United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt kelpaa lämmössä lekuttaa Ja viettää Kristuksen nousemaa, Sill' itsekin väki tais nyt nousta! Katujen, kujateiden ahdingosta, Majan alhaisen sopist' usmaisista, Käs'työn ja ammatin kahlehista, Kivikattoin, päätyjen painon alta, Yöst' arvoisain yläkirkkojen Kaikk' ahtavi päivän paistehesen.
Vaikka loppu maailman Käy jo lähemmäksi, Verivirta Karitsan Ei käy kylmemmäksi: Vielä voi se kirvoittaa Synnin kahlehista, Vieläkin se virvoittaa Mielen murehista. Virret muut ne vanhenee; Karitsaa vain yhä Uusin virsin kiittelee Herran Siion pyhä. Mailma katsoo oudoks tään, Kun ei ole nähnyt Eikä nähdä pyydäkkään, Mit' on Jesus tehnyt. Kiittäkäätte Karitsaa Kaikki uskovaiset!
Tuhat kertaa tuhat määrin Vapaana jo lapset käy, Mutt'ei vielä kirotuista Kahlehista päätä näy. Mutta voitonkatsannolla Rohkeasti toimessaan Sankari on lasten kanssa; Kerran voitost' iloitaan! Vieraalla maalla. Kolkko on kylmyys ilman, Usvainen ikijää: Rintani tultakin talven Tuimuus jäähdyttää. Kaukana maani on armas: Aaltova läikkä, kun' yö Illan ja armahan aamun Välillä, vaahtoen lyö.
Kiertää tulikielekkeet, Ja säihkyin lentää säkeneet; Jättiläiseks yltyy Liekit, kunnes kyltyy Vihdoin lepäämään Syliin tuulispään. Kas, kuin luonnon mahdit nuo Lempens' surmaksensa suo! Sylkyttäkää suitsukkeita, Soinnuttakaa kanteleita! Irti kahlehista maan Ynnä kuolon kalvakkaan Tyrmästä jo nouskosi, Liekin käet sua hautavi. Henki, kirpos kahleesi!
Niin sun kylmän kahlehista Kevät päästi kaunoinen; Läpi surun sulkusista Jouduit riemujuhlallen. Nyt sä uhkut uusin toimin, Nouset vapauden voimin, Rannan hanget hajoovat, Vetten vaahtoon vajoovat. Nouse, mutta muista taas:
Seurasivat rakkautemme muistot mua äärelle alttarinkin, kunne kasvot käännän, siellä sinä, mitä mietinkin, mieless' oot, sun on piirtees Ristiin-naulitulla, sun soi äänesi messun halki, rukouksessani hartaimmassa haave syntinen sylkähtää. Itkeä mun pitäis itseäni, sentään entistä aikaa halaan, katua mun tulis kauhistusta, sentään toivotan takaisin. Ken mun päästää kuolon kahlehista?
Kentiesi kurjuudesta tuosta, Sotien julmain hurmevuosta, Egypti syntyy uudestaan; Niin hurme, Niilin tulvan lailla, Luo vapauden viljaa mailla, Miss' ennen versoi orjuus vaan. Oi, nouse, kansa, uinuksista, Kuin päivä yöseen kahlehista, Tiet' ihmisyyden astumaan! Alota itsenäinen rata, Luo kansoillen uus vuosisata, Ett' ohjaa kukin kotonaan! Ah, te kukat helmikuun, Kukat Pinciolla!
Haamattisi halki pilven, Halki harsoisten sumujen Maalle valmisti valoa. Täytä taivainen tekosi, Kevätpäivä päästä kahlehista! V
Hän katseli sinne päin, josta soitto kuului, ja näki Mantereenvuorella nuoren ihanan neidon, joka nyt kurkoitti hänelle käsiänsä, huutaen suloisella äänellä: »Aimo, sorea, väkevä Aimo, auta minua! Pelasta Lempi raukka Kammon kahlehista!» Ilta-aurinko laski viimeiset säteensä neidon keltaisille kiharoille, juuri kun Aimo häntä katseli, ja tunne ennen tuntematon nousi Aimon sydämmeen.