Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. marraskuuta 2025
Mitä nämät kristityt kutsuvat rukoukseksi, ei ole Herran silmissä rukousta, sillä hän tahtoo sydämmen uhria. Mitä nämät kristityt kutsuvat "teoiksi", ne eivät ansaitse tekojen nimeä, sillä niistä puuttuu pyhän rakkauden tuoksu.
Kun hän siinä lepäsi, näki hän unen tai näyn, jota kesti juuri niin kauan, kuin hän oli unessa. Hänestä tuntui, kuin olisi kokonainen aurinkoinen valahtanut huoneen hämäryyteen, kevätkukkain tuoksu leijaili hänen ympärillään ja ikkunan ulkopuolelta soi lintujen laulu, jonka hiljaiset, sointuvat sävelet yhtyivät puiden huminaan.
Maa oli hävitetty, koti oli kadonnut, ja kaikki joita ikävöitsin olivat kuolleet. Mutta sittenkin! Olivathan vielä kivet ja metsän tuoksu ennallaan. En ole koskaan kokenut samallaista tunnetta kuin silloin. Oli sielläkin metsiä mutta niiden tuoksu oli toinen samoin kuin puiden humina. Kyllä on niin että mikä kotimaan mullassa kasvaa, se on toista kuin mitä maailma sen ulkopuolella tarjoo.
Sen paiste ja elämän ihastus säteili jo Elsan silmissä. Mutta kun meri oli auennut, kun kesäinen aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpöisesti, kun lintujen riemukasta viserrystä oli ilma täynnä ja lehteen puhenneitten koivujen tuore tuoksu tunki ulkoa huoneeseenkin, istui Elsa taas alakuloisena, alakuloisempana kuin koskaan ennen, kuihtuneena ja riutuneena.
Kakskymment' ajast'aikaa Hän niitä kantelee, Mut tuoksua kuin taikaa Ne aina antelee. Kun vanhuus joutuu hällen, On ruusu lauhtunut, Niin jää nuo kukat jällen Helmiksi survotut. Niin, saattaa olla vainen Sen tuoksu jälellä, Mut ruusu ihanainen On itse mennyttä. Iloiten eikö näkis Hänt' aikaa lyhempää? Miks sotkemalla tekis Hänestä kestävää?
Nyt poissa on ponsi ja eloni tuoksu, hän poissa, mi elolle arvoa soi, mä varjona vaappuen muistoja uusin, en mennyttä loitsea eteeni voi. Voi päiväni päivyt, voi onneni kukka, voi ihanin ilmiö mun elämäin, voi toivoni toivo ja toimeni määrä, miks riisti sun kohtalo minulta näin?
Ilmassa vallitsi tappava, polttava tuoksu, jalkani vajosivat polvia myöten pehmeään hietaan. Olin Saharan erämaassa. Vihdoin heräsin, tuskan ja ahdistuksen tunne rinnassani. Minulla oli hirmuinen jano. Iltaseksi olinkin syönyt hiilillä paistettuja suolaisia silakoita. Aloin hapuilla juotavaa, mutta sitä ei ollutkaan. Mari tapansa mukaan ei ollut muistanut sitä tuoda.
Siitäpä nyt tuli oikein makea tuoksu poikien nenään. Rannassa oli veneisiin jo karttunut melkoisesti väkeä, mutta Kukkolaiset olivatkin tänään kahdella veneellä kirkolle tulleet, sillä olihan tavallista, että kirkon puoleltakin helluntaina tuli lisää väkeä pyrkien keinulle. »Mahtuuko neljä henkeä vielä lisää veneeseenne?» kysyi Kallu Kukkolaisilta.
Pitipä äitini häntä oikein arvossakin ... vaikk'ei häntä meillä sentään ruokasalia kauemmaksi päästetty. Kovin näet levisi hänestä ankara tuoksu: hänessä asui aina tuommoinen sammalen tahi rämeen haju. "Ihan niinkuin metsän ukko itse!" puheli hänestä meidän vanha amma.
»Tämä on hyvä», sanoi räätäli. »Sytyttäkää se. No eikös se maistu hyvälle? Ja entäs hieno tuoksu sitten!» Ukko Witt imi imemistään, mutta ei saanut kapinetta palamaan. »Malttakaas», sanoi räätäli. »
Päivän Sana
Muut Etsivät