United States or Marshall Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun oli pilkkosen pimeä, osuivat he maalle ainoastaan siten että ohjasivat matkansa erästä roihuavaa tulta kohden, joka näkyi rannalla. Valo tuli tulesta, jonka kaksi miestä ja eräs poika olivat sytyttäneet. Nämä olivat kuivaamassa kaloja eräässä luolassa, jonka suu oli järvelle päin. Kalastajat kauhistuivat suuresti, mutta rauhoittuivat siitä ystävällisyydestä, mitä Stanley osoitti heille.
Hän itki. Sähkö paloi yhä, koleassa ja ummehtuneessa kamarissa, koska tulta ei oltu poltettu tänä iltana uunissa. Ulkona oli pilkkosen pimeää. Sade porisi ja helisti vesikourua. Annansilmästä tipahti lattialle ruskettunut kukka. Nelman itku oli voihkinaa. Rampa kohottausi pitkien käsivarsiensa varaan, hän huusi: Suu kiinni siellä! Miksi nainen ulvoo?
Silloin taivas laskeutuu niin matalaksi että pilvet ikäänkuin laahaavat maassa, ja sadetta ja hyrskyä pärskyy kauas maalle; päivä on vaalean-harmaa keltaisine rajuilman välähdyksineen, ja yö on pilkkosen pimeä kuin ruumis-arkku.
"Ja niin pilkkosen pimeä silloin oli, että meidän oli vaikea löytää laivaa. Mitähän tuo pöytä lienee maksanut?" "Sanoppas muuta, Jaakko: minä en koskaan ole käynyt siinä talossa sittemmin." "Enkä minäkään." He muistelivat toista juttua toisen perästä nuoruutensa ajoilta; kertoivat niitä vaan puoleksi muutamilla viittauksilla, sillä he osasivat ne kaikki ulkoa molemmat.
Kun he olivat tulleet galleriaan, oli siellä pilkkosen pimeä, ja Morange huudahti aivan luonnolliselta tuntuvalla suuttuneella äänellä: "Kas niin, koskaan ei täällä ole mitään järjestystä! He eivät ole sytyttäneet tulia, ja nappi on tuolla etäällä. Minä tiedän onneksi, mihin asetan jalkani, minä, joka olen kulkenut täällä neljäkymmentä vuotta. Olkaa varovainen, seuratkaa vaan minua!"
Tunnin jälkeen lähtee yöjuna, sullokaa matkalaukkunne, neiti, minä tulen auttamaan ja saatan teidät rautatien asemalle." Pakolaisen tapaan lähdin Karolinenlustista. Oli pilkkosen pimeää eikä saattajani voinut nähdä, miten kyyneleet valuivat alas silmistäni ja miten minä kädelläni viittasin jäähyväiset kasvihuoneelle, jossa olin viettänyt monta onnellista hetkeä.
Niitä makaa nyt rannalla rivissä neljä melkein samankokoista ruskeata venkaletta, painaen yhteensä noin 20 kiloa, otetut 1-1/2 tunnin kuluessa. Saaliin puolesta voisi jo riittää, mutta minun tekee mieleni vielä nähdä, kuinka kauan näitä pitoja kestää, ja minä menen vielä kerran arkulle, hiihdätellen melkein pilkkosen pimeässä sinne viepiä puita myöten.
Muuten oli pilkkosen pimeä, eikä sillallakaan näyttänyt olevan vahtia. Minä yritin mennä suoraa päätä yli, mutta Alan oli varovaisempi. »Kyllähän tuo näyttää jotenkin turvalliselta», lausui hän, »mutta piiloudutaan siitä huolimatta tuonne ojaan ja otetaan ensin asiasta varma selko.» Noin neljännestunnin makasimme siellä vihellellen tuontuostakin ajan ratoksi.
Minä en oikein mielelläni tahtonut siihen toimeen ryhtyä, sillä häneltä olivat neekerivarkaat jo usein yrittäneet niitä viedä, jonka tähden hän oli niiden tähden ollut pahassa pulassa. Mutta täytyihän kuitenkin toverini pyyntöön suostua. Yö oli pilkkosen pimeä, niin että tuskin valkoiset puuvillapakat laiturilla erotti.
Siihen lisäksi pakoitti hänen sormeansa, joka molemmin puolin haavaa oli kovasti ajettunut. Heikki mietti jo nousta, mutta juuri kun hän oli nousemaisillaan, kuuli hän outoja sanoja, jotka pidättivät häntä kärryjen alla. Hän kuunteli, hän koetti nähdä, mutta yö oli pilkkosen pimeä.