Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Hänen muotonsa oli aivan toisenlainen kun nyt kasvonsa olivat luisevat ja laihat ja katse uhkaava ja vilkuileva ja leuvat kuin hauvilla. Niin, tuo pieni luutnantti Bonaparte, Briennen sotilaskoulusta, oli kummallinen olento. 'Tuossa on mies', sanoin kun näin hänet, 'joka joutuu joko valta-istuimelle tai polvistuu mestauslavalle. Ja nyt te näette!"
Teoltaan hän tosin ei vielä ollut saanut viimeistä silitystä, muodot olivat kyllä pyöreät, mutta näyttivät toisinaan vika saattoi olla kotitekoisessa puvussakin hiukan tasaantumattomilta ja kömpelöiltä; kasvot oli ehkä liiankin punakat, kun ei tyttö vielä ollut saanut tottuneeksi myötään käyttämäänsä päivänvarjoa; kädet ja jalat olivat tarpeettoman suuret ja luisevat.
Hän melkein juoksi alas portaita, hänen korvissaan kaikuivat vielä ukkojen vihaiset äänet, hän näki vielä silmiensä edessä näiden pullistuneet, verestävät silmät ja laihat, luisevat nyrkit pitkien käsivarsien päässä, ja hänestä oli kuin hän olisi ollut todistamassa kahden vedenalaisen, hirvittävän meripedon ottelua valtameren syvyydessä. Hän hengähti päästyään kadulle.
Tuossa meni muuan, joka kalpeana ja riutuneena kuin keuhkotautinen ainoastaan vaivoin kykeni jalkojaan siirtelemään eteenpäin, tuolla toinen, joka eläimellistyneenä ja himokkaana katseli ympärilleen, silmien synkässä väikkeessä loimuavan palon kajastus, luisevat nyrkit yhä vielä murhanhimosta kouristuneina.
Ja kalastajien rotevat naiset, joiden luisevat raajat näkyivät heidän ohuitten hameittensa alta, seisoivat rannalla siksi kunnes viimeinenkin mies oli lähtenyt ja palasivat sitten unteloon kyläänsä, häiriten kirkuvilla äänillään mustien raittien painostavaa unta.
Hän ei ollut isäänsä koskaan rakastanut. Tämä oli ollut raaka, raju mies, joka pieksi talonpoikia, jonka nauraessa vapisi koko talo samoin kuin toruessakin, jolle poika itse ei merkinnyt enempää kuin jokin mäyräkoira, mikä hänen hyvällä tuulella ollessaan sai kaluta hänen kantapäitään, mutta jonka hän seuraavana hetkenä potkaisi kauas luotansa. Tämä äkäinen, pieni mies, hänen kellertävät, leveän luisevat kasvonsa sysimustine viiksineen ja pienine, säkenöivän harmaine silmineen olivat häntä pelottaneet niin kauan kuin hän saattoi muistaa.
Säteen tällä tavoin ehdittyä lähelle messinkilevyn äärimmäistä reunaa, kuului soittokellon vieno helähdys, ja vanhus käännähti. Tällä hetkellä lankesi valo suoraan hänen kasvoilleen, ja nyt tuli näkyviin tuossa himmeässä valaistuksessa kyömyinen kotkannenä, luisevat posket, ryppyinen otsa ja voimakkaat, synkät, kovat kasvonpiirteet.
Hän nosti luisevat kätensä ja heristeli niitä polvistuvien päiden päällä, pelotonna ja armotonna katsellen silmiin kuolemaa, joka odotti kaikkia näitä tuomittuja. Hänen vaiettuaan alkoi kuulua huutoja: »Katukaamme syntejämme!» Sitten oli taasen aivan hiljaista. Ei kuulunut muuta kuin lasten itku ja käsien läiske, kun onnettomat löivät rintoihinsa. Vinitiuksen suonissa tuntui veri jähmettyvän.
Kellari on nähtävästi vähitellen täyttynyt rikkipitoisella ilmalla, kaikki ovat rynnistäneet ovelle ja huomanneet sen kallionlohkareitten telkimäksi, ja siinä ponnistellessaan kaikki ovat tukehtuneet. Puutarhasta tavattiin luuranko, jonka luisevat sormet yhä pitelivät avainta ja jonka vieressä maassa oli rahalipas.
Päivän Sana
Muut Etsivät