United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikka nuori mies oli urhoollinen, niinkuin tiedetään, säikähti hän kumminkin tuota irvistelevää muotoa, noita kauhean avonaisia silmiä, noita kalpeita poskia ja verisiä huulia. Hän peräytyi aivan kuin jos käärme olisi kiemuroinut häntä kohden; peräytyessään seinään saakka tapasi hänen haparoiva kätensä miekan, jonka hän oli riisunut vyöltänsä ja asettanut seinää vasten.
He menivät nyt alas leveitä portaita myöten ja kulkivat sikisoki käyviä maan-alaisia käytäviä pitkin, missä valo oli varsin hämärä. Tultuansa viimein matalalle ovelle, munkki seisahtui ja virkkoi Loviisalle yhä vielä samalla tylyllä äänellä: "Kas tässä, sinä turhuuden tytär, on vaatekammari, mihin ennen sinuakin moni jo on riisunut vaattehensa!"
Että uudisasukas silloin tunsi itsensä onnelliseksi, sen ymmärtää helposti, kun ajattelee, ettei hän kahtena viimeisenä vuonna ollut maannut vuoteessa, harvoin oli riisunut vaatteitaan eikä ollut kattoa pään päällä. Paitsi sitä työtä, mikä meni puiden kaatamiseen, kasken polttamiseen, kylvämiseen ja asumus pahasen rakentamiseen, oli vielä jokapäiväisen elatuksen huolet.
Siitä voi isä nähdä, ett'ei lasta oltu vieroitettu hänestä ja ett'ei äidin sydämmessä asunut vähintäkään katkeruutta. Myymälään tulijat kutsuivat Liisan jälleen todellisuuteen. Ja kun hän palasi takaisin, istui Paula tohtorin polvella; tohtori oli riisunut hunnun hänen päästään ja hyväili nyt ihastuneena hänen hiuksiaan. Ja tuolla pienellä kirsikkasuulla oli tuhansia asioita kerrottavana.
No niin, se mies on nyt riisunut valepuvun yltään ja näyttäytyy silmienne edessä sellaisena kuin hän on. Hänen kylmän ulkomuotonsa alle kätkeytyy hurjaa katkeruutta ihmisten viheliäisyyttä ja orjamieltä kohtaan, hehkuva viha sortoa vastaan, ja hänen sielussaan liikkui rohkeita rankaisu-, parantelu- ja uudestiluomisen tuumia.
Nuori upseeri on riisunut kauhtanansa ja hattunsa, hänen pitkä, vaalea tukkansa poimuilee kauniissa kiharoissa hänen avonaisella otsallaan; hänen kasvonsa ovat hyvin kalpeat mutta nuo siniset, eloisat silmät katsovat varmasti ja rävähtämättä harmaantuneen vanhuksen kivenkoviin kasvoihin.
Mutta he eivät olleet arvanneet hänen Liisan kanssa poistuneen. Irene oli kohauttanut tietysti valkeita olkapäitään ja riisunut oopperapukunsa kokonaan. Laskenut sen sitten kauniisti ja säntillisesti syrjään, vielä kerran ihaillen sen upeutta ja muodinmukaisuutta. Signe oli seisonut paikallaan, pieni ryppy kulmien välissä, ja miettinyt. Eikä kumpikaan olleet vielä puhuneet mitään.
Hän ei pukenut koskaan ylösnoustuansa, kun ei hän koskaan riisunut maata pannessansa. Noustuansa söi hän niukan eineensä, ja sitten taas tuo yksitoikkoinen päivän työ: muiden suuhun ja toimiin avosuin katsoa töllöttäminen; se oli hänen jokapäiväinen työnsä, semminkin kun vaan mökissä oli tinttaajia.
Pari kertaa, kun hänellä oli oikein viljalta aikaa aamupäivällä, oli hän riisunut puukenkänsä ulkona ja hiipinyt sukkajaloin kirkkoon ja seisonut siellä oven suussa ja kuullut papin puhuvan niin kauniisti rakkaudesta, Jumalan ihanimmasta lahjasta, joka puhdistaa ja kohottaa halvimmankin ja kurjimman kaikista kuolevaisista.
Ja nyt ajan minä asemalta kotiin talvista tietä, reen rautainen saverikko natajaa pakkasessa, hevosen tiuku soi unisesti, tien vieri nukkuu. Ajattelen vain sitä, mitä näen, tunnen vain sitä, mitä kuulen, mieli vaipuu ja muistot häipyy. Olen tullut kotiini, riisunut hevosen, vienyt sen talliin.