United States or Angola ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli pimeä yö. Kylmä henkäys kävi idästä, mutta se ei ollut siksi voimakas, että se olisi häirinnyt ratsumies Peter Halketin nuotiovalkean leimua, se vain sai sen hiljalleen värähtelemään. Peter Halket istui yksin sen ääressä kallion törmällä. Ympärillä oli pilkkosen pimeä. Ei näkynyt tähteäkään mustalla taivaankannella hänen päänsä päällä.
Ei leimua meille ne liedet maan, ei vilku ne ikkunan valot, meille tuikkivat taivahan tähdet vaan ja pilkkuvat pilvien talot, ja kuun polut vain yli kunnahain oi, kauniit on kartanot laulajain! Olen kyllin jo lyönyt mä leikkiä. Niin pitkä on taival mulla. Mun täytyvi kärsiä, taistella. Oi, suothan mun kotihin tulla! Siis hyvästi jää! Yö yllättää. Taas yksin-hiihtäjä hiihtämään!»
Miksi itkisit entuuttas, Muistain, ett' olit autuas? Kerran täytyy kevään laata, Riemun riutua kerran! Kevätpäiväsi siekin näit; Ainaiseksiko luulit tuon? Ellös talven varjoist' etsi Armaan leimua enää! Onnen hetkiä muistellet: Lintuin lauluja lehto soi, Kunnas lempi-templinämme Kaunis kukkia tuoksui. Muistatkos: syli sulki sun? Muistatkos: sydän etsi sua?
Syttyi valtava virta jo itse ja huus, sanan virkkoi: "Ei jumal' ainoakaan sua torjua saata, Hefaistos, liekkisi leimua vastustaa en voi minä myöskään. Luovu jo! Kaupungist' ajakoon heti aimo Akhilleus iliolaiset! Miks sotisinkaan heitä ma auttain?"
Ja nyt hän myöskin ymmärsi, että hän Gunhildia rakasti. Ihan toista olivat tunteet Signen suhteen; ei se rakkautta ollut, vaan jotain muuta, rauhallista ja lempeätä, tavallista tuttavuutta vaan, ilman tulta ja leimua. Mutta tämä oli oikeata. Tänlaisesta saattoi kuolla, jota hän ei rakkaudesta Signeen milloinkaan tekisi.
Me emme seuraanne konsana liity, emme kanssanne valloita maita, mahteja kumoo, emme vajoo kuin pisara vajoo hyrskyvään mereen. On henkemme ylpee. Me yksin seisomme vartiona yössä. Mitä vuotatte meiltä? Ei leimua soihtumme teidän vuoksi, ei valaise teitänne, matkaanne johda. Eri matka on teillä ja toinen on määrä. Oma tiemme on kallein, määrämme korkein, etäisin, suurin. Erotkohon tiemme!
Mutta minussa ei leimua kulovalkea, vaan sydämessäni palaa kirkas tuli, joka yön pimeydessä johtaa ajatukseni niinkuin majakka kostoa kohti. 'Valvo, valvo! huutaa minussa ääni; 'kun vihamiehesi nukkuvat, valvo; kun he ovat matkalla, seuraa heitä hiljaa, varovasti, ryntää heidän niskaansa ja riistä heiltä omaisuus ja henki.
Sanat eivät ole virinneet itsenäiseen yksilölliseen eloon, paloon, eivät hehku tuntemuksen liekkeinä; ne ovat vain sointuja tai elottomia, abstraktisia lauseen osia. Kaunis kielemme saattaa parhailla käyttäjillään kyllä soida ja laulaa, mutta se ei leimua tuntemusta.
"Katsokaa", jatkoi Kálmán, "tällä hetkellä, jolloin minä näen taivaallisia kasvojanne, sydämeni pitäisi leimua siitä ajatuksesta, että saan omistaa teidät, teitä ijäti omakseni kutsua, näyttää joku jääkylmä huokaus sieluuni kuiskaisevan: älä iloitse, kaikki on epätietoista auringon alla".