United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taivas on rakkauden koto, vasta siellä voi rakkaus olla oikea, todellinen. Mutta ihminen voi jo täällä olla autuas, olla taivaassa. Hän voi tuntea ijankaikkisen, kirkkaan lähteen kuohun sydämessään. Jokapäiväinen rakkaus kohoo pian korkeutensa kukkulalle, josta se vähitellen ajan pitkään vyöryy alas, lähestyy taasen maata ja joutuu niin maailman huolen, maallisten huolten tukahutettavaksi.
Karja karttuu ja pellot laajenevat, suossa heilimöi tuoksuava apilas ja Koskelan maine vyöryy yhä loitommalle. Ja me olemme niin onnellisia ... sinä emäntänä ja minä isäntänä. Ja me itse käymme vähitellen vanhoiksi ja harmaahapsisiksi, mutta meidän lapsemme oh, mitä minä nyt hourailenkaan!»
Jäästä jäähän, hyystä hyyhyn vyöryy elon virran vuo, syöksyy miesi syystä syyhyn, koski pauhaa, luoja luo, pursuu puhki jäästä, yöstä hetken kupla kultainen; vaahto vaan jää urhon työstä, laulu tiestä laineiden.» Joikuu joutsen jäästä saatu, rantaan kuohut kolkot lyö. Ankara on laulun laatu, tuima talven tähti-yö.
Niin surraten vaapsiaisparvet Ja paarmat karkavi pois, Ja vastukset ei satasarvet Hätäpäiviä tiellesi tois. Pala, kansani voimakas henki, Valon leimua Pohjahan luo! Läpi vuorien vaskisienki Etukyntehen kuntosi tuo! Mahtavasti, Voimakkaasti Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. Vuori nostaa poikiaan Veden voimaa kiusaamaan, Synnytellen salakaria. Leikitenpä hypähtää Niistä aalto kuohupää.
Sen rakentamiseen on luultavasti antanut aihetta se suuri pyhiinvaeltajain joukko, joka tälle paikalle tulvii, sillä paikkaa pidetään yhtenä katolisen maailman pyhimmistä. Hyppäämme mekin vanhan Forumin kohdalla raitiovaunuun, joka uudenaikaisuudellaan tekee omituisen vastakohdan vaikutuksen tässä antiikkisessa ympäristössä. Vaunu vyöryy matkallaan ikivanhoja historiallisia seutuja.
Helkkyy, kaikuu, vyöryy, raikuu Laulu suuren laajan elämän, Laulu luonnon kauniin kevähän Soiden luomisnautinnosta, Soiden elon ylistystä, Luonnon voimain valtaa ääretöntä, Luovan voiman ikuisuutta. IS
Tummana vyöryy Tuonen virta. Ken häämöittää sumussa sen rannalla? Ken lähestyy Manalan pimeätä pirttiä? Kalma seisoo rannalla. Hän kutsuu Manalan tyttäriä: "Kalman tyttäret, Tuoni lähestyy tummaa kotiansa, vahva valtijas, maan herra, lähestyy saaliillensa. Komea on tuomansa saalis. Kalman tytär, sisaristasi nuorin, tartu airoihin, siirrä venho, virran toiselle rannalle."
Elon virttään vanhaa, mutta aina uutta soittaa, soittaa jättikanteloinen merten aavain aallokoissa, korven aarnihongikoissa, soittaa kuohuissa koskien liverryksissä lintujen, ihmisintohimon soitimissa kaikkialla halki ikuisuuden helkkyy, kaikuu, vyöryy, raikuu laulu suuren laajan elämän, laulu luonnon kauniin kevähän soiden luomisnautinnosta, soiden elon ylistystä, luonnon voimain valtaa ääretöntä, luovan voiman ikuisuutta.
Mahtavasti, Voimakkaasti Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. Virran raisun Mahti paisuu, Vuoren vastuksista vimmastuu. Jäykkäpäisen kallion Kylki vastassa nyt on Ahdistettu aalto rajustuu! Kuohut uppiniskoissaan Eespäin työntää toisiaan. Mahtavasti, Voimakkaasti Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa.
Välistä vaipuu se näkymättömiin, välistä keikkuu korkealla laineiden harjalla. Masto murtuu, lipputanko taittuu. Kansilasti vyöryy mereen, joka raivoisasti nielee sen kiljuvaan kitaansa. H