United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja sitten kuvasi hän vaikeroivalla, pitkäveteisellä äänellä, ikäänkuin hän olisi suruvirttä veisannut, Herran kansan nykyistä alennustilaa, kuinka se on maailmaan hajoitettu, kuinka se orjuutettuna ja häväistynä elää julmain, kovasydämmisten ihmisten seassa, jotka sitä herjauksilla ja parjauksilla vainoovat.
"Eno, jos meidän täytyy kuolla, niin kuolkaamme kunniallisessa taistelussa, aseet käsissä ja puhtaalla omallatunnolla", vastasi Emmerich. "Paitsi sitä on pelastuksen toivo aina meille tarjona, mutta tuo onneton on välttämättömän surman omana. Me taidamme ehkä pelastua, sillä ainoasti julmain vihollisten rivit eroittavat meitä vapaudesta. Mutta hän!
Hänen olkapäätänsä kivisti, verta valui hänen hihastaan ja juoksi virtana maahan. Vaaleana nojautui hän sykomori-puuta vasten; mutta, vaikka hän tunsi kovan kivun, näkyi kuitenkin voiton-riemun hymyily hänen huulillaan, kun hän huomasi molempien julmain petojen tapettuina makaavan maassa ja koirien samassa purevan penikoitakin kuoliaaksi.
Mieltäni en saa ma viihtymään Ennenkuin kaulaan asti astelen Veressä noiden julmain muukalaisten! Voi kummaa, ettäs vielä rohkenet Mun silmäin eteen tulla! Vapise Mun vihastani, vaimo! KERTTU. Raivoomasta Jo lakkaa Lalli! Syypää onnehesi Kovahan olet itse, hurjasti Kun surmaat Herran pyhät lähettiläät!
Vaan kun virsi oli loppunut, niin oikaisihe ukko ja käski aloittaa virren »Mun sielun', ruumiin' omas' on, its' Herra armas tiedät tuon, siis omas ota huomahas, en joukkoo julmain pelkää taas.» Itsekin veisasi hän pää pystyssä. Ennenkuin oli virsi veisattu loppuun, niin oli jo isoin osa vainomiehistä hiipinyt pois.
Phyllis kokoileisi minulle seppeleitä, Amyntas lauleleisi. Täällä on raikkaita lähteitä, täällä on pehmeitä nurmikoita, täällä on lehtomaita, täällä lopettaisin päiväni sinun kanssasi. Nyt pidättelee minua mieletön rakkaus Mars'in aseitten, keihästen ja julmain vihollisten keskellä. Elköön pakkanen vahingoittako sinua! Elköön terävä jää leikatko hentoja jalka-teriäsi!
Sitte jällen kahden kanssa, Jotka kulkevat kylähän, Emausta etsimähän, Tiellä pitkältä puhuupi, Aivan oikein opetti. Viimein näkyi viidenneksi Illalla yhdelletoista, Kuin oli Tuomas kulkevilla, Muut olit ko'ossa kaikki: Kussa pelkäsit kovasti Vihan julmain juutalaisten, Ovet sulkevat surusta, Lyövät lukkohon lujasti.
Nyt goottein luo! Tuon väkeä, ja koston Tuon Roomalle ja Saturninukselle. Toinen kohtaus. Huone Tituksen talossa. Ruokapöytä katettuna. TITUS. Nyt istukaa; mut enemp' älkää syökö, Kuin että juur' niin paljon voimaa saamme, Kuin julmain tuskaimme on kostoon tarvis. Sa, Marcus, päästä tämä surun solmu: Me kädettömät raukat, hän ja minä. Me kymmenkertaist' emme tuskaamme Voi ristikäsin ilmi tuoda.
Kentiesi kurjuudesta tuosta, Sotien julmain hurmevuosta, Egypti syntyy uudestaan; Niin hurme, Niilin tulvan lailla, Luo vapauden viljaa mailla, Miss' ennen versoi orjuus vaan. Oi, nouse, kansa, uinuksista, Kuin päivä yöseen kahlehista, Tiet' ihmisyyden astumaan! Alota itsenäinen rata, Luo kansoillen uus vuosisata, Ett' ohjaa kukin kotonaan! Ah, te kukat helmikuun, Kukat Pinciolla!
Sun julmain sääntöjenne täytteeksi On mukavampi toinen uhri pyytää, Mi turvatonna joutui valtaanne. OBADJA. Ei turvaton hän muukalainen ollut, Kun Samariaan äsken uhkamielin Ja pilkka huulilla hän ryntäsi. Hän rauhan, hävitystä himoten, On kansaltamme syyttä rikkonut; Siis vaikk' ei oiskaan Herraa pilkannut, Ois kuitenkin hän kuolon ansainnut. ISEBEL. On onni, ett'ei meitä hallitse Obadja.