United States or Paraguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aina soitti ja lauloi vanha Väinämöinen, aina täyteläisempinä humahtelivat elämän ja kuoleman virret hänen huuliltaan. Eikä hän koskaan enää lemmestään laulanut eikä tulkinnut omia itsekohtaisia tunteitaan. Kansan iloja, kansan suruja hän lauloi sekä vielä riemuja ja murheita suuren luomakunnan.
Kullastain minä lauleskelen mistä sitten muista? Eipä laula lintunenkaan lahonneista puista. Pikku Annin mietteet. Kanttori se selittelee Tarkoin taivaan tähdetkin; Maiksi niitä nimittelee, Auringoiks ja kuiksikin. Eiköhän ne vainen liene Autuaitten sieluja, Joita Luoja luokseen viene Nauttiin taivaan riemuja.
Mutta kun Pohjan-piltti vei kokous-kapulan ympäri, levisi samalla tieto, että Pohjan neiti oli Pohjanmaahan takaisin tullut. Ja erittäinkin nuorissa tämä sanoma riemun sytytti. Miehissä he Pouttulaan kokoontuivat viettämään ikäänkuin voitonjuhlaa. Kuinka suloinen olisi minun kuvailla iloisia juhlakemuja, vanhojen riemuja ja nuorten leikin-laskuja.
Koittavi pitkä, pilvinen päivä, äänetön ehtoo, lankee lauluton ilta, vailla riemuja, suruja rinnan, vailla vaivoja inehmon mielen, ilman tahtoa, tuntoa, järkeä hiljainen hämärä, harmaja ikävä, huomenen huolia vailla, siksi kuin päättyy päivien uni, siksi kuin Tuoni tuomitun korjaa, käärivi kerran kärsinehenki hivuksihinsa kuoleman kalpea vaimo. »Jumalissa juoksun määrä, sulhoni ijäisen ehtoon!»
Jo hukkukoon huomenna taivas ja maa, Kun siksi vaan juoda ja riemuita saa. On joutuva viimeinkin kuoleman yö: Se pullomme kaataa ja pirstoiksi lyö, Se pois meidät kantaapi riemuista maan. Ei peljätä tarvis. Se tulkohon vaan! Kyll' lienevät kuivia Tuonelan maat, Ja viiniä turhaan ehk' etsiä saat; Mut muistaa jos voinee: nyt riemuisna juo! Ja muistosi sielläkin riemuja luo. Sua lemmin.
Eversti ei taaksensa katsonut eikä kysynyt mitään, hän kyllä tiesi, että se ystävä nyt oli lähellä, joka monta, monta vuotta yhdessä hänen kanssaan oli kärsinyt elämän murheita ja nauttinut sen riemuja; tämä yksistään saattoi aavistaa hänen salaista kärsimystänsä, ainoastaan tämä saattoi yön hiljaisuudessa tulla hänen luoksensa, rakkaudellansa häntä lohduttamaan.
Elä sano kellenkään sitä taloa, jossa kävit, kielteli hän minua ja minä lupasin olla sanomatta. Me nyt erosimme ja Antin kuulin alkavaksi laulua: Nuorena ollessani minä elämäni riemuja nautin... Poissa oloni aikana oli sisareni käynyt pyytämässä pari vaimonpuolta naapurista avukseen kääntämässä sairasta äitiäni toiselle kyljelle, jotta toinen kylki ei kovin väsyisi eikä hautuisi.
Ja kun hän astahti mökkihin, oli permanto peitetty kukkihin ja lämmin, lämmin ol' mökin lies ja lämpeni mökin mies. Ei yksin hän töllissä ollutkaan. Siks vilkkui ikkunan valo, siks hongat kaikk' oli hopeissaan ja kullassa kulisi salo. Ei olleet ne kultia kunnian, ei helyjä mammonan, maailman, oli linnunlaulua sydämen, oli riemuja rakkauden. Mökin lasilla lintunen lauleli. Ja vilkkui ikkunan valo.
Miks laulaisin siis minä, jolle on kantelo suotu, riemuja muita ja murheita muita? Taida en lukea tähtiä taivahan kannen, en kaloja meren, en kukkia nurmen. Laulan ma siis, mit' on ihmisen laulaa suotu. Ei sovi urhon tietoja, taitoja laulaa, ei esiintuoda. Sankarin sopii laulaa vaan, miten vaihtuvi vuodet ja viikot, miten kipinät syttyy ja jälleen sammuu ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki.
Surunsynkkä se päivä ollut lie, Jona synnyin mä maailmaan. Surun impi se silloin soittanut lie Sora-äänistä kaihokanneltaan. Surunsynkkä se päivä ollut lie Tahi murheenmusta se yö, Suru koska mun vierellä viipyen käy, Ja rintani riemuja vailla lyö. Surunsynkkä se päivä ollut lie, Jona äiti mun synnytti, Ja jo kehtoni äärestä kaikkosi kai Pois luotani taivahan enkeli.