Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Tuossa meni muuan, joka kalpeana ja riutuneena kuin keuhkotautinen ainoastaan vaivoin kykeni jalkojaan siirtelemään eteenpäin, tuolla toinen, joka eläimellistyneenä ja himokkaana katseli ympärilleen, silmien synkässä väikkeessä loimuavan palon kajastus, luisevat nyrkit yhä vielä murhanhimosta kouristuneina.
Sen paiste ja elämän ihastus säteili jo Elsan silmissä. Mutta kun meri oli auennut, kun kesäinen aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpöisesti, kun lintujen riemukasta viserrystä oli ilma täynnä ja lehteen puhenneitten koivujen tuore tuoksu tunki ulkoa huoneeseenkin, istui Elsa taas alakuloisena, alakuloisempana kuin koskaan ennen, kuihtuneena ja riutuneena.
Hän nousi vuoteestaan riutuneena ja hengästyneenä, aivan kuin olisi juossut pitkän matkan. Rattaat hänen matkalaukkuineen ja vielä jäljellä olevine muine irtaimistoineen seisoivat jo valmiina pihalla. Toiset kaksipyöräiset kärryt, joiden oli määrä viedä rouva ja hänen sisäkkönsä, olivat valjaissa niiden takana. Ukko Simon ja Ludivine jäivät yksin taloon, kunnes uusi omistaja saapuisi.
Nuoria oli kietounut hänen jalkoihinsa ja estänyt häntä kohoamasta ylös. Toki oli hänen kuolemansa ollut pikainen ja helppo. Myrskyn kestäessä täytyi heidän viettää koko Lauantai ja Sunnuntai läheisessä talonpojan pirtissä, jossa papin vaimo väsymyksestä ja surusta riutuneena pysyi vuoteen omana. Pappi oleskeli koko ajan, hartaasti rukoillen, siinä kylmässä suojassa, jonne Susanna oli kannettu.
Hänen hoidollaan tilan tulot kohosivat pian kahtavertaa suuremmiksi. Raihnainen, vuoteen omana oleva mies käytti aikansa kirjojen ja sanomalehtien lukemiseen. Kun hänellä oli selvä arvostelukyky ja terävä ymmärrys, niin selvisi hänelle pian, ettei hän maanviljelijänä koskaan ole ollut oikealla paikallaan. Sitä oli myöhäistä surra nyt, kun hän makasi tuossa saamattomana ja riutuneena.
Kenkäni meniwät aiwan repaleiksi, sora ja rapakko nousi polwiin saakka, ja jalatonna sekä muuten riutuneena ja uupuneena pääsin minä wihdoin perille." "Siellä kai ilo repesi?" ehätin minä wäliin sanomaan. "Eipä se kowin iloista ollut se wastaanotto, eikä ne uutiset, joita siellä sain kuulla." "Kuinka niin?" "Niinpä se oli. Se mitä olin aawistanut, oli käynyt toteen", sanoi hän ja waikeni.
Kalpeana, riutuneena, nälän ja kuoleman pelon näännyttämänä, kuoppaisin poskin, silmät syvälle painuneina, roteva ruumiinsa luurangonlaihana Kalenus ilmaantui samalle tuoliriville, jolla Arbakes istui. Vapauttajat olivat antaneet hänelle hiukan ruokaa, mutta vielä paremmin kuin ravinto kannusti häntä pysymään pystyssä kostonhalu. »Pappi Kalenus Kalenus!» joukko tohisi. Hän se on!
Mutta kun hän muutamia vuosia senjälkeen, taudista ja ijästä riutuneena, havaitsi elämän lopun lähenevän itseänsä, sanotaan hän ystäväin ja heimolaisten sekä poikainsa Adherbalin ja Hiempsalin läsnä ollessa pitäneen seuraavan puheen Jurgurthalle:
Päivän Sana
Muut Etsivät