United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaivoin lehdon vilpoisessa Säilyin, loistaa hangen tähde, Valkokoivuin kaivellessa Vuokkoin kesken läikkyy lähde; Ahti hiljan noustuansa Soittaa kultakanneltansa. Kaunis kevät! kauan kierii Vaunus mailla eteläisen, Ennenkuin se tänne vierii Pohjan kunnahille jäisen; Et niin kiitollista mieltä, Kuin on meidän, löydä sieltä. Mitähän ne tarkoittaapi Virret, jotka soivat sulle?
Suomen hongat huminoi ja uudet laihot uusin lauluin soi. Sa talon teit! Sa itse veistit hirret, ne vedit poikki nummen paatisen. Vihisi sulle vastatuulten virret, et vaipunut, vaan nousit nostaen.
En ole opissa ollut, Käynyt mailla mahtavien, Samonnut Lapin saloja, Souellut Wiron vesiä; Omat on virret oppimani, Omat saamani sanaset, Tiepuolista tempomani, Risukoista riipomani, Pajukoista poimimani, Vesoista vetelemäni, Kanarvoista katkomani, Päästä heinän hieromani.
Tukholman Suurkirkon ison oven edustalla seisoi eräänä sunnuntaiaamuna vanhanpuoleinen mies, puettuna pitkään, ruskeaan takkiin ja leveäliepeiseen, otsalle painettuun hattuun. Hän oli seisonut siinä kauan samassa asennossa; kellot soivat, urut ja virret kaikuivat juhlallisesti kirkossa, mutta tästä ei ruskea mies näyttänyt vähääkään välittävän.
Kun me laulamme: "Sun haltuus, rakas isäni", tahi: "Mun silmän käten nostan", tahi: "Linna luja on Jumala" niin kuka silloin väliä pitää, ovatko nämät virret kotoisin veljesten seurakunnasta, tahi onko niiden kirjoittaja ollut reformeerattu vaiko luterilainen? Jesus on kaikki niissä, ja sen tähden ovat ne kaikki kristittyjen yhteistä omaisuutta. Niin tulee myöskin saarnan olla.
Oi, minä tiedän, että teen niin pahoin, mutta olen liian heikko tekemään toisin. Minusta tuntuu, että minulla nyttemmin on niin vähän maailmassa, että olen tullut niin köyhäksi, minä, joka ennen olin niin rikas, joten en henno työntää pois pienintäkään iloa, vähäisintäkään murusta.» »Istuin hänen kirjoituspöytänsä ääressä nuo ihanat virret edessäni, mutta en ehtinyt lukea niitä.
Ja moninaiset olivat virret, joita tällä hetkellä veisattiin, mutta yksi oli niissä kumminkin aine, kaikissa sama, nimittäin sama iloinen riemahdus, mikä ennen oli paimenilta kuulunut Betlehemissä. Yhdessä virressä se sanottiin näin, toisessa noin, mutta kaikissa oli kuitenkin sama sisällys, nimittäin Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!
Kaikk' unohtuu; myös kansojen kauneimmat virret, Pois lahoaa kodin yhteisen korkeimmat hirret; jäljelle jää vain vaistojen yhteisten touko, Väinölä, jonka ei urhoa ampune Jouko.
Kotonani saarna usein meni paljon yli minun käsitykseni, mutta meillä oli sen ohessa aina rukoukset, virret ja tekstit. Täällä rukous on melkein yhtä vaikea ymmärtää kuin saarna ja miltei yhtä pitkäkin sekä sen lisäksi yhteen ainoaan, katkaisemattomaan jaksoon koottu.
MEFISTOFELES. Niin, ellen katso hiukan syvemmällen. Siivosti muuten käytellen, Huomenna tyttö rukkasen Sa hurmaat, lempeä vannoen. FAUST. Niin syämestäin! MEFISTOFELES. Hyvä! Entäs virret ikuisesta Uskollisuudesta ja rakkaudesta Ne soinevatko myöskin sydämestä? FAUST. Ne soivat!