United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eri Pegasoksilla. Kun putoan, saan sietää pilkkas: "Pegasos heitti seljästään!" Niin varo, urho, oma nilkkas ja tyydy ruunaas säyseään, sen nouse silkkiloimi-selkään, kuin piltti tuoliin pehmeään, vaan miesten sotiin et, mä pelkään, saa kuohilaallas sinäkään! Tekopyhät runoilijat. Pois puhe jumalista, te pilkkaajat! Teill' äly on, ei uskoa aurinkoon, ei salamain, ei merten herraan.
Oli sattunut näin, kävi kansassa kuiske: Pegasos tuli tiellä kuin tuulen tuiske, sen pilvissä hulmusi harja, tulta sen turpa tuiski, löi kavion kulta; toki peljästynyt ei Bellerophon, vaan huus: »Kuka kuuluisa herras on? Ja mistä on matka ja minne vie? Sun ostan, jos liika ei hintas lie.» Hepo hirnahti: »Kuultu ei kummempaa! Olen sen, joka voi mua ratsastaa.
Pegasos oli orhinsa oivallinen: hepo siivekäs, saalas Medusan sen, min kaamein joukossa Kauhutarten oli katse ihmisen vaivaa varten; kun Perseus hakkasi häneltä pään, Pegasos sai syntynsä verestä tään, oli varsa vauhko se pelon ja kauhun, oli sälkö säihkyvä tulen ja sauhun, kuin kiro hän kiisi, kuin leimaus lens, yli kuoleman kuin elon kuilujen ens, oli ratsuna rajaton, riihaton hänet hillitä tais toki Bellerophon.
»Pegasos, olet orhini oivallisin!» sana samosi ilmojen sankarin, »jos olet mun orhini nyt ja ain, kirot ankarat kilpistyy jumalain, olen onnen mies, olen miekkoinen mies, mua paina ei kohtalon kolkon ies, ei houkuta elämän riemut turhat, ei synkistä syyt, ei rikokset, murhat, kuin viaton vierin, kuin kuningas kulen, käyn halki tunnonkin tuskain tulen, Tuon lauluista ilon ma itselleni, saan soitosta lohdun ma sydämelleni, näin uhmaten unhoa Sallimusta, kun kuolen, kolkutan jumalten usta.»
Pegasos vain ystävän oikea on, vaka, pelvoton, joka ei sua koskaan heitä, vie toteen kuin leikkiin ja karkelohon, käy tulen kuin tuulien teitä; mut koska turtuu tuntehes tai synkkä murtuu sydämes, mun luoksein saavu murheines ja helmahain ne peitä!
Hän tahtoo seista jo seppel päässä, hän oivaa orhia kannustaa, kuin liekki sinkoo hän myrskysäässä, jo allaan häipyvi ahdas maa. Mut tuskin pilviin hän päästä ehti, näön hältä päivä jo huikaisee, ja niinkuin lentävä syksyn lehti hän alas ratsulta raukenee; toki ehtii Pegasos häntä ennen, hänet ottaa sirkuille siivilleen ja saattaa sankarin maahan mennen luo vilppaan, läikkyvän lähdeveen.