Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Vaan kohta on hän siellä uudestaan, "Kokenut" veikko hänen seurassaan, Ei mikään enää pidättää voi heitä, Siveyden vie he, kylvää kyyneleitä. Ja pian näin mä vaimon vaalean, Rikosten, viinan, vilpin marttiiran, Hän hervotonna istui surussansa Ja lapsi riutuneena rinnoillansa. Jääkylmä oli hänen kotonsa, Ei siellä rakkautta, riemua; Ne vienyt oli virta tykkänänsä, Ja nyt hän istui yössä yksinänsä.
"Taiwaan enkeleillä on ilo sinusta, kun sinä olet parantanut itsesi ja kääntynyt Jumalan tykö", sanoi äiti. Sairaana ja riutuneena makaa särjetty nuorukainen pikku tuwassa. Ei hän nyt kirjoittele maallisia aatteita enää. Taudin kanssa kamppailee waan hän ja tuntee loppunsa lähenewän. Rauhaton on hänen tuntonsa, waikka ehtimiseen hänen wuoteensa wieressä wakuutetaan, että nyt hän on pelastettu.
Valkeni sitten syyskuun neljäs päivä, jolloin tieto Sédanin antautumisesta ehti Ranskan ihanaan pääkaupunkiin. Viimeiseen saakka riutuneena ja näiden hirmuisten tapausten murtamana haalausi Mérimée suurimpia ruumiillisiakin tuskia kärsien Luxembourgin palatsiin senaattorin istuimelleen. "Il ne lui eût pas déplu peut-être de mourir sur sa chaise curule" sanoo Filon (s. 346) ja Mériméen ylempänä siteeraamieni lauseitten nojalla voi todellakin niin otaksua. "À bas l'empereur,
Hän kauan vuotti Ensimäistä sulhoaan, Uskollisna aina luotti Antin rakkauteen vaan, Kunnes viimein kertoi maine, Että Antin kätki laine. "Riutuneena kuni kukka, Jonka myrsky kuihduttaa, Surkastui nyt Anna rukka, Kantain tuskaa kauheaa. Kaiken lohdutuksen hylkää, Itkien vaan kuollutt' ylkää.
Kaikki rientävät kuolevan munkkikoppiin. Kulkevat veisaten läpi pitkien, kolkkojen käytävien, joiden kaiku raskaasti vastaa heidän synkkään valitusvirteensä: »Ah, ansoilta synnin, saatanan, meitä varjele, valkeus Jumalan!» Kammion ovi on auki. Veljet näkevät vanhuksen lepäävän lautsallaan. Laihana, riutuneena, kuolemantuskaisena, mutta...
Sekin paikka löydettiin, jossa tyttö oli pudonnut reestä, ja pian keksi Lappalainen kapean juovan lumessa jota myöten kätkyt oli luisunut alas virtaan päin. Kaikki kolme seurasivat nyt tuota juovaa eikä kauan viipynyt ennenkuin kätkytkin tuli näkyviin virran rannalla. Ilohuudolla äiti juoksi rannalle ja heittäytyi kätkyeen päälle, vaan huoaten ja valittaen hän vaipui riutuneena maahan.
Sitten hän istuutui sille mäen rinteelle, missä Julien ensimmäisen kerran oli puhunut hänelle rakkaudesta, ja hän istui siellä kauan unelmoiden, melkein mitään ajattelematta, riutuneena sydämen pohjaan asti, rinnassaan halu käydä maata, nukkua pois tämän päivän painostavasta alakuloisuudesta. Yhtäkkiä hän huomasi lokin, joka tuulen kiidättämänä lensi poikki taivaan.
Se oli puujalka=ukko tuossa, joka oli koko ajan itkenyt niin paljon kuin waan sydän jaksoi wuotaa. Hän oli itkenyt itsensä niin heikoksi, että horjui sinne tänne ja oli aiwan kaatumaisillansa; otin siis häntä kädestä kiinni ja talutin hänet turwe=tupaan, missä toimitin hänet wuoteeseen. "Woi, woi minun lastani, woi minua onnetonta!" waikeroitsi hän tutisten siinäkin, riutuneena ja woimatonna.
Kuin haamu, riutuneena ja kalveana kulki hiljattain vielä niin voimakas Ojamylläri aivan tyhjässä talossaan ja autiossa myllyssä. Toden totta, ne olivat kurjuuden ja ahdistuksen päivät!
Sitten hän heräsi, mutta kovin väsyneenä, riutuneena, ja kuitenkin oli tämän heräämisen tunne suloinen. Hän oli hyvin, hyvin heikko. Hän aukaisi silmänsä eikä hämmästynyt lainkaan nähdessään rakkaan äitinsä istuvan hänen huoneessaan erään lihavan herran kanssa, jota hän ei ollenkaan tuntenut. Hän ei tietänyt omaa ikäänsäkään ja uskotteli vielä olevansa pikku tyttö.
Päivän Sana
Muut Etsivät