United States or Saint Martin ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli olevinaan näiden kahden vainajan kuolonkamppauksess' uudelleen ja uudelleen, siks kunnes se hänet itsensä kulutti. Andrén rakkaus vaimohonsa ja isäänsä murtautui viimein aivan estämättä esihin läp' itsekkäisen kalliomuurin, aivan kuin kaikkea nielevä, tulivuoresta tupruten vyöryvä laavavirta. Itsekkäisyys oli murrettu ja epäjumalan kuva kukistunut maahan.
Ken kertoa voi riemua Kuninkaan, kuin sotilaitten: Kun hurraa kaikui kilvalla Läp' ilmain, merien, maitten. Kaikk' urhokkaina ryntäävät Nyt lyömähän vihollista, Ja voitolla sen pyörtävät Meren aaltoihin aluksista. Taas voitto uuden riemun toi Ja hurraa-huutoja kuullaan, Ylistys taivahille soi, Maan, meren sortuvan luullaan.
Tuolla rannalla ain', Missä suudelman sain, Ensimmäisen tuon kai, Näen ma jotai! Onko hän se, vai? Rauhaton rakkaus. Miss' sateet sinkuu, Miss' vihurit vinkuu, Läp' usman rotkoin, Läp' sumujen notkoin, Ain' e'espäin, sa, Ilman levotta! Ennen ma orjaksi Itseni antaisin, Kuin tätä ääretönt' Iloa kantaisin. Tunne tää, syöntä Syömeen mi luopi, Oi mitkä huolet, Tuskat se tuopi. Minne paeta jo?
"Mull' on se soihtu, joka elos' yöhön Luo leimun veriruskean", hän lausui. Sen kuulen vielä, korvissani soi se Läp' unettoman yön ja päivän hälyn. Vihdoinko edestäni, kohtalo, Sä verhos nostat! Isä, äiti, koti! Suloiset sanat! Lausuani oudot. Tää onko unta, unta pettävää? Mun koko sielun' odotust' on, aistit Yhdeksi sulaa: kuuloks. Kello lyö! Kolmas kohtaus.
Sun uskoton kulta petti, Ja huomenna häät on sen Ja alttarin luona pappi Hänet vihkivi toisehen.» Jo lankevi illan varjot Ja himmeä ehtii yö. Kaikk' käyvät jo leposalle, Vaan neitoa estää työ. Hän loppuhun kankaan saapi, Sen puista jo irroittaa; Läp' yön puvun neuloo siitä, Sen aamuhun valmiiks saa.
Ja riemuissaan isä herra Läp' huonehen katsahtaa,
Ja Lotta tointui, virkistyi, ja saipas Taas isä kuulla lapsens äänenkin Hän Janne-pappia het' siltään kaipas; Ja yösydännä pappi noudettiin. "Tuo armas sairas minut ensikerran On papilliseen toimeen pyytänyt!" Hän mietti, seisten, kuin ois voima Herran Läp' ydinten ja luitten iskenyt. "No, jääkää rauhaan!" sanoi isä, luullen Sairaalla jotain salaist' olevan.
On Suomi suruissansa, Mut onnen hetki hertas kerran lyö, Vaikk' ehkä silmät syntyneen jo polven Voi silloin peittää tuonen talma, yö. On Suomi suruissansa, Mut päivä suur' on kerran koittava, Uus' aika, jolloin riemu raikuu maassa, Ja totuuden on voitto, valtikka! Läp' aikakautten pitkäin, Niin kauvaksi kuin aikakirjojen Ulottuu tieto, konsa sortui lausu! Maa, kansa vapaa, itsetietoinen?
Viimeisen värssyn ajalla kannetaan säkki myllystä ja lopuksi juoksevat kaikki parittain takaisin myllyyn tuomaan jauhoja köyhille lapsille. Kas myl ly se jau-haa ja pyö ri en käy, Klip, klap! Ja myl-lä ri jau-hois-na myl-lys sä käy, Klip, klap! Tuoll' sei so vi köy hi ä lap si a kaks', Ei säk-ki-ä heill' o le jau-het-ta- vaks'. Klip, klap, klip, klap, klip, klap.
Tai varkaan tuomiosta! On nuorukainen kuihtunut, Hän suree Helmiänsä, Ja ruunu aikaa sammunut On hänen vierestänsä. Langennut tähti. Mä hyrskien, huokaten kohta Jo saavun läp' elämän maan, Ei Luoja, vaan sallimus johtaa, Mä kohta jo levätä saan. Voi entinen poistuva kulta, Sun muistos on kyynelten vuo, Mä vieraissa juoksen ja Sulta Ei kenkänä viestiä tuo!