United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tungoksessa oli muiden muassa apostoli Pietarikin, joka kerran eläissään tahtoi nähdä Caesarin. Hänen toverinaan oli Lygia, kasvot paksun hunnun peitossa, ja Ursus, jonka voima takasi neidolle varmimman turvan rajua ja hillitöntä joukkoa vastaan. Lygilainen kantoi yhden temppelirakennukseen määrätyistä kivistä apostolin eteen, jotta tämä nousisi sen päälle ja siten näkisi paremmin kuin muut. Kun ihmiset ensin näkivät lygiläisen liikuttavan kiveä yhtä keveästi kuin laiva siirtää aaltoa, rupesivat he mutisemaan, mutta kun he sitten huomasivat, että hän yksinään kantoi kiven, jota neljä heidän väkevimmistä miehistään tuskin olisi jaksanut liikuttaa, muuttui mutina hämmästykseksi, ja joukko puhkesi huutamaan: macte! tilaa! Samassa saapui Caesar. Hän istui teltanmuotoisissa vaunuissaan, joitten edessä oli kuusi valkoista, idumealaista kultakengillä kengitettyä orhia. Vaunut, jotka olivat teltan muotoiset, olivat tahallisesti jätetyt avonaisiksi, jotta joukot voisivat nähdä Caesarin. Niihin olisi mahtunut monta henkeä, mutta Nero, joka tahtoi, että yleisön huomio jakamattomana kääntyisi häneen, ajoi yksinään läpi kaupungin, jalkainsa juuressa ainoastaan kaksi kääpiötä. Hän oli puettu valkeaan tunicaan ja ametistinkarvaiseen togaan, joka loi sinertävää valoa hänen kasvoilleen. Hänen päässään oli laakeriseppel. Napolin-matkan jälkeen oli hän huomattavasti lihonut. Hänen kasvonsa olivat käyneet pulleiksi; sileiksi ajetut posket paisuivat kahdeksi leuaksi, ja suu, joka aina oli näyttänyt olevan liian likellä nenää, oli nyt pusertunut aivan sieranten alle. Paksun kaulan ympärille oli tavallisuuden mukaan kiedottu silkkihuivi, ja hän korjaili sitä yhtämittaa valkealla, lihavalla kädellään, jonka iho kasvoi pitkiä, punaisia, veristen liekkien muotoisia karvoja. Hän nimittäin ei ollut sallinut karvannyppijöiden poistaa niitä, sillä hän oli kuullut, että kädet siitä rupeavat vapisemaan, ja se olisi tietysti haitannut luutunsoittoa.
Sun ol' laitas toinen; Veristen miekkain melskatess' sä läksit, Kun kyll' ois kunnon urhon työtä ollut; Vois siitä luulla, että vieraan maan Sa katsot paremmaksi isänmaatas. AKSEL. Mun isänmaatan'! Mik' on isänmaa, Mi veljeskansa, vimma, vallanhimo Kun joka suoness', sydämessä kiehuu? Mitk' ovat urhon, mitkä alamaisen Velvollisuudet, milloin tehtävät Ja siteet kaikki raukenevat.
Kuin hän taas saarnasi kärsimistä, tulin minä vasten tahtoani ajattelemaan hänen suuren vatsansa ja punasen veristen kasvojensa päälle, jotka todistivat aivan toista j.n.e. Näitä mietteitä koetin minä turhaan saada karkoitetuiksi. Ne saattoivat sieluni levottomaksi sekä öillä että päivillä. Yht'äkkiä putosi se vähäinen bernsteini risti laattiaan, aamulla vuoteelta noustessani.
Sin' et saa mennä, ennen kuin tän ruumiin Torille vien. Ma siellä tunnustelen Puheellani, mitenkä kansa noiden Veristen miesten julmaa työtä katsoo. Sen mukaan sitten kertoa sa saat Octaviolle, miten tääll' on laita. Avuksi tule mulle. Toinen kohtaus Forum. 1 KANSALAINEN. Tiliä tahdomme; tee tili meille.
Uuden väkevämmän voiman kanssa hän seuraavana keväänä ilmaantui Pohjan vesille, mutta veristen taistelujen perästä hän ei muuta voittanut, kuin että eteläinen Kurkku ja lähin rannikko asutettiin Ruotsalaisilla. Missä ikinä nämä pyrkivät pohjoisemmaksi päästä, lyötiin heitä voitollisesti takaisin ja nimet: Riitakari ja Riita-luoto y.m., muistuttelevat vielä näistä taisteluista.
Ikäänkuin näiden veristen taulujen vaikutuksen lievennykseksi oli keskellä isoa seinää, vastapäätä ovea, toinen rauhallisemman näköinen taulu, johon Kristiina kuningatar oli kuvattu antamassa kreivillistä arvoa teräkseen puetulle sotilaalle, ja alla luettiin niin ikään kullattu päivämäärä lokak. 20 p. 1650.
Miespolvia kestää ennenkuin semmoiset haavat kuin isonvihan kasvavat umpeen, ja nyt olivat näiden veristen aikojen muistot uudestaan repineet haavat auki. Laulu oli houkutellut muita sotamiehiä ympärille kuuntelemaan. Kanteleensoitto oli täällä harvinaista, ja mieluista vaihtelua oli se yksitoikkoisessa leiri-elämässä. Kyllä kuuntelijat tiesivät todeksi mitä ukko lauloi.
Sua, Suomen Leijona, tervehdän: miten säilässäs aurinko palaa! Ylös vapauden päivähän sinun voimas vangitut halaa. Olet karaistu kentillä taistojen, olet elänyt vainojen aikaa, läpi veristen vuosisatojen sinun säiläs säihkyy ja kaikaa.
Mutta minulla oli vielä markiisin puolesta sanottavana, että hän niiden veristen perintövihain välttämiseksi, jotka aina seuraavat sodasta vuorelaisten kesken, hyvin mielellään tahtoisi saada vuoristoa koskevan rajarauhan sovituksi. Onhan muuallakin Skotlannissa tarpeeksi sijaa tapella, ilman että naapurukset rupeavat havittelemaan toinen toisensa perheitä ja perintömaita.»
Käteeni tarttui silloin Oppahani ja johti mun luo pensahan, mi turhaan veristen haavojensa kautta itki. Puu puhui: »Jakob, Sant' Andrean miesi, mit' auttoi, oi, ett' turvasit sa minuun? Mi mulla syy on elämääsi huonoon?» Puun yli kumartuen Mestarini: »Ken olet sa, mi moisten haavain kautta valitat verin ynnä äänin haikein?»