Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Ne kukkaset ja perhoset, jotka nuoren immen iloisuudelle sopivat, ovat naurettavat kun ne muutetaan hänen vakaisen äidinsä päähän, joka niitä kantelee huolestuneella katseella, vain siksi, että puhelias muotienmukailia on vakuuttanut sen olevan muotikasta ja ainoaa laatuaan.
Teen kantelee ja antelee joku läsnäolevista naisista; eräs nuorista herroista hoitaa teekyökin; joku tytöistä kantaa ympäri korin leivoksia; sokeri- ja kerma-astia kulkevat kädestä käteen, ja kaikki tämä kaukana siitä että se ehkäisee hauskuuden, enentää sen sillä sen kautta aina syntyy seurassa liikuntoa, katoaa kaikki tylyys ja purkautaan lystisti puheesen.
Hän vaan puhaltaa tuota kipinätä sydämessäsi, jotta se leimahtaa ilmituleen. Sinä olet hänelle ilmaissut koko puhtaan sielusi, mutta ei häntä sen saastuttaminen hävetä. Sinä uskot hänelle isäsi ajatukset ja sanat, hän niitä kantelee ympäri kylää.
Rouva kutsuu." "Kuka rouvan luona on?" "Aksinja Nikitishna ja Venev'in kauppamies." "Tulen paikalla. Ja te, veikkoset", jatkoi hän vakuuttavalla äänellä, "parasta on, että menette pois vasta leivotun lämmittäjänne kanssa: sattuu vielä Saksalainen hyppäämään tänne, niin kantelee heti kohta rouvalle."
Ai, kuinka se rakastaa poikaasi, sylissään kantelee, sille sopertelee, sarvesta syöttää: »Ime, ime, maammosi jätti, taatto antaa rintaa Semulle, taattopa antaa.» Täällä on viihtynyt. Ei ole koko kesänä käynyt prasnikoissa, ei kisoissa missään, ei poissa muualla kuin minkä metsällä ja kalassa. »Pitäisi nyt Marjallekin kelpaamani», sanoi. Sinut se olisikin ottanut tänne, jos olisit kotona.
Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa, ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa, niinmyös veljesten pirtissä Impivaaran aholla.
Häll' on niin valkea jalka, sen kerran ma nähdä sain. Vait! Hän nukkuvi nurmella. Käkönen kukkuvi kaukana. Tuuloset vienot tuomipuun tuoksuja kantelee, haavehet hienot marjasuun nauruja narrailee, nauruja impeni nuoren. Vait! Vait! Hän nukkuvi valveillaan. Kesä se kukkuvi kulmillaan. Kesä se laihoja tähkäpäin täysin jo lakoilee, lempi se kaihoja kypsyttäin rintoja raukaisee, rintoja impeni nuoren.
Sotamiehet kiroilevat ja nauravat; aliupseeri on epätietoinen, mitä tehdä; naisen rohkeus häntä hämmästyttää. Silloin ilmaantuu rappusien päähän vanhanpuoleinen mies, jonka tieltä kaikki kunnioituksella väistyvät. Se on linnan päällikkö Wernstedt. Hänet nähtyään heittää nainen sotaisen asentonsa ja kantelee hengähtämättä siitä vääryydestä, jota hän on kärsinyt.
Ja taivaat, tähdet kantelee Mun päällen'. päivä sanelee: "Säteeni sulle jalon Toi lämpimän ja valon". Maa, vesi, ilma sanovat: "Tarpeekses meiltä tulivat Sinulle ruoka, juoma, Tuhannet lahjat kaikki muut Ne kukin Luojan luoma , Eläimet kedon, yrtit, puut Sun palveluksees suotiin, Sä niiden herraks luotiin. Vaan väärin käytit valtasi; Siis hävitköön se peräti!"
Kakskymment' ajast'aikaa Hän niitä kantelee, Mut tuoksua kuin taikaa Ne aina antelee. Kun vanhuus joutuu hällen, On ruusu lauhtunut, Niin jää nuo kukat jällen Helmiksi survotut. Niin, saattaa olla vainen Sen tuoksu jälellä, Mut ruusu ihanainen On itse mennyttä. Iloiten eikö näkis Hänt' aikaa lyhempää? Miks sotkemalla tekis Hänestä kestävää?
Päivän Sana
Muut Etsivät