United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Muutama lapsi kerta yritti läpi pujotteleimaan, vaan puuttui kiinni, eikä saatu sitä pelastetuksi muulla keinoin kuin että kivi lyötiin rikki. Imatra itse on tietysti pää-esineenä matkalaisten uteliaisuudelle. Mutta sen alipuolellakin vielä Vuoksi jatkaa juoksuansa, vuorotellen tyyntyen, välistä taas kuohahtaen.
Hotellin päitse, joka on rakennettu siihen, missä ahde alkaa olla viettävä, riennämme rinnettä alas, kunnes kaide tulee vastaan. Juostessa tuntuu siltä, kuin tahtoisi yht'äkkiä ahmia kaikki, ottaa yhdellä ainoalla silmän siemauksella koko Imatra. Vaan vielä ei näy siihen, mihin seisahdumme, käsin kaiteessa kiinni ja sen yli eteenpäin nojaten, ei näy muuta kuin yläjuoksu koskea.
Mut Ontrei, Imatran orja, hän lausui koskien kanneltaan: »Olet mulle ain yhtä sorja, sun sulojas laulan, en suruja maan.» Mikä Imatra immelle työksi? Kas, pajarin valta se kasvoi vain. Hän kosken kuohuihin syöksi. Ne hänestä kaikuvan nimensä sai. Mut Ontrei, Imatran orja, hän istui rannalle kuohuvan vuon: »Tule kuolema, lapsesi korjaa! Mut ensin ma lauluni parhaan luon.»
Imatra on katseltava kumpaiseltakin puolelta, ja siksi kuin kahlesilta joskus vasta on molemmat rannat yhdistävä, saamme koettaa rohkeuttamme vasussa, joka kahleihin kiinnitettynä vedetään yli.
Kuohut sulavat siellä toisiinsa, ja huikeimmat huiput vain ylenevät yli muista, niinkuin villinä karkaavassa valkoisessa hevoslaumassa leiskahtavat menon mylläkässä hirnujen liinakot harjat ja orivarsojen tuuhea otsatukka. Näin nähden ei Imatra enää näytä vihaiselta ja vimmastuneelta. Se on kuin leikkiä löisi ja hurraisi ja huihkaisisi ja valkoliinoja liehuttaisi.
Mut yli lattian rohkein riennoin Taas turhuus pilaan ja leikkiin läks, Ja jo kaikkein nuoruuden valtain vienoin Näit salin humusta häipyväks. Ja nuoruus siellä ja riemu rymyi, Povet paljaat hohti ja kaulatkin, Ja mailmanviisaus kylmään hymyi Vain Straussin sävelten sointuihin. Imatralla. Kesäöisessä varjossa ihmein Vait astumme rantahan, Miss' Imatra heittyy vihmein Yli könkään halkeaman.
Tuo virkkavi Imatra impi: »Maan eestä laula, mut mulle ei.» »Sa mulle oot kallihimpi», näin saneli Ontrei ja suukon vei. »Teit kyllin jo lauluja mulle, maan ympäri olen ma maineikas.» »Vasta kyllin on lauluja sulle, runo tehty kun on joka kutristas.» Mitä moiselle immyt taisi? Hän leikkasi kutrinsa kultaiset, »Katsos, poikani kaunokaisin, mulle vieläkö laulat ja maalle et?»
Metsä, äänetön kuin yö, Näkee aaltoin ihmetyön. Mahtavasti, Voimakkaasti, Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. Maani! sullen Kiusatullen Voitonvirttä laulaa Imatra. Saimaan aallot uneljaat Vuoksessa on voimakkaat, Kalliot niit' ei voi kahlita. Niinp' on kansa Suomenmaan, Herättyään, noustuaan, Mahtavasti, Voimakkaasti, Ilkivaltain muurit murtava. H
Aaltoin vimman kiukkuisimman tieltä särkyy voimat kallion: kas, kuin ähkymähän jää vuori jyrkkä, härkäpää, syrjin katsoo virran voittohon. Metsä, äänetön kuin yö, näkee aaltoin ihmetyön. Mahtavasti, voimakkaasti Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. Maalle sulle, kiusatulle, voitonvirttä laulaa Imatra. Saimaan aallot uneljaat Vuoksessa on voimakkaat, kalliot niit' ei voi kahlita.
Sillä Imatra kasvaa katsellessa, se suurenee silmiesi alla ja kohoo yhä korkeammaksi kuin vuori, kuta enemmän sitä lähenet. Ja kuta alemmaksi astut sen alajuoksua kohti. Kalliokuurna kapenee siellä kapenemistaan suvantoa kohti. Siinä, niissä se syöksee sisuksensa suvantoon, on kaikista kaitaisin kurkku.