United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kera kultani rantoja kuljeksin ohi kumpuen, jolla me muinoisin oli istuttu iloa lyöden. Tähän jäimme ... ja kumpikin vai'ettiin, suviaikojen riemuja muisteltiin. Allani peilinä päilysi lampi, ylläni siintävä kuulteli taivas, eessäni karkeli lämpöinen auer ja vierellä impeni istui.
"Tuota vaivainen valitan, kun olen tyhjä Tyyrin tytti, vähä paimen pappilassa." "Miksi et mene kisahan?" "Kuinkapa minä kisahan, kun ei mulla kumppalia." Kukan antoi armo-Luoja: "Sulho on sinulla suuri." Karkeli kyläinen kansa kummulla välillä vetten, auringon alimenossa; siellä Tyyrin tyhjä tytti suuren sulhonsa keralla. Riensi riemuiten kotihin.
Kun Panu yön tultua palasi kylään, soivat siellä kanteleet ja pillit, nuoriso karkeli Panulan tanhualla, ja vanhat miehet kellettelivät penkereillä maljain ja haarikkain keskessä olutta ja simaa ryypiskellen. Mutta kun Panun näkivät tulevan, ottivat he hänet ilohuudoilla vastaan, ylistivät hänet ikihyväksi, kirveensä tempasivat ja olivat valmiit kaskimaalle lähtemään.
Minä näin sinun istuvan vierelläin, Sulosuukkosi tunsin mä myös Ja mun hellät ja lempeät syleilyt Suli suojaten ympäri vyös: Ja silmäsi säihkyvän eessäni näin, Kuten muistin ne vanhastaan Ja hurmaunein sinut katsein join Ja unhotin taivaan ja maan. Ja ne viileät iltamat muistin mä taas, Miten ennen me istuttiin, Kun järvyen laineilla karkeli kuu Ja me lapsina haaveiltiin.
Yli aaltojen, alhojen, vuorten sävelkeijuset karkeli näin joka kuusehen kiiveten kilpaa, joka kukkahan pilkistäin: »Miks' uinut siskoni vielä, oi heräjä veikkoni, hei on päivä, on palannut Väinö, yön peikoista pelkoa ei!» Kas, tuolta jo honkien alta sinihuntuja huiskaelee ja oksilla haltiat harmaat hymyhuulin kuiskaelee!
Allani peilinä päilysi lampi, Ylläni siintävä kuulteli taivas, Eessäni karkeli lämpöinen auer Ja vierellä impeni istui. Mä onneni muistoja ääneti nautin Ja silmillä armahan silmiä etsin Vaan silloinpa nurmella rakkahan kummun Nään orvokin suuren ja kalpeen. »Miks lie tuo kukkanen kalpea vallan? Kai Luoja sen siintävän kauniiksi loi?»
Ja silmäsi säihkyvän eessäni näin, kuten muistin ne vanhastaan ja hurmaunein sinut katsein join ja unhotin taivaan ja maan. Ja ne viileät iltamat muistin mä taas, miten ennen me istuttiin, kun järven laineilla karkeli kuu ja me lapsina haaveiltiin. Koti meidän se kauniiksi laitettais, talo taidetta huokuis vain ja aivan sä sait minut suunniltaan elontyötäni ennustain.
Vähät siitä, saisiko Kari lunnaansa kootuksi, kunhan häntä lempi! Se lempi, otti niin hellästi kädestä nyt ja luokseen kohotti, pää tuolla ylhäällä, jonne ei uskaltanut silmiään nostaa. Ja ikäänkuin autuaassa unessa hän nyt Karin rinnalla karkeli ja tunsi rohkeutensa ja luottamuksensa kasvavan eikä enää huolinut välittää niistä, jotka häntä halveksivat ja pitivät liian huonona Karille.
Kulmahuone oli myös hämärtyneenä, ja liekkien leikkivä loisto hyppeli seinillä ylös alas, leiskui lattialla, karkeli katossa ja pyörähteli näillä retkillään väliin myös niihin neljään ihmiseen, jotka siellä yhdessä olivat. Etevin ilmiö tässä pienessä perheessä oli muuan mies, joka takan kyljessä istui matalassa nojatuolissa, pää selkälautaa vasten.