Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. lokakuuta 2025
Ja usvat haihtuu, silmin selvitän; Ja tenhoviima luotanne kun liehuu, Mun rinnassain taas nuoren tunteet kiehuu. Iloisten päiväin muistot seuraa teitä, Ja varjot armaat nousee sarjoittain: Ens'-lemmen soipi katko-säveleitä, Ens'-ystävyyskin elpyy rinnassain.
Suurenmoinen luonnon leikkitulitus muodostihe niin loistoisilla, vaihtelevilla värikiuhtehilla ja niin haaveellisissa muodostumissa, ett'ei minkään ihmisen kuvatteluvoima olis osannut loitsia edes vähääkään tuon kaltaista. Valoisat usvat ja vaalevat kiertehiskaarteet heijailivat taivaan ja maan välillä.
"Minä tahdon ensimmaisenä saada maan näkyviini. Ilma on kirkas, niin että rannan pitäisi näkyä kauvaksikin." Kapteeni hymyili nuorukaisen innolle. Robert jatkoi uutterasti tähystelemistään huolimatta muusta. Päivän koittaissa nousi puoliksi läpinäkyvä sumu merelle, mutta Robert ei kuitenkaan luopunut työstänsä toivoen puolipäiväauringon hajoittavan usvat.
Mutta kerran selvenneenä ne kohoavat kirkkaudesta kirkkauteen, epäuskon usvat haihtuvat, pettävät harhavalot himmenevät ja henkemme silmä yhä vahvistuu hiljaisen mietiskelyn yksinäisyydessä. Tämän olen itsessäni havainnut tarkastellessani Pietarin luonteenkuvaa ja mietiskellessäni, miten ihmeellisillä piirteillä Raamattu kuvaa tätä Herran Jesuksen "kalliomiestä".
Tein hautalaulus, sulle laulun uuden virittää kerran muiston tyttäret, näet polkeeton on kieli vastaisuuden, ja ansiot saa viimein seppelet. Jäit viitaks kahden laulukauden rajan, tukien toista, toista varoittain, mut taistos maltti voitti taitteess' ajan, ja vihdoin päivä usvat heitti hajan ja vaipui suurenneena hehkuun purppurain.
Pois on mennyt kansanlapsi, pois on lasten ystävä, pois on sankar' arvollinen siis on meillä ikävä. Raskaita, kaihon kaipauksen kyyneleitä vuotaa nyt; surun sumut, pimeyden pilvet, murheen usvat mielemme nyt on peittänyt. Suuri on kaatunut kansalainen, liitänyt kuolon kitahan, siitä surevi suomalainen, häntä seuraten hautahan. Ehkä kutsui Luoja hänen pois Suomen saloilta kulkemasta.
Tässä nuorukaisessa nyt näemme Kaarlo kornetin täynnänsä niitä raittiita, suloisia tunteita, joita ainoastaan elämän ja luonnon aamuhetket yhdistettynä meille lahjoittavat. Hän katselee ympärillensä, välistä ylös sinistä taivasta kohti, toisinaan alas aamukasteesta kimaltelevaan ruohoon ja välin taas kaukaiseen etäisyyteen, jossa keveät ruusun-hohteiset usvat aina edempää edemmäksi haihtuvat.
Kun vienoinna aamu hohti, Ja usvat siinnossa näin, Rusomaininki purttani johti Kevätunten impehen päin. Mä näin, miten tieltäni luisti Hän rannan rimpien taa Ja kaihoten tukkaa puisti Hajakutria, kiiltoisaa. Kun kyntörastas jo puussa Univalvein lauluhun käy, Kun veet heräs salmen suussa, Niin häntä ei enää näy.
Kas, kuink' armas aamu koittaa Idän kaukomerten takaa, Kultaan verhoo, purppuroittaa Maan, mi tyynnä alla makaa. Usvat haihtuu, talvi taukoo, Luonto herää, silmäns' aukoo. Leivo, liehusiivillänsä
Leutona, kauniina valkeni vihdoin aamuhämärä värähteleville aalloille tuulet olivat tauonneet usvat haihtuivat vähitellen tuon herkullisen meren hohtavalta sinipinnalta! Idässä näkyi yhä punertavia ruusunhohtoisia pilviä, jotka ennustivat päivän koittoa; valo otti jälleen valtikan käteensä.
Päivän Sana
Muut Etsivät