United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
hän varjon yksinäisen näytti, virkkoi: »Tuo Herran huoneess' sydämen sen pisti, mi viel' on kunniassa Thames'in luona. Näin sitten kansaa, jotka kuohun yli kohosi paineen taikka vartaloineen, ma niistä tunsin monta tuttavata. Aleni vähitellen hurmevirta, siks kunnes kastui jalat vain, ja siitä ol' ylimeno meillä virran poikki.»
Yht'äkkiä se kääntyy alas, laskeutuen hiljalleen myötävirtaan. Nyt se on löytänyt sen, mitä etsii: kosken syvimmän haudan kuohun alla. Se äkäytyy siihen kuin ankkuriin, viistossa pohjaan eikä sitä siitä saisi mikään voima ulos. On kestävä vielä kauan, ennenkuin se uupuu niin, että ei enää jaksa puskea päätään pohjaan.
Yli metsän mielet käyvät, Läpi korven tien tekevät, Puhki metsän heijapuisen, Kautta korven kuusamisen, Kautta kankahan pajuisen, Läpi räntäisen risikon. Korven korkea senikka, Tuo mieli merosta naia, Tahtoi lasta lainehesta, Meron nuorta neitokaista, Kuohun korkean tytärtä, Lasta vaahen valkeaisen.
Me olimme lähellä jyrkännettä ja katselimme heijastusta, joka syntyi vesijoukon murtuessa alhaalla syvyydessä mustaa kalliota vasten, sekä kuuntelimme kuohun mukana syvyydestä nousevaa melkein inhimilliseltä tuntuvaa ähkinää. Vuoreen on murrettu polku, jotta paremmin voisi nähdä putouksen, mutta se loppuu äkkiä ja matkailijan täytyy palata samaa tietä takasin.
Oi, jos kuin järvi laaja mun kyynelvirtaan ois, Ja itkullein jos kosken kuohun saisin: Yöt päivät itkein itkisin ma talven tuiskut pois Ja hangen alta kukat nostattaisin, Ja niitä suuteleisin ja niitä kaitsisin, Ja sydämmeni verta ma niille vihmoisin, Näin osan hengestäni niille suoden.
Kävi poika katsomahan, kiiruhusti juoksi, kiiruhummin vielä palas takaisin taaton luoksi. »Jaakko, miksi kasvosi on kalpeammat kuuta? Noh, mikä hätä? Etkö saa sa enää auki suuta?» »Isä, isä, hätä on, niin pistää sydän-alaan, suonet kaikki tuless' on ja päänkin pohja palaa. Näin ma itse Vellamon, hän hapsiansa harjaa päällä kuohun korkeimman, kaiten vetten karjaa!»
Ei vakainen huo'unta hongikon, Vaan lietopa lehtojen helke Mun heijaili lapsuen kehtohon Siit' aina mun mieleni lieto on Kuin tuulessa lehtien väike. Ja en lepovuonna mä syntynyt, Vaan sota oli ankara silloin: Sen pauhussa viettelin vuosia Siit' ain' ilotyöni on taistella, Kun on sota myrskyisä milloin. Näin kuohun mä aikani koskena Ja lemminpä lietona hetken.
Cineas painoi päänsä alas ja taipui siihen mielenliikutukseen, joka valloitti kaikki. Hän tiesi ketä ja mitä tämä laulu tarkoitti. Vapahtaja, kuolleista nouseminen, nämät olivat sen aine; ja hän näki jotain, joka teki, että kuolema kadotti kauhunsa. Ja siinä polvillansa maaten Philo tunsi uuden tunteitten kuohun, joka keskeytti hänen oman tuntonsa vaivat ja hänen epätoivonsa.
Vesi hajosi läiskähtäen hänen altansa ja pauhahti sitten umpeen hänen jälkeensä. Virta vei samassa kuohun pois, ja pyörre sekoitti sen muiden laineiden kanssa, jotka kimeltelivät ulompana. Kaikki oli jälleen hiljaa. Eikä kuulunut kuin aallokon hieno lipinä keskeltä jokea, missä juoksu oli nopein.
Vasta viikon perästä onnistui Colombon päästä yhteyteen hänen kanssansa. Reipas Pedro Ledesmo ui, käskykirje hampaissaan, kauhean kuohun läpi hänen luokseen. Pian olikin Bartolommeo väkineen veljensä laivalla, mutta hänen oma aluksensa jäi vihollisen saaliiksi. Kolmella laivalla lähti nyt Colombo tiehensä etsimään taaskin tuota salaperäistä salmea.