United States or Greenland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toki vannoa tahdon Luojani kautt', ett' en teit' ilmase, vieläpä autan.» Kumpiki siis mun jätti ja kätköstään veti viilan, Istautui sekä hankoamaan kävi kahlehiansa. Verkkahan eistyy työ, hiki miesten tippuvi päistä, Rautapa kestävi vaan, vaikk' ennestään hivutettu. Vuoroten autoin heitä ja vaivaa näin ilomielin, Pois ikävöitsin näet.
"Maria, olen ollut paha sinua kohtaan näinä päivinä, olen tehnyt surusi vielä raskaammaksi. Välistä minun mielestäni et surrut kyllin ja silloin tulin kylmäksi ja kalseaksi ja kohtelin sinua niin tylysti." "Et olisi sitä tehnyt, Juho, jos olisit tietänyt kuinka sinua ikävöitsin ja kuinka hyvin olisin tarvinnut sinulta tukea. Emmekö levähdä tässä tuokion aikaa!"
Kun siellä kaukana ikävöitsin päästä tänne, riemuitsin toivossa saada vihdoin rakkaudessa ja yksimielisyydessä nähdä näitä synnyinseutujani. Toivoin vielä kohtaavani isän ja äidin ystäviä, jotka olivat heitä tunteneet ja arvossa pitäneet.
Minäkin sain tuon tuntea, mutta se oli yön rauha elämän turtumus horros pimeyden kehtolaulu. Se taukosi, synnyttääksensä uuden kalvaavan, polttavan tulen, jota kyynelten iankaikkisesti vuotavat lähteet eivät ikänä voi sammuttaa. Minä ikävöitsin ja halasin äärettömän palavasti sovitusta.
Tuossa, johon on kaatunut tuo laho koivu, kasvoi silloin nuori solakka puu. Kaikki on muuttunut, minä yksin olen elossa niiltä ajoilta, paitsi tämä vanha honka. Vaan maa maa on sama, jossa synnyin, jossa kasvoin, jota sata vuotta ikävöitsin. Nyt olen kyllin elänyt. Taivaan Taatto, ota tykösi! "Vanhus, joka tähän saakka oli ollut sangen kiivas, vähitellen raukeni ja herkesi äänettömäksi.
»Minä en voinut odottaa kauvemmin, kuten näet», sanoi Palermon kuningatar pitäen häntä käsistä kiinni. »Cecco ei ehtinyt takaisin kotiin... Minä tulin ilman häntä... Minä niin ikävöitsin teitä... Olen näet niin usein muistanut teitä... Ihan olin öisin kuulevinani tuon kanuunan paukkeen Ragusasta ja Vincennesistä saakka!...»
Se syntiäkö oil, ett' väsyneenä Ja pettyneenä elon riemuista Ma ikävöitsin maahan korkeampaan, Miss' sovituksen lähtehestä sielu Saa virvoitusta juoda tuskilleen? Ma riemullisna katsoin hautaan päin, Ja kuolo armahampi oil kuin lempi. Vaan nyt ... nyt haudan yötä säikähdän. MARIA. Ei, Anna kulta, velka, rikkomus Ei kättäs, sieluas oo saastuttanna! Oi, ällös mieltäs suotta kiusatko!
Maa oli hävitetty, koti oli kadonnut, ja kaikki joita ikävöitsin olivat kuolleet. Mutta sittenkin! Olivathan vielä kivet ja metsän tuoksu ennallaan. En ole koskaan kokenut samallaista tunnetta kuin silloin. Oli sielläkin metsiä mutta niiden tuoksu oli toinen samoin kuin puiden humina. Kyllä on niin että mikä kotimaan mullassa kasvaa, se on toista kuin mitä maailma sen ulkopuolella tarjoo.
Ne, joita ikävöitsin ja tahdoin maanmiehinä tervehtiä, ne muljottavat ensin pukuani ja kääntyvät sitten pois ikäänkuin telottajasta. Lyhyt on ollut tervehdykseni täällä, mutta pitkä on oleva jäähyväiseni. Kyllä voi maa menettää miehen, jos mies voi menettää maan, sanoi Maria. Löfving tahtoi sovittaa. Hän ymmärsi kumpaakin ja kysyi katsellen Attilaa: Miksi tulette maan vihollisena? Attila.
Muu joukko hälveni ympäriltäni, jäin siihen ypö yksin. Ei hän minua enää muistele, ei minua eikä Anttia eikä koko meidän pikku maailmaamme täällä, ajattelin itsekseni, ja tunsin samalla, että minä en häntä ikinä unhottaisi. Ja kuitenkin olivat tunteeni häntä kohtaan hyvin sekoitetut. Olin iloinen ja kiitollinen siitä että hän läksi, mutta yhtä kaikki häntä ikävöitsin ja kaipasin.