United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja usein kiistellen; me tuolloin tällöin kallistimme lasia; ol' johdettavananne suuri asia, ma olin mies vain arki-olojen. On sentään niinkuin jokin säie ois meit' yhdistänyt, joka tuhansia nuoruutein haihtuneita aattehia unhosta jälleen esiin tuoda vois. Mua katsotte; mut hapset harmajat olivat muinoin ruskeet, tuuheat, ol' otsa kurtuton, min raskas työ nyt on hikihelmin ryppyiseksi syönyt.
Toivon terttuja tavotit, muiston kukkia keräsit, keräätkin ikäsi kaiken, polun poimit kahden puolen, elontiesi toivottoman, taipaleesi tarmottoman onnen ollehen muruja, et iloja, et suruja, poimit rinnan riutumusta, tahdon nuoren talttumusta, unelmaisi uupumusta, polttoa ilon-ikävän, aikehia, aattehia ammoin jo ajateltuja, tuntehia, tunnelmia tuttuja tuhannet kerrat, tuokioita mennehiä, kausia kadonnehia, yön hämyjä hälvenneitä, ruskoja rusottaneita, elon entisen menoa, Tuonen tyhjyyden tuloa."
Niin olisi hän tehnyt nytkin, ell'ei hänen nuoruutensa olisi kulkenut okaista polkua myöden, ja ellei hänen rintansa olisi kätkenyt niitä synkkiä aattehia, joiden kanssa hän oli taistellut ja joiden vallassa hän vieläkin huokaili. Ah, miksi niin monta suloista toivetta jää täyttämättä? Miksi lilja kaatuu ennen syksyä muutamasta tuulen puuskasta?
Jos ryysyissäkin hyljättynä kuljen, Poveeni aarteen kallihimman suljen, Ikuisen lemmen synnyinmaalle Muistokkaalle. Runotar, oi ethän päästä Mua luotasi, Vaikka toinen tyttö kiehtoo Usein mieleni. Kutsutko mun tähtiyöhön Aattehia etsimään? Yö on Lyylin tumma tukka, Tähdet tuikkaa silmistään. Lahjoittaako tahdot mulle Aamu-auringon? Lyylin kauneus ja katse Suloisempi on.
Puske eivät puolueet, onhan kaikki yhtyneet, uni kaiken kansan taattu, yöhön asti päivä maattu. Joskus joku riehahtaa. Silloin suuttuu koko maa, yhtyy koko yhteiskunta luomaan päälle unhon lunta. Kuka lukee lehtiä? Harva taitaa ehtiä. Poistuneet on polemiikit, aatepistot, sanapiikit. Eihän toki loukata saane kukaan toistansa, siksi leikkii kiltit kilit, missä muinen hulivilit. Aattehia loukatkaa!
Vaan mont' on puolta elämäss': yks' ensin ampuu linnun, Sen toinen syö, kun on kolmas paistanut. Niin vaatii järjestys mun syönti osaksen' on tullut, Mut luonto on mun ja käen laittanut. Siis asetun taas hongikkoon ja aattehia poimin, Ne tippuvat täällä oksilt' otsallen, Kuin aamukaste kukkihin, niin virvoitusta luoden Ja huojentaen maan raskaan heltehen.
Moiset syntyi suuret toukomiehet, Jotka uuden viljelyksen maalle, Suomen kansan sydänmaalle, kylvi Aattehia uuden aikakauden, Kylvivät kuin Luojan kahmaloitse Siunausta tuottavaisen touon, Niinkuin muinen Väinämöinen vanha, Maalle puuttomalle noustuansa, Kautta palveljansa Pellervoisen, Siihen kasvun kaikellaisen kylvi, Vaikka vastuksen toi Luojan tammi.