtänyt, mitä tehdä. Hän oli mielestänsä velvollinen täyttämään kasvatti-isänsä viimeisen toivon, ja se tuntui kovin raskaalta.

Kuitenkaan ei hän ollut pojan oikea isä, waan isäpuoli, sillä pojan oma isä oli kuollut muutamia wuosia takaperin. Hän ei jättänyt jälkeensä muita perillisiä kuin lesken ja yhden pojan. Waikka tämä tapaus tuntui kummastakin kowin katkeralta, niin tapahtunut oli kuitenkin tapahtunut, eikä sitä woinut kukaan toiseksi muuttaa.

Katkeralta tuntui tämä neuvo, vaan parempaa ei ollut saatavissa. Kyynel silmissä veivät isä ja äiti kuusi lastansa köyhäinhuoneesen. Ainoastaan nuorin, rintalapsi, jäi kotiin vanhempain hoteisiin. Köyhäinhuoneen keittolaitoksessa jaettiin juuri heidän sinne päästyänsä velliä köyhäin hoitolaisille.

Usein antaa Jumala kovia koetuksen aikoja päälle tulla, mutta joka turvaa Häneen ja itseensä, hän ei tule koskaan häpeään. Hän taistelee silloin voiton ja toivon taisteloa, eikä epätoivon hurjaa ja vimmattua rynnäkköä. Silloin ei tunnu elämä raskaalta eikä katkeralta, puutoksien ja vastoinkäymisien ajalla, sillä heidän ainainen ohjelmansa on: "Viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi."