United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja äitikin heitti asian hetkiseksi siihen. Hänkään näet ei, vaikka miehensä olikin kirkkoneuvoston jäsen, ollut mikään sanan viljelijä. Päästyänsä jotenkuten ripille, oli hän jättänyt vaivaloisen lukutyön kokonansa ja vaikka hän osasikin veisata useat tärkeämmät virsikirjan virret ulkoa, ei hän enää sisäluvustansa ollut aivan varma.
Hän joutui vähän hämille, kun Alfhild kirkon ovella kysyi, missä hänen virsikirjansa oli. Hänellä ei semmoista ollutkaan, mutta hän oli sitä kumminkin etsivinään taskuistansa, mutisten, että oli sen varmaankin unhottanut jolloin Alfhild heti antoi hänelle omansa, sanoen osaavansa melkein kaikki virret ulkoa.
Ei sanat sanoihin puutu, Virret veisaten vähene; Ennen metsä puita puuttui, Metsä puita, maa kiviä, Ennenkuin runo sanoja, Runon lapsi laululoita. Sanasta sana tulevi, Kypenestä maa kytevi, Laulu päästä laajenevi, Virsi veisaten venyvi. Sitä suu pakaelevi, Mitä mieli tietelevi, Sinne laulaja menevi, Kunne virsi viittoavi.
Siin' äiti istuu kyynelsilmin Pään luona poikavainajan, Ja isä, vailla lohdutusta, Myös sortuvans' sois hautahan. "Miks' omiaan ei syksy riistä, Vaan kevätvesat katkaisee? Tääll' elänyt ken kyllin onpi, Hän hautahan jo joutanee." Näin kaikuu virret kaipausta Ja viulun kielet surua. Niin ilmestyypi valko-impi Sisällen yöstä mustasta.