United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaan riisui kahlehet kaulaltansa ja haastoi ja hymyi: »Se vain oli ansa!»
Hänestä kuitenkin Gregorius poikkes; mut koska aukes taivahassa tässä katseensa, itse itselleen hän hymyi. Ja jos niin suuret salat julkituonut maan pääll' on ihminen, äl' ihmettele! Tuon täällä kertoi hälle se, ken näki, ja paljon muuta taivahista näistä.» Yhdeksäskolmatta laulu Niin kauan kuin Latonan lapsill' Oinas on yllään ynnä Vaaka, uumenillaan taas yhteisvyönä horisontin piiri,
Päiv' oli kirkas, linnun äänet soi, Ja valo tänne lintuparvet toi, Ja Suomi lauloi riemutoivojahan. Mä silloin lemmin. Jalkain' juuressa Ja siimekseni alla ruusu loisti, Mut ohdake se hymyi toivosta, Sen rinta löi ja toivo murheet poisti.
Tämä oli kevät-aamu niin ihana, kuin se, josta runoilla Böttiger laulaa; "Suloisna hymyi luontonen Ja nurmi vihersi, Ja rukousta kukkasen Jo leivo sävelsi, Ja puro purki hiljakseen Pois lahden tyyneeseen, Missä joutsen hopeehohteinen Ui, lauluns laulaen.
Alla vuoren vaeltaja seisoo, Valkeudes muotons kimmeltää, Ihastuksella hän katsahtelee Ylös säteilevään aukioon. Siellä kasvot kauniit, ihmeelliset, Juhlalliset neito nähdä saa; Kaksi silmää ihaninta loistaa Kohden nuorta naista vuoren all. Kiharat kuin loimottavat liekit Hänen ohauksil liekkuvat, Ja hän hymyy niinkuin ylkä hymyi Lempi hohtaa hänen huuliltans.
Ei tiennyt Marja, mitä sen huuli hymyi, mitä silmä iloitsi, mutta hymysi itsekin hauskalle vieraalle niinkuin vieraskin hänelle. Kuka sinä olet? Piikako? Siltäkö näytän?
Ja tähden tään jos muoto muuttui, hymyi, ma kuink' en silloin, jonka luonto tehnyt on joka suhtehessa muuttuvaksi! Kuin kalat pienet lammen tyynen, kirkkaan keräytyy katsomaan, jos heitetähän jotakin, jonka ruoaks luulla voivat; niin tuhat hohdetta näin kiirehtivän päin meitä nyt, ja jokaisesta kuului: »Kas, siinä rakkautemme kartuttaja!»
Vasta koska sen ylitse kulkee sotavaunut sortajien, se ehkä jällehen muistaa, mihin määräsi Jumala sen. Näin hurjana laulaja huusi, alas painoi hehkuvan pään. Mut Pakkanen seisoi ja hymyi vain hyisintä hymyään. Mitä odotat vielä sä täällä? Miks luotani lähde et? Niin syvältä syöntäni viiltää sun silmäsi tuikkehet.
Hymyi huuli, nektar-tuoksun Liehiessä ympärillä, Uneksimat voitot siihen Iloa viatonta loi. Paafotarpa hurmoksissa Kyynels' tunteen kyllyydessä, Katsoi poian peilisilmäss' Silmiänsä hymyillen. "Oi", hän huokas, "seuraelkoon Autuuteni muistelmaksi Sama kuva silmässäsi Maalimass' sua ainiaan!"
Hymyi kaunoinen Katerma: "